Luomumustikkaa Suomesta vai USAsta?


Kun asuin Helsingissä, kävin aina silloin tällöin Stockmannin Herkussa. Sattuipa erään kerran silmääni irtomyynnissä oleva yhdysvaltalainen kuivattu luomumustikka.

Pohjoissuomalaisena minusta tuntui aivan absurdilta, että Suomessa myydään amerikkalaista mustikkaa. Tämän vieläpä kasvatetun mustikan kilohinta oli ”kohdallaan”: 69 euroa.

Naureskelemaan ei kuitenkaan kannata ruveta. Suomesta ei välttämättä saa luomumustikkaa. Vaikka meillä sitä kasvaakin pari sataa miljoonaa kiloa joka vuosi.

Suomen metsissä kasvava mustikka on käytännössä luomua, mutta sen sertifiointi puuttuu. Luomussa sertifiointi on tärkeää. Ostajan pitää olla varma, että tuote on oikeasti luomua.

Jotta suomalaista luomumustikkaa nähdään kaupan hyllyillä, vaaditaan meiltä metsänomistajilta pieni hetki tietokoneella. Jokaisen metsäkiinteistön pitää erikseen hakeutua luomukeruualueeksi.

Tämä on tehty todella helpoksi meille metsänomistajille. Kun kirjaudut metsaan.fi -palveluun, valitset metsätilan ja näkymän oikeassa laidassa pystyt hakemaan metsätilasi luomusertifioinnin piiriin.

Jos et itse omista metsää, vinkkaapa omaan kuntaasi tästä asiasta. Kunnat ja seurakunnat omistavat paljon metsää. Valtio on omat metsänsä sertifioinut. Kunnat, seurakunnat, sijoitusyhtiöt, metsäyhtiöt voivat seurata Metsähallituksen esimerkkiä.

Luomukeruualueeksi hakeminen ei maksa mitään ja metsä voi edelleen olla talouskäytössä. Hakkuita ja taimikonhoitoa voi edelleen tehdä. Juurikääpää saa torjua harmaaorvakkaliuoksella ja metsää voi lannoittaa tuhkalla.

Muut torjunta-aineet tai lannoitteet eivät sovellut luomualoille, joten niiden käyttämisestä pitää ilmoittaa. Tällöin metsä on kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen taas luomukeruualue.

Luomusertifoinnista huolehtii joku palveluntarjoaja. Pari viikkoa sitten valittavissa vain yksi: 4H-järjestön yritys Youngfour Oy, jolla on vahva osaaminen tähän asiaan. He tarkistavat, että luomuehdot täyttyvät ja tekevät luomusuunnitelman.

Palveluntarjoaja välittää tiedot luomukeruualueista paikallisten keruu- ja luonnontuotealan yritysten käyttöön. Metsänomistajan ei käytännössä tarvitse tehdä mitään muuta kuin ilmoittaa tilansa metsaan.fi -palvelussa luomukeruualueeksi sekä ilmoittaa aina, jos tilalla käytetään lannoitteita tai torjunta-aineita.

Vähän hullua on toki se, että jokainen metsätila pitää erikseen ilmoittaa luomukeruualueeksi. Optimitilanteessa Suomen kaikki metsät olisivat suoraan luomukeruualuetta.

Tällöin paikkatietoa sekä metsänkäyttöilmoituksia hyödyntäen poimittaisiin ne kuviot, joilla on käytetty lannoitteita tai torjunta-aineita. Ne kuviot rajattaisiin siirtymäajaksi pois luomukeruualueesta.

Vaikuttaakin siltä, että varmuuden varulta säädöksiä on suomalaiseen ylitunnolliseen tapaan tulkittu turhan tarkasti. Uusi luenta pitää suorittaa mahdollisimman pian. Ja jos toisenlainen tulkinta ei ole mahdollista, pykäliä voi aina muuttaa.

Sillä välin, kun virkamiehet ensin lukevat ja sitten keskustelevat pykälien sanamuodoista, jokainen tietokoneelle pääsevä verkkopankkitunnukset omaava metsänomistaja voi klikata oman metsätilansa luomukeruualueeksi. Suomalainen luonnontuoteyrittäjä, maaseudun elinvoima sekä ihmisten terveys kiittävät.

Luomutuotteiden – ja myös luonnosta saatavien luomutuotteiden – kysyntä kasvaa koko ajan. Tämä tuo myös meille metsänomistajille uusia ansaintamahdollisuuksia. Ja jos itse näihin ei ole tarttumassa, voi omalta osaltaan parantaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä.

Haluatko sinä, että kaupoissa myydään suomalaista luomumustikkaa amerikkalaisen sijaan? Jos haluat, tee päivän hyvä työ ja käy klikkaamassa metsätilasi luomukeruualueeksi. 

—-
Kolumni on julkaista Maaseudun Tulevaisuudessa 23.7.2019. 
Lisätietoa luomukeruualueeksi ilmoittamisesta löytyy Metsäkeskuksen sivuilta

Share Button

Ajatus aiheesta “Luomumustikkaa Suomesta vai USAsta?

Kommentointi on suljettu.