Etäisyyttä ja arvostusta


Kirjoitin Koti-Kajaanin valtuustopalstalle koronasta, etäisyyden pitämisen tärkeydestä sekä eri ammattilaisten arvostamisesta. Voimia kaikille poikkeusaikojen elämään! 

Korona on nyt ihan todetustikin tullut Kainuuseen. Tätä kirjoittaessa valtakunnallisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seurannan mukaan Kainuussa on 12 tautitapausta, joista kuusi on Kajaanissa ja toinen mokoma Sotkamossa. Kainuun Soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan tapauksia on kymmeniä. THL:n seuranta laahaa muutaman päivän jäljessä.

Viimeistään nyt on syytä olla todella tarkkana ja ottaa tämä tosissaan. Nyt pitää välttää kaikin tavoin perhepiirin ulkopuolisia kontakteja. Ottaa etäisyyttä. Pestä kädet huolellisesti monta kertaa päivässä. Pysyä kotona. Tehdä etätöitä, jos pystyy. Päiväkotiin viemisen sijaan hoitaa lapset kotona, jos pystyy. Käydä kaupassa mahdollisimman harvoin ja mahdollisimman nopeasti. Muistaa turvavälit. Suosia kauppojen sekä paikallisten leipomo- ja ravintolayrittäjien kotiinkuljetuspalveluita.

Tauti ei nimittäin ole kiva. Vakavia tapauksia on raportoitu myös nuorilla ihmisillä ja etenkin vanhuksille sekä riskiryhmiin kuuluville tauti voi olla kohtalokas. Tehdään siis kaikkemme suojellaksemme itsemme, lähipiirimme ja ihan kaikki kanssaihmisemme. 

Etäisyyden ottaminen ja kotiin eristäytyminen on nyt sitä toisen ihmisen kunnioittamista. Etäisyys ja eristäyminen ei kuitenkaan onneksi tarkoita olemattomia sosiaalisia kontakteja. Päinvastoin. Nyt on tärkeä soitella ja viestitellä sukulaisten, ystävien ja tuttujen kanssa. 

Yhteydenpito auttaa, koska tällaiset poikkeusolot ovat monesta näkökulmasta vaikeat. On huolta omasta sekä läheisten terveydestä ja elämästä, on huolta toimeentulosta, tulevaisuudesta, äärirajoille venymistä aiheuttava arki, on alentunutta ärsyyntymiskynnystä, yksinäisyyttä, ahdistusta, riitoja, on kasvavia ongelmia päihderiippuvuuden kanssa. Koitetaan huolten ohella myös jaksaa välittää ystävistä, sukulaisista ja tuttavista. Helppoa tämä poikkeusaikojen elämä ei ole kenellekään, joten koitetaan kannatella toinen toisiamme. 

Kaikilta halukkuutta kannatteluun ei kuitenkaan kysellä. Terveydenhuollon ammattilaiset, ruoantuottajat, kauppojen henkilökunta, poliisi, pelastajat, opettajat, päiväkodin henkilökunta, sosiaali- ja nuorisotyöntekijät, etuuksien käsittelijät, siivoojat, infra-alan ja logistiikan ammattilaiset… Te ja monet muut pidätte yhteiskunnan välttämättömät toiminnot pyörimässä myös näin poikkeusaikana. Siitä kuuluu kiitos aina, mutta etenkin nyt!

Kannatellaan, huolehditaan ja kunnioitetaan – sillä lailla tästä selvitään. 

Share Button