Eduskuntavaalit 2027


Suomen suunnan tulee muuttua kurjistamisesta kukoistamiseksi, taantumasta toivoon sekä itsekkyydestä inhimillisyyteen. Ekologisten kriisien ratkaiseminen pitää ottaa tosissaan, Suomen hoitaa osansa sekä kirittää muita maita. Tämä tarjoaa myös valtavasti elinkeinomahdollisuuksia, joiden myötä saadaan parannettua sekä työllisyyttä että kansantaloutta.

Inhimillisyys on palautettava politiikan tekemisen keskiöön ja myös eri alueiden elinvoimasta tulee huolehtia.

Näiden puolesta haluan tehdä töitä kansanedustajana.

Olen nelikymppinen diplomi-insinööri Kajaanista, jolla on jo yli vuosikymmenen kokemus politiikan tekemisestä erilaisissa tehtävissä. Hyvien tavoitteiden listaamisen lisäksi saan myös asioita aikaan.

Lue ihmeessä lisää teemoista täältä. 
Tutustu tarinaani täällä.
Tsekkaa, miksi minua kannattaa äänestää täältä. 
Ja katso vielä lyhyet Usein kysytyt kysymykset (valmistuvat pikapuoliin).