Joukkoliikenne Kajaanissa ja Kainuussa


Otin joukkoliikenteen yhdeksi vaaliteemakseni, koska siinä on paljon parannettavaa ja tekemistä. Kirjoittelen tähän ajatuksiani & kokemuksiani. Kerro sinäkin omiasi!

Kajaanin kaupunkiliikenne

Tämä on Kajaanin kapungin sisällä ajettavaa joukkoliikennettä. Aikataulut & reitit Kajaanin sivuilla.

Mielestäni reitit & aikataulut ovat aika hyvällä tolalla. Tarjontaa lisättiin muutama vuosi sitten. Matkustajamäärät ovat myös nousseet – se on hyvä se!
Itse käytän kaupunkiliikennettä säännöllisen epäsäännöllisesti – sanotaanko pari kertaa kuukaudessa.

Havaintoja / kehitettävää:
– Tietoisuutta joukkoliikenteen aikatauluista, reiteistä ja hinnoista pitäisi lisätä huomattavasti! Mainokset busseissa & bussipysäkillä. Erityisesti kannattaa mainostaa aikuisten kuukausikorttia – se maksaa vain 45 euroa! Ja sillä saa matkustaa rajattomasti. Siitä plakaatit bussien kylkiin, busseihin sisälle ja bussipysäkeille.
Lastenvaunujen kanssa matkustamisen pitäisi olla ilmaista. On tosi ikävä jättää (etenkin kiipeilevässä iässä oleva) lapsi vaunuissa keskelle linja-autoa ja lähteä itse maksamaan. Auto lähtee yleensä liikkeelle, pitävätkö vaunujen jarrut, mihin lapsi ehtiikään kiivetä. Lisäksi perhepäivähoitajat liikkuvat mielellään bussilla – nyt hekin joutuvat hoitamaan maksun ja neljä menijää jää valvomatta hetkeksi. (Kun hintoja hyväksyttiin kaupunginhallituksessa, minulla oli juuri tämä tilanne – eli lastenvaunuilla kulkua joukkoliikenteessä. En yksinkertaisesti kehdannut ehdottaa, että lastenvaunujen kanssa pääsisi ilmaiseksi.)
Erilaiset kokeilut. Esim. Pieksämäellä alle 16-vuotiaat saavat matkustaa ilmaiseksi. Se on lisännyt myös aikuisten bussimatkoja, koska lapset osaavat, käyttävät ja pääsevät ilmaiseksi – niinpä koko perhe lähtee helpommin bussilla.
Aikataulut helposti saataville. Googlen matkuhakupalveluun, kuten Oulussa. Mobiili-app Kajaanin joukkoliikenteelle, jos Waltti-systeemille ei tule omaa.

Mitä sinusta pitäisi tehdä?

Seudullinen joukkoliikenne

Eli kuntien välinen joukkoliikenne. Tähän vaikuttaminen on haastavampaa, koska päätösvaltaa ei suoraan ole, vaan valtio (eli ELYt) huolehtivat näistä asioista. Uusien maakuntien myötä vuodesta 2019-> tilanne muuttuu, kun maakunnat alkavat vastata joukkoliikenteen järjestämisestä.

Seudullista joukkoliikennettä uudistettiin myös joku vuosi sitten. Siirryttiin matka.fi-palveluun sekä Waltti-korttisysteemiin. Aivan oikeansuuntaisia uudistuksia, jotka kuitenkin jäivät aivan puolitiehen. Matkustajan näkökulmasta tilanne on sanoisinko katastrofaalinen.

Havaintoja / kehitettävää:
– Aikataulujen pitäisi olla nyt kokonaisuudessaan matka.fi-sivustolla haettavissa fiksusti. Kuitenkin, Kajaanin seudun joukkoliikenteen aikataulut pitää varmuuden vuoksi tsekata pdf-aikatauluista! 2010-luvun Suomessa.
– Matkahuollon sivuilla on osa aikatauluista, mutta ei kaikkia. Bussifirmojen omilta sivuilta löytyy myös jotain aikataulutietoa.
– Matkahuollon toimipisteissä, eli käytännössä linja-autoasemilla, ei osata neuvoa aikataulu- ja lippuasioissa. Saatetaan ohjata esim. kaupungin infoon. Ja kun ne bussit kuitenkin lähtevät sieltä linja-autoasemilta.

Tapahtunutta. Matkustin perjantaina 2.12.2016 bussilla Kajaanista Kokkolaan – kaikki meni hyvin. Ajattelin tulevani Kokkolasta takaisin Kajaaniin sunnuntaina 4.12.2016 – myöskin bussilla. Matka.fi-haun mukaan tuo bussivuoro ajettaisiin. Matkahuollon hausta taas löytyi vain tuo perjantain vuoro, mutta ei sunnuntain vuoroa. Epäilykset hieman heräsivät. Mutta luotin matka.fi-palveluun. Bussissa kysyin kuljettajalta varmuuden vuoksi, että ajetaanhan vuoro sunnuntaina. Hän arveli, että ajetaan, mutta kehotti minua tarkistamaan heidän bussifirman aikatauluvihosta (joita oli autossa). Katsoin aikataulu-sivua ja sen perusteella olin päättelemässä, että vuoro ajetaan. Se oli ns. SS-vuoro, joka ajetaan sunnuntaisin / pyhisin ja useamman pyhän ollessa peräkkäin vain jälkimmäisenä. No 4.12 oli sunnuntai ja pyhäpäivä olisi vasta tiistain itsenäisyyspäivä. Ei peräkkäisiä pyhiä. Eli vuoron pitäisi kulkea. No, selailinpa heidän aikatauluvihkoaan vielä varmuuden vuoksi enemmän. Sieltä löytyi sivu poikkeuspäivien aikatauluista. Ja sillä sivulla oli mainittu, että 4.12 on poikkeuspäivä ja että ko. vuoroa ei ajeta. Ok! Mainitsin tämän kuskille, joka oli hyvin ystävällinen ja rakentava. Päädyin vielä soittamaan varmuuden vuoksi bussifirman neuvontanumeroon. Soitin ja sain sieltä varmistuksen, että vuoroa ei ajeta. Selvä, onneksi asia selvisi pe-iltana – eikä sunnuntaina iltapäivällä bussia Kokkolassa odotellessa… Voiko 2010-luvun Suomessa tämä asia olla oikeasti näin vaikeaa?! Vielä huipennuksena sain maksaa 16 euroa palvelupuhelumaksua tuosta tsekkaussoitosta.

– Osalla vuoroista käy Waltti-kortti, ja siihen saa ostettua myös kuukausikortin. Kuitenkin osassa vuoroista Waltti-kortti ei käy, eikä ostettu kk-kortti. Eli jos kuljet vaikkapa Kajaani-Sotkamo-väliä työmatkana bussilla, et voi ostetulla kuukausi-kortilla hypätä jokaiseen tuolla välillä kulkevaan vuoroon. Tai voit tietysti, mutta joudut maksamaan sen erikseen.
Synkronointi junien kanssa ei aina toimi. Kajaanista lähtevät bussit pyörähtävät kyllä yleensä rautatieasemalla, mutta eivät välttämättä jää odottamaan junaa, joka on ehkä myöhässä.
– Seudullisen joukkoliikenteen aikataulujen, reittien ja lippuhintojen päätöksenteko meni ihan virkamiesvalmistelulla. Tietysti todella hyvä & tarpeen, että asia valmistellaan kuntien & ELYn kesken yhdessä. Poliittinen päätöksenteko oli ihan näennäistä, vaikka asia kävi meilläkin kaupunginhallituksessa. Kun kaikki on käytännössä sovittu kuntien kesken, lähde siinä sitten ehdottamaan opiskelija- ja eläkeläisalennusta. Vaikka ne olisivat todella tarpeellisia!
– Etenkin Kuhmossa ja Suomussalmella on ollut paljon polemiikkia lentokenttäyhteyksien puutteesta. Ja ihan syystä. Kaikista surullisinta oli se, että asia meni edes-takaisin. Ensin sanottiin, että esim. Kuhmon Kamarimusiikin aikana Kajaanin lentokentältä ei pääse kuinkaan bussilla Kuhmoon. Ja sitten kuitenkin pääsi. Hyvä, että pääsi. Mutta nuo ei-uutiset jäävät vain niin paljon paremmin mieleen.

Mitä hyviä huonoja esimerkkejä sinulla on? Mitä pitäisi parantaa?

Joukkoliikenteessä on ylipäätänsä paljon kehitettävää. Hyvää työtä tehdään jo nyt. Esimerkiksi soten kuljetusten, koulukyytien ja muun joukkoliikenteen yhteensovittamisessa. Vielä kun saataisiin KELAn kyydit maakunnalle, niin päästäisiin oikeasti kehittämään hyvin liikenneketjujen kokonaisuutta ja yhdistelemään kyytejä. Palvelu paranee ja rahaa säästyy.

Share Button

Ajatus aiheesta “Joukkoliikenne Kajaanissa ja Kainuussa

Kommentointi on suljettu.