Mitä teen


Olen ollut vuoden 2013 alusta kaupunginvaltuutettuna Kajaanissa. Pakko sanoa, että se on todella mielekästä. Saa tehdä töitä sekä paremman maailman että oman kotiseudun eteen. Täydellinen yhdistelmä. 

Vihreissä olen osa puolueen johtoa, koska toimin meidän puoluevaltuuston puheenjohtajana. Puoluevaltuusto määrittelee vihreiden sektorikohtaiset linjat (esim. koulutus- tai maatalouspolitiikka) ja yhdessä eduskuntaryhmän kanssa päättää hallitusyhteistyöhön osallistumisesta, hyväksyy hallitusohjelman ja valitsee vihreiden ministerit. 
Kesästä 2015 kesään 2019 olin valtuuston jäsen Vihreiden Naisten edustajana sekä johdin valtakunnallista Maaseutu- ja erävihreitä (Mevi).

Edellisessä kaudella toimin myös Vihreiden maatalouspoliittisen työryhmän puheenjohtajana. Teimme vihreille paljon kiitosta saaneen maatalouspoliittisen ohjelman. Sen voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kaikista tärkeintä: Yritän kaikin tavoin hyödyntää ne vaikuttamisen ja vallan paikat, joihin olen päässyt. Osallistun aktiivisesti, perehdyn, kysyn, keskustelen ja esitän muutoksia tarpeen mukaan. Näistä jää vähemmän jälkiä, eikä kunniaa tietenkään voi tai pidä yksin ottaa.

Täältä pääset lukemaan vuosittaiset tekemiset sekä analyysit:
Vuosi 2020
Vuosi 2019
Vuosi 2018
Vuosi 2017
Vuosi 2016
Vuosi 2015
Vuosi 2014

Vuosi 2013

Saavutukset:

Vaikka yksin mistään näistä ei voi ottaa kunniaa, on kuitenkin kohtuullista ja tärkeää yrittää arvioida aikaansaannoksiaan. Kiitos siis kollegapoliitikoille ja muille toimijoille, joita ilmaan mikään näistä ei olisi onnistunut!

  • Kajaanin kaupunkistrategian yksi kasvuteema on Resurssiviisautta luontokaupungissa. Siinä pointtina on se, että Kajaanikin haluaa huolehtia ympäristöasioista omalta osaltaan. Ensimmäistä kertaa ikinä kaupunki on strategiatasolla asettanut päästövähennystavoitteen. Sen pitäisi olla kovempi, mutta pääasia, että päästöjen vähentämiseen panostetaan koko laajassa kaupunkikonsernissa. 
  • Kainuun maakuntakaavasta poistettiin kaivosvaraus Jormuan Tyynelästä, koska se oli niin lähellä asutusta.
  • Kajaanissa joukkoliikenteessä pääsee ilmaiseksi lastenvaunujen kanssa.
  • Pöllyvaarassa ei enää tehdä avohakkuita.
  • Kajaanin lähivirkistysalueista tehtiin erilliset hoito- ja käyttösuunnitelmat. Ne olivat ensin osa talousmetsien metsäsuunnitelmaa, mutta erinäisten vääntöjen jälkeen lähivirkistysalueet päädyttiin suunnittelemaan erikseen. 
  • Talousmetsissä ei tehdä avohakkuita turvemailla. Tämä on kasvihuonekaasu- ja vesistöpäästöjen vähentämiseksi äärimmäisen hyvä asia! 
  • Maailmanmittakaavassakin ainutlaatuinen Ärjän saari on nyt valtion omistuksessa suojelu- ja virkistysalueena.
  • Vihreiden maatalousohjelma on kunnianhimoinen ja realistinen suomalaista maataloutta eteenpäinkehittävä.
  • Kajaanin kaupunki huomioi sijoitusstrategiassaan eettisen ja ekologisen sijoittamisen.
  • Kajaanin kaupunki haluaa rakentaa ensisijaisesti puusta (poliittinen tahtotila – vielä pitäisi saada viranhaltijat tätä oikeasti toteuttamaan).
  • Kajaanin kaupunki otti käyttöön anonyymin rekrytoinnin. 
  • RekryKainuu -hanke vastaa osaajapulaan, kun Kainuussa on nyt pula osaavasta työvoimasta.
  • Kajaanin kaupunki ja Kainuun liitto toteuttivat naisnäkökulma-pilotin. Ideana on selvittää, kuinka sukupuolten välistä eroa voitaisiin kaventaa ja tehdä meidän seuduista varteenotettava asuinpaikka myös nuorille naisille. Heitä on tilastollisesti huomattavasti vähemmän kuin nuoria miehiä. 

Poliittiset luottamustoimet:

Vihreissä

  • Vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtaja
  • Kainuun Vihreiden varapuheenjohtaja

Kajaanissa

  • Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsen
  • Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen
  • Kajaanin Veden johtokunta, kaupunginhallituksen edustaja
  • Kajaanin kaupungin elinkeinojaoston jäsen
  • Kajaanin tuulivoimaohjelman ohjausryhmän jäsen
    Päättyneitä/päättymässä:

    • Kajaanin keskustaajaman osayleiskaava 2030 ohjausryhmän jäsen
    • Kajaanin kaupungin teatterityöryhmän jäsen
    • Kajaanin kaupungin maankäyttöpolittiisen ohjelman päivityksen ohjausryhmän jäsen
    • Talouden sopeuttamissuunnitelman ohjausryhmän jäsen

Kainuun liitossa

  • Kainuun liiton maakuntavaltuuston jäsen
  • Kainuun liiton tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
  • Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja 

Kainuun hyvinvointialueella

  • Kainuun hyvinvointialueen valtuuston jäsen
  • Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja 

Sidonnaisuudet & jäsenyydet:

  • Vihreä liitto r.p. jäsen (Kainuun Vihreät ry, Oulun Seudun Vihreät Naiset ry, Tieteen ja teknologian vihreät ry sekä Maaseutu- ja Erävihreät ry)
  • Partiolippukunta Kajaanin Korvenpojat ry. jäsen
  • Kajaanin Suunnistajat ry. jäsen
  • Kajaanin Seudun Luonto ry. jäsen
  • Ammattiliittojen RIL & TEK yhteisjäsen
  • Olen metsänomistaja ja omistan myös peltoa, joka on vuokrattu eteenpäin rehunviljelyyn
  • Olen MTK:n jäsen metsänhoitoyhdistyksen kautta, ja myös MHY Savotan valtuuston jäsen
  • Olen töissä Kajaanin Ammattikorkeakoululla projektiasiantuntijana. 
  • Olen pienomistajana ja hallituksen jäsenenä Lieke Sovellukset Oy -yrityksessä, joka on kehittänyt digitaalisen dokumentointi- ja piirustustenhallintatyökalun rakennustyömaille. 
  • Lahjoitan säännöllisesti rahaa Suomen luonnonsuojeluliitolle, WWF:lle, Greenpeacille, Unicefille, SPR:lle, Kirkon ulkomaanavulle, Amnestylle, Planille ja World Visionille.

Luettua (eli kirjalistaa muutamalta vuodelta):

  • Lukuisia lastenkirjoja
  • Walker, Matthew: Miksi nukumme – Unen voima (äänikirja)
  • Maria Wahlroos ja Ulla Appelsin: Näin tehdään ihme
  • Petteri Taalas: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin (äänikirja)
  • Katarina Baer ja Kalle Koponen: Kiinan suurin harppaus
  • Rutger Bregman: Hyvän historia
  • Karla Kempas ja Veera Tegerlberg: Voittajien ja häviäjien Suomi – Asuntovarallisuuden uusjako
  • Barack Obama: Luvattu maa
  • Malena Ernman: Sydämen asioita: perhe ja planeetta kriisissä
  • Riikka Karppinen ja Joonas Lehtonen: Sodankylän Jeanne D’Arc
  • Missä Laura, siellä ongelma
  • Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
  • Jaakko Kilpeläinen: Ansaittu julkisuus – kaikki olennainen mediaviestinnästä
  • Enrico Moretti: The New Geography of Jobs
  • Kari Hotakainen: Tarina
  • Anni Kytömäki: Margarita
  • Pauliina Rauhala: Synninkantajat
  • Sami Moisio: Valtio, alue, politiikka
  • Jari Sinkkonen: Onnellinen lapsi
  • Noora Koponen: Jos mä oon oikee
  • Risto Isomäki: Miten Suomi voi pysäyttää ilmastonmuutoksen?
  • Eija-Riitta Korhola: Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta
  • Petri Hiissa: Täydellinen kirja
  • Jason Fried: Kesytä töiden hullunmylly
  • Satu Hassi: Mannerheim-solki ja punalippu
  • Michelle Obama: Minun tarinani
  • Soininvaara: Jumalten sota
  • Wolff: Tulta ja Tuhoa – Donald Trump Valkoisessa talossa
  • Veikko Leinonen: Vuolijoen historia – korvesta kunnaksi
  • Tukiainen ja Villanen: Huippunaiset – menestystarinoita
  • Kohvakka ja Lehtinen: Hyvä, paha muovi
  • Jaron Lanier: 10 syytä tuhota kaikki sometilit
  • Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?
  • Björn Wahlroos: Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua
  • Hjallis Harkimo: Suoraan sanottuna
  • Halme et al: Työelämän kapinalliset
  • Anne Karilahti: Onnellinen perhe
  • Seppo Kääriäinen: Aidan toiselta puolelta
  • Mikko Kärnä: Häirikkö Arkadianmäellä
  • Leo Stranius: Ekoistin muistelmat
  • Suomessa selviytymisen historia
  • Pantsar ja Keronen: Tienhaarassa
  • Rosila: Arkadianmäen kirstunvartijat
  • Rosila: Herrahissin vauhdisssa
  • Raisa Mattila: Lapsiperheen parisuhdekirja
  • Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja
  • Juha Kauppinen: Monimuotoisuus
  • Ville Niinistö: Löytöretkeilijä
  • Anna Kontula: Eduskunta – ystäviä ja vihamiehiä
  • Jere Nurminen: Kiira – ehjäksi särkynyt
  • Satu Kasi: Onnistumisen taidot: löydä tie tavoitteisiin
  • Minna Helle: Järki ja tunteet
  • Kalle Isokallio: Maailmanparantaja
  • Rober B. Cialdini: Vaikutusvalta
  • Sari Aalto: Vaihtoehtopuolue
  • Panu PIhkala: Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo
  • Kaja Nordengen: Ainutlaatuiset aivot
  • Sauli Valkonen: Metsän jatkuvasta kasvatuksesta
  • Jarmo Liukkonen: Psyykkinen vahvuus – mielen taitojen harjoituskirja
  • Enni Mustonen: Ruokarouva
  • Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
  • Pekka Haavisto: Lipunnosto
  • Tuomas Vanhanen: Valot päällä
  • Saarinen Aino-Kaisa: Tahto
  • Oras Tynkkynen: Nettopositiivisuus
  • Berninger et al: Suomi seuraaville sukupolville
  • Apunen, Jungner, Turunen: Pelastakaa puolueet
  • Juhana Torkki: Puhevalta käyttöön!
  • Oskari Saari: Aki Hintsa, voittamisen anatomia
  • Markku Wilenius: Tulevaisuuskirja
  • Arto Hiltunen: Johtamisesta
  • Kalle Isokallio: Harmaa eminenssi
  • Jan Vapaavuori: Puoliholtiton Suomi
  • Juha Kauppinen ja Sampsa Oinaala: Talvivaaran vangit
  • Saara Jantunen: Infosota
  • Juho Saari: Huono-osaiset
  • Iris Pasternak: Tautitehdas
  • Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät
  • Maamme energia
  • Andersson, Koski: Punavihreä, Sinivalkoinen
  • Blåfield, Räty: Kuka hullu haluaa poliitikoksi
  • Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle
  • Björn Walhroos: Talouden 10 tuhoisinta ajatusta
  • Marko Erola: Kirottu Kaivos
  • Pekka Sauri: Parempaa kuin seksi
  • Jutta Urpilainen: Rouva puheenjohtaja
  • Timo Soini: Peruspomo
  • Grundström Elina: Musta orkidea
  • Babauta Leo: Zen habits
  • Joshua Fields Millburn & Ryan Nicodemus: Minimalism: Live a meaningful life
  • Hossain: A Thousand Spendlid Suns
  • Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat
  • Pauliina Rauhal: Taivaslaulu
  • Tuula-Liina Varis: Maailman kansalainen Tarha Cronberg
  • Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris: Suomi öljyn jälkeen
  • Kari Hotakainen: Luonnon laki
  • Hilden, Mikael et al.: Uusi luonnonvaratalous
  • Lehtilä: Tarja Halonen – Paremman maailman puolesta
  • Tynkkynen: Pieni maailmanpelastusopas
  • Talvitie: Keitäs tyttö kahvia
  • Jaakkola: Hormonidieetti
  • Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut

 

Share Button

3 ajatuksia aiheesta “Mitä teen

  • Helene Lillgäls

    Hei Silja,

    Sääli etten voi äänestää noin reipasta tyttöä Kajaanin kunnalisvaalissa 🙂
    Kaikkea hyvää sinulle!
    (Satuin bongaamaan jutun sinusta Metro-lehdessä kesällä! Aikamoinen ylläri!)

    Parhain terveisin,

    Helene

  • Pirkko Närhi

    Hyvä,

    paljon tietoa. Luin kuitenkin mielelläni, mutta ei hyvää mahan täydeltä, joten lopettelen nyt lukemisen ja lähden katsomaan 20.30 alkavia uutisia.
    Kiitos
    Pirkko

Kommentointi on suljettu.