Ei siinä paljoa huvita ruveta isottelemaan tai uhmaamaan, kun myrsky yllättää Käsivarren tunturiylängöllä. Joka puolella on valkoista – maassa ja taivaalla. Kun hanskan ottaa pois kädestä, pitää siitä pitää kiinni. Muuten sitä ei enää ole.
Ei huvita myöskään silloin, kun elohopea pysyy kuopassaan. Pakkasta on, ainakin –30 astetta. Ja edetä pitäisi UKK-puistossa, vaikka suksi ei luista. Toivottavasti kenellekään ei satu mitään, koska avun odottelu voi koitua kohtaloksi.
Tai silloin, kun kaamosvaelluksella eksytään ja etsitään Tuiskukurun autiotupaa tuntikausia. Yö kääntyy jo lähes seuraavan vuorokauden puolelle, kuu valaisee taivalta ja nälkäkin jo lakkaa tuntumasta.
Eikä silloinkaan, kun painepesurikeli yllättää Kaldoaivin erämaassa. Välipäiväksihän se meni, ja samalla tuli testattua varusteiden myrskynkestävyys.
Ja sitten ne henkeäsalpaavat hetket.
Kun se autiotupa viimein löytyy. Kun revontulet valaisevat maisemaa. Kun auringonkajo värjää lumen violetiksi ja vaaleanpunaiseksi. Kun kuulee lumisateen hangella.
Kun yöttömän yön läpi valvoo ja näkee auringon vain hipaisevan taivaanrantaa. Kun jää vain olemaan erämaajärven rannalle. Kun ei osaa lopettaa tätä listaa.
Toivottavasti koskaan ei tarvitsekaan. Vaikka koko ajan on valtava huoli siitä, säilyykö tämä maapallo tällaisena. Saako tulevaisuudessa kuunnella lumisateen ääntä. Saako ihailla täysikuun yhdessä lumen kanssa täydellisesti valaisemaa maisemaa.
Välttämättä ei saa, ainakaan Suomessa. Ilmasto lämpenee meillä enemmän kuin maailmassa keskimäärin. Kolmenkymmenen vuoden päästä keskilämpötila on 3–4 astetta nykyistä enemmän.
Kainuun korkeudella se tarkoittaa lumettomia tai vähälumisia talvia, Lapissa Kainuun nykytilannetta ja Etelä-Suomessa lumesta ei ole tietoakaan.
Se tarkoittaa myös myrskyjä, ilmastopakolaisia, merkittäviä ongelmia maa- ja metsätalouden harjoittamisessa, kuivuutta ja rankkasateita. Sekä todellista pimeyttä, kun talvisin ei ole lunta.
Tätäkö me halutaan?
Ihmiskunnalta tuntuu ihan tyystin unohtuneen luonnossaliikkujan kaksi perustaitoa: oman pienuuden ymmärtäminen sekä erilaisiin tilanteisiin varautuminen.
Kuvitellaan jotenkin olevamme kaikkivoipaisia. Että maapallon rajoista ei tarvitsisi välittää. Että voidaan elää niin kuin ennenkin. Ei voida.
Ja samalla unohdetaan varautuminen. Vain typerä luonnossaliikkuja lähtee metsään, tunturiin tai vesille varautumatta. Varamuonaa, vesitiiviit pakkaukset, ensiapulaukku, tulentekovälineet, suunnistustaito…
Nyt herätys! Ilmasto lämpenee. Luonnon monimuotoisuus heikkenee. Muoveja ja kemikaaleja löytyy kaukaa ihmisasutuksesta. Maapallo ei kestä tällaista kulutustasoa. Me elämme yli varojemme.
Teknologia ja osaaminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat olemassa. Me ihmiset osaamme ihan riittävästi. Olemme globaalisti osanneet hillitä otsonikadon ja Suomessa parantaa järvien tilaa.
Kyse on tällä hetkellä tahdosta. Siitä, millaisia valintoja teemme joka päivä. Ja etenkin siitä, mihin suuntaan Suomea ja maailmaa ohjataan poliittisin päätöksin.
