Poliitikon dilemma 5: Kenen suulla puhut


’Puhuhan enemmän susien puolesta’ ’Ei purkuputkelle’ ’Äänestän sinua, jos allekirjoitat vetoomuksen x’

Eri asiat ovat tärkeitä eri ihmisille. Moni tietysti haluaa kansanedustajansa, tai ehdokkaansa, toimivan itselle tärkeiden asioiden puolesta.

Mutta mikä on kansanedustajan rooli? Olla sellainen kuin on, arvoineen ja mielipiteineen – ja äänestäjät sitten päättävät, ovatko ne arvot, mielipiteet ja toimintatavat kannatettavia? Vai onko kansanedustaja äänestäjiensä äänitorvi, joka kuuntelee äänestäjiä ja vie heidän asioita eteenpäin?

Ajattelen, että päättäjälle tärkeintä on kyky ajatella itse. Se edellyttää kykyä kuunnella ja ottaa selvää. Mutta lopulta pitää muodostaa mielipide asioista itse ja perustella se. Pitää yrittää olla mahdollisimman paljon oma itsensä. Vetoomuskilvat ja äänestämättömyysuhkaukset sekoittavat todella helposti. Ja lisäksi aina tekee jonkun mielestä väärin.
Minusta pitää pyrkiä tekemään aidosti hyviä päätöksiä. Ja muistaa, että hyvät päätökset eivät välttämättä ole kivoja.

 

Share Button