Suo, kuokka ja Jussi. Soiden raivaaminen hyötykäyttöön on ollut osa suomalaista sielunmaisemaa. Onneksi parhaillaan herätään ojitettujen soiden, eli turvemaiden, ilmastopäästöihin sekä ennakoitua korkeampiin vesistöpäästöihin.
Suomen metsätalousmaasta soiden ja turvemaiden osuus on kolmannes. Jos suometsien maaperästä ei syntyisi nykyistä määrää päästöjä, metsien hiilinielu olisi neljänneksen suurempi. Metsien hiilinielu on tällä hetkellä noin 25 miljoonaa tonnia vuodessa. Tästä neljännes on 6,25 miljoonaa tonnia. Se vastaa noin puolta liikenteen päästöistä tai kokonaisuudessaan maatalouden päästöjä. Kyse ei mistään nappikaupasta, vaan valtavista asioista.
Jotain pitää tehdä, ja kiireesti. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siedettävälle tasolle tehokasta peliaikaa on metsätalouden kvartaali – pari-kolmekymmentä vuotta. Mitä se jotain sitten on?
Avohakkuista tulee turvemailla luopua ja siirtyä jatkuvan kasvatuksen menetelmään. Jatkuvassa kasvatuksessa pohjavedenpinnan taso pysyy samana.
Pohjavedenpinnan vaihtelut lisäävät päästöjä. Jos pohjavedenpinta nousee liian korkealle, vapautuu metaania. Liian matala pohjavedenpinta aikaansaa turvekerroksen hajoamisen, joka vapauttaa hiilidioksidia ilmaan.
Avohakkuumallisessa metsänhoidossa pohjavedenpinnan taso vaihtelee paljon metsän kiertoajan mukaan. Puuston haihduttaminen lakkaa, kun metsä avohakataan. Tällöin pohjavedenpinta nousee, ja täytyy tehdä kunnostusojitus. Jotta uusi metsä lähtisi kasvamaan, muokataan vielä maa. Ravinnepäästöt vesiin ja hiilipäästöt ilmaan ovat suuret.
Turvemaiden metsänhoito on kriittistä etenkin nyt, kun 50-60-luvuilla ojitetut suoalueet ovat tulossa päätehakkuuikään. Turvemailta korjattava puumäärä vastaa neljännestä Suomen metsien hakkuusuunnitteesta, noin kahtakymmentä miljoonaa kuutiota.
Osa ojitetuista soista kannattaa ennallistaa. Metsän kasvattaminen kun ei välttämättä ole edes taloudellisesti kannattavaa, päästöistä puhumattakaan.
Tietoa tarvitaan myös lisää. Tutkimukseen pitää panostaa ja tutkimustieto täytyy saada käytäntöön, metsänhoito-ohjeisiin sekä metsänomistajien neuvontaan.
Nyt totisesti testataan metsäneuvojien ja neuvontaorganisaatioiden reagointikyky. Kuinka kyetään omaksumaan uutta tietoa, ja sen pohjalta uusia käytäntöjä. Ja vielä kertomaan ne meille metsänomistajille.
Syyllistymiseen taas ei tarvitse käyttää energiaa. Ihmiskunnan käytettävissä olevan tiedon määrä on tuplaantunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Huima kehitys, joka kiihtyy koko ajan.
Oleellista onkin kyetä hyödyntämään lisääntynyt tieto mahdollisimman tehokkaasti, olla koko ajan valmiina omaksumaan lisää ja muuttamaan toimintatapoja. Aikoinaan toimittiin silloin vallinneen tiedon mukaan. Nyt on saatu uutta tietoa, jonka pohjalta käytäntöjä muutetaan.
Ympäristöahdistukseenkaan ei kannata vaipua. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on olemassa tarvittava teknologia. Tällä hetkellä kyse on tahdosta ja päätöksistä.
Rohkaisevia esimerkkejä ympäristön tilan parantamisesta löytyy: otsonikato torjuttiin maailmanlaajuisesti ja Suomen järvien tila on parantunut. Seuraavana haasteena ilmastonmuutos, jonka hillinnässä turvemaiden metsänkäsittelyllä on väliä.
—-
Kolumni on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 21.3.2018.
