Vuotuiset arkistot: 2018


Terrafamen kipsisakka-allasta ei saa käyttää

Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen siitä, että Terrafamen kipsisakka-allasta ei enää saa käyttää. Metallipitoisille jätteille pitäisi olla erillinen sakka-allas. Tai olisi pitänyt olla jo vuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2014 ympäristölupa vahvisti asian. Näin oleellinen asia hukkuu […]

Share Button

Ilmastotyötä ja elinvoimapolitiikkaa Kainuussa

Puheenjohtaja, hyvät kollegat – niin valtuutetut kuin kainuulaisetkin, Kainuun tulevaisuutta suunnitellaan nyt hyvissä merkeissä: meillä on töitä, ja oikeastaan pula osaajista. Tilanne on muuttunut muutamassa vuodessa ihan päälaelleen – aiemmin kärsittiin työpaikkapulasta, nyt työvoimapulasta. Vaikka osaajien […]

Share Button

Minä puhun nyt kahdesta asiasta: luonnosta ja lapsista

Minä puhun nyt kahdesta asiasta: luonnosta ja lapsista. Aloitan lapsista. Edeltävissä puheenvuoroissa on jo hyvin pohjustettu ja perusteltu sitä, miksi lapsiin panostaminen on tärkeää. Se on ensinnäkin itseisarvollisesti tärkeää, eli ylipäätänsä ihmisten ja sitä kautta yhteiskunnan […]

Share Button

Juuri luomuun pitäisi nyt panostaa

Ministeri Leppä totesi, että ensi vuonna ei enää tehdä uusia luomusitoumuksia (MT 21.11.2018). Maaseutuohjelman rahat ovat vähissä, joten uusiin luomusitoumuksiin ei ole kuulema varaa. Maaseutuohjelman puutteellinen rahoitus ei ole tullut ministerille yllätyksenä. Ilmiselvästi tahtoa rahojen löytämiseen […]

Share Button

Vihreä metsänomistaja kutsuttiin Linnanjuhliin

Kotona odotti postia Tasavallan presidentiltä. Sain kutsun Linnanjuhliin. Tittelikseni kutsuun oli laitettu metsänomistaja. Aikamoisen hienoa on mennä juhlimaan Suomen 101-vuotista itsenäisyyttä presidentinlinnaan. Tässä parin päivän aikana olen tietysti pohtinut, miksi sain kutsun. En ole tavannut Sauli […]

Share Button

Pidetään ihmiset mukana

Kävin tässä tällä viikolla Kajaanissa jututtamassa setäparlamenttia. Ilmastonmuutos oli sielläkin puheenaiheena. Viikko sitten puhuin kutsuttuna ilmastonmuutoksen hillinnästä Iisalmessa. Kajaanissa sorvataan päästövähennystavoitteita ja Kainuussa päivitetään ilmastostrategia. Ilmastonmuutokseen on nyt vihdoin herätty. Ja se on hyvä. Viime kesän […]

Share Button

Kemera kerralla kestäväksi

Kestävän metsätalouden rahoitus, eli tuttavallisemmin kemera, kaipaa remonttia. Nykyinen Kemera-järjestelmä on voimassa vuoden 2020 loppuun. Remontti kannatta ajoittaa siihen vaihdokseen, joten keskustelu muutostarpeista käydään nyt. Metsien hoito on aivan avainasemassa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Metsäluonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pitää […]

Share Button

Ei ympäristönsuojelusta kuulu maksaa ekstraa

Tähänhän ollaan ihan totuttu: ”valistuneille” ja ympäristötietoisille kuluttajille on luotu ekologisia tuotteita. Ekosähköä, Reilun kaupan banaaneja, luomua, kierrätyspuuvillaa… Kaikissa näissä hinta on ”tavanomaista” tuotetta korkeampi. Aivan absurdia. On aivan absurdia maksaa extraa siitä, että tuote kuluttaa […]

Share Button

Ilmastonmuutoksen hillintä politiikan teon keskiöön

Aloitin Kalevassa bloggaajana, ja ensimmäinen teksti käsitteli tietysti ilmastonmuutosta. —– Jos joku uskaltaa ehdottaa luottamushenkilöpalkkioista luopumista kunnan muutaman miljoonan euron alijäämän kattamiseksi, hänet nauretaan välittömästi pihalle. Ei muutama kymmenen tuhatta euroa kata paria miljoonaa euroa. Ilmastonmuutoksen […]

Share Button

Valtuustoaloite: Aloiteoikeus nuorisovaltuustolle

Nuorisovaltuustolle aloiteoikeus kaupunginvaltuustoon Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Kajaanin kaupungin nuorisovaltuustolle annetaan yhtäläinen oikeus tehdä valtuustoaloite kaupunginvaltuustolle, kuin on kaupunginvaltuutetuillakin. Nuorisovaltuustojen liiton selvityksen mukaan aloiteoikeuden valtuustolle tarjoaa tavalla tai toisella 60% vastanneista kunnista. Kainuun liiton yhtymävaltuustoon […]

Share Button

llmastonmuutos kuuluu politiikan keskiöön

”Lähivuodet ovat luultavasti tärkein ajanjakso koko ihmiskunnan historiassa.” Näin arvioi YK:n alaisen ilmastopaneelin IPCC:n puheenjohtajistoon kuuluva Debra Roberts. Maanantaina julkaistiin ilmastopaneelin raportti, jossa arvioidaan ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuksia. Pääviesti on se, että toivoa on, mutta toimia pitää […]

Share Button

Metsäsertifikaatit kuntoon

Suomen talousmetsistä noin 85 prosenttia on sertifioitu PEFC-sertifikaatilla. Ympäristön kannalta kunnianhimoisempi FSC yltää kuuteen prosenttiin. Kun tavoitteena on ympäristön tilan parantaminen, täytyy asioita ajatella etenkin pragmaattisesti. Valtavirran ratkaisut muuttavat suunnan. Oleellista on saada valtavirran toiminta säädettyä […]

Share Button

Ilmastonmuutos on oikeasti hillittävä

Hyvä puoluevaltuuskunta, Kun vihreä puolue perustettiin, tavoite oli tehdä se tarpeettomaksi. Toive oli, että muut puolueet omisivat ympäristöasiat. Ja että maailman kehitys muuttuisi parempaan suuntaan. Ainakaan vielä näin ei ole tapahtunut. Valitettavasti. Meitä tarvitaan edelleen, ja […]

Share Button

Sellutehdas Paltamoon – miten käy Oulujärven? KaiCell Fibersin ympäristövaikutusten arviointi

Kainuun liiton osittain omistama KaiCell Fibers Oy suunnittelee sellutehdasta Paltamoon. Sellutehtaan jätevedet laskettaisiin Oulujärveen, Paltamon edustalle. Tehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus oli nähtävillä. Sen mukaan Oulujärven tilaluokitus ei huonone tehtaan vaikutuksesta. Näin ehkä onkin, koska järven tilaa tarkastellaan […]

Share Button

Luonnossaliikkujan perustaidot hukassa

Ei siinä paljoa huvita ruveta isottelemaan tai uhmaamaan, kun myrsky yllättää Käsivarren tunturiylängöllä. Joka puolella on valkoista – maassa ja taivaalla. Kun hanskan ottaa pois kädestä, pitää siitä pitää kiinni. Muuten sitä ei enää ole. Ei […]

Share Button