TIEDOTE: Silja Keränen valittiin vetämään vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman valmistelua


Silja Keränen valittiin vetämään vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman valmistelua. Tavoitteena on miettiä, miten koko maatalousjärjestelmää uudistetaan niin, että ruoantuotanto on kestävällä pohjalla tulevaisuudessa.

”Sitä ihan innostuu, kun ajattelee vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman tekemistä. Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana ja etenkin sitä kautta maatalouspoliittiseen keskusteluun osallistuvana on päivänselvää, että:
– Maatalous- ja maataloustukipolitiikka kaipaa uudistamista. Nykytilanteeseen eivät ole tyytyväisiä tuottajat, eivätkä kuluttajat, eikä uusimman Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan myöskään elintarviketeollisuus. Kaupalle nykysysteemi tuntuu sopivan.
– Maataloudessakin entistä vahvemmin huomioitavat ympäristöasiat (ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus, eläinten hyvinvointi) ovat vihreän politiikan ja vihreiden toimijoiden osaamisen ydintä.
– Meillä Vihreinä on maatalouden uudistamisessa aivan keskeinen rooli. ”
Keränen toteaa.

Hän haluaa vihreille ohjelman, joka on selvästi kunnianhimoinen mutta kuitenkin realistinen ja samalla tuottajaa arvostava sekä maaseudun elinvoimaa vahvistava.

Share Button