Kainuu vihertää


Kertoi Kuntalehti kannessaan. Ja näinhän se on!

Näissä kuntavaaleissa 1878 kainuulaista äänesti vihreitä. 2015 eduskuntavaaleissa me vihreät saimme 1662 ääntä; 2012 kuntavaaleissa 1013 ääntä ja 2011 eduskuntavaaleissa 825. Ihan kohtuullisen hyvä trendi. Toisaalta, potentiaalia tässäkin maakunnassa vielä on valtavasti: Pekka Haavisto sai presidentinvaalien 1. kierroksella 4547 kainuulaisen luottamuksen.

Mutta onhan tämä kuntavaalitulos ihan mahtava. Oma henkilökohtainen äänimääräni oli 546 –eniten koko Kainuussa, ja vielä selvästi. Meidän ihanan uuden vihreän Anne Kemppaisen henkilökohtainen äänimäärä (312) peittosi monen konkaripoliitikonkin (mm. Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutarin) äänimäärän. Kajaanissa meidän valtuustopaikkojen määrä kasvoi kahdesta viiteen.

Koko Kainuussa mentiin myös eteenpäin: Kuhmossa säilytettiin nykyiset asemat, eli kaksi valtuutettua (Marja Stiina Suihko ja Päivi Haverinen). Paltamossa saatiin taas tauon jälkeen vihreä valtuutettu päättämään kunnan asioista (Mari Saarenpää). Sotkamossa Teemu Korhonen sai enemmän ääniä kuin kansanedustaja Timo Korhonen. Arpaonni ei kuitenkaan suosinut ja Teemu on meidän ja KD:n vaaliliitto-listan 1. varajäsen. Ristijärvellä maailmanhistorian ensimmäinen vihreä ehdokas, Pertti Raninen, teki todella hyvän vaalityön, mutta jäi kahden äänen päähän valtuustopaikasta erinomaisesta henkilökohtaisesta äänimäärästä huolimatta. Ylä-Kainuun ehdokkaat keräsivät arvokkaita ääniä ja pitivät vihreää vaihtoehtoa esillä Puolangalla ja Suomussalmella.

Aivan ihan kirjoittaa tällaisia uutisia. Ja on upea kertoa myös siitä, että kampanjaa Kainuussa tehtiin tosi hyvällä hengellä. Meillä oli niin oma-aloitteista ja aktiivista porukkaa tekemässä, että se näkyi varmasti tuloksessa. Kiitos teille huiput ehdokaskollegat!

Samoin haluan kiittää heitä vihreitä, jotka ovat näillä kulmilla toimineet pitkään. Kaksi nimeltä mainiten – eli Sanni Väisänen ja Kalle Kunnas – muita unohtamatta. He ovat vieneet vihreitä asioita eteenpäin maastossa, joka ei ole ollut helppo. Ja he ovat saaneet niitä asioita eteenpäin: mm. vastaanottokeskus Kajaanissa ja maakunnallinen työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilman tätä pitkäjänteistä ja sitkeää työtä kuntavaalituloksemme ei olisi voinut olla tällainen. Kiitos!

Tästä on hyvä jatkaa vihreiden asioiden tekemistä: luonnosta ja ympäristöstä huolehtimista sekä kaikkien mukana pitämistä. Täälläpäin Suomea toimiessa ymmärtää sen yhdenkin ihmisen merkityksen: kun saat kunnassa jotain aikaiseksi, sitä ei välttämättä olisi tapahtunut muuten. Jos vihreät eivät parikymmentä vuotta sitten Kajaanissa olisi olleet aloitteellisia vastaanottokeskuksen perustamisessa, olisiko meillä sitä vieläkään. Ei välttämättä.

Muutetaan siis mailmaa paremmaksi. Pieni pala kerrallaan.

Silja Keränen
Kajaanin kaupunginvaltuutettu
Kainuun vihreiden varapuheenjohtaja

——-
Tämä kirjoitus julkaistiin Oulun vaalipiirin vihreiden Vihreässä kirjeessä 5.5.2017.

Share Button