Yrittäjyys & elinkeinot


Ekologiset kriisit pitää ottaa tosissaan – puhe maakuntavaltuustossa

Hyvät läsnäolijat ja muut puhetta kuuntelevat,  Me ollaan Kainuussa nyt vedenjakajalla. Meillä on isosti isoja, hyviä mahdollisuuksia maakunnan positiiviselle kehitykselle. Viimeaikaiset datakeskusinvestoinnit, toisaalta vihreän siirtymän investoinnit esimerkiksi uusiutuvaan energiaan, aluetalouden kasvu, panostukset tki-toimintaan, kulttuuriin ja matkailuun. […]

Share Button
Silja Keränen

Tosiasiat puoltavat turpeesta luopumista

Tapio Salminen toivoi turvetta puolustavassa mielipidekirjoituksessaan (SK 1.10.) tosiasioihin perustuvia energiaratkaisuja. Tosiasia on, että turpeen kasvihuonekaasupäästöt ovat erityisen korkeat, eikä se sovi kestävään energiapalettiin. Salminen haluaisi, että turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Loppuun käytetty turvesuo voidaan kyllä […]

Share Button

Ruoantuotannossa mahdollisuus uuteen Nokiaan

Solumaatalouden tuotteet ovat vielä marginaalia. Luonnonvarakeskus on kuitenkin arvioinut, että kasviproteiinituotteiden liikevaihto voisi kasvaa nykyisestä noin 30 miljoonasta eurosta lähelle miljardia vuoteen 2035 mennessä. Teollisuuden ja energiantuotannon kaltainen iso kestävyysmurros on tulossa myös ruoantuotannon puolelle. Samalla […]

Share Button

Metsäalalla on nyt näytön paikka

Suomussalmen raakkutuho kokonaisuudessaan paljasti monia karuja asioita. Tämä tapaus tuli ilmi sattumalta, ja nyt on varmistettava, että vastaavia ei tule enää tapahtumaan. Erittäin uhanalaisten raakkujen tuhoaminen, välinpitämättömyys, seksistinen kommentointi, suuryrityksen ja vastuullisuuden pettäminen. Kokonaisuus on jo […]

Share Button

Ilmastokriisin torjunta ja kilpailukyvyn parantaminen kulkevat käsi kädessä

Maaseudun Tulevaisuus on ansiokkaan ahkerasti raportoinut uuden EU-parlamentin ensiaskeleista sekä komission puheenjohtajan valinnan koukeroista. Henki näissä raportoinneissa on kuitenkin ollut vihreän siirtymän sekä ympäristösääntelyn kannalta aika negatiivinen. Tilanne tällä maapallolla on nyt sellainen, että ilmastoteoissa ei […]

Share Button

EU-vaalit ovat myös maaseutuvaalit

Euroopan Unioni tekee varsin merkittävää maaseutu- ja aluepolitiikkaa. Maaseudun kehittäminen on osa maatalouden kokonaisuutta ja aluepolitiikka – tai EU-termein koheesiopolitiikka – omanaan.   Koheesiopolitiikan ideana on tasata alueiden välisiä eroja ja varmistaa se, että myös hieman […]

Share Button

Ruoantuotannon kestävyysmurros – miten se tehdään?

Ruoantuotannon kestävyysmurroksen toteuttaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen myötä ruoantuotanto saadaan ekologisesti kestävälle tolalle ja viljelijöiden toimeentulo riittäväksi. Lisäksi huolehditaan ruoantuotannon omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. EU:n maatalouspolitiikan myötä tällainen muutos on mahdollista saada aikaan, koska EU […]

Share Button

Maaseudun karnevalisointi ei hyödytä ketään

Maaseudun asian ja ihmisten tilanteiden karnevalisointi ei auta, eikä ole järkevää. Maaseudun elinvoimaa kannattaa lisätä toimivin keinoin, ei pilke silmäkulmassa jotain outoa esittäen, kuten keskustanuoret esittäessään seksityöstä maaseudun elävöittäjää.   Seksityössä on monia haasteita, kun se […]

Share Button

EU:n tulee edistää maaseudun ja maatalouden elinvoimaa sekä kokonaiskestävyyttä

EU:n aluepolitiikka on erityisen tärkeää harvaan asutulle Suomelle sekä maaseutuvaltaisille alueille, kuten Salon seudulle. EU:n aluepolitiikka vaikuttaa siihen, miten alueellinen kehitys ja tasa-arvo toteutuvat eri puolilla Eurooppaa. Vaikka aluepolitiikka on äänestäjän näkökulmasta hyvin tärkeää, se uhkaa […]

Share Button

Kun Euroopan Unionissa on samat säännöt, suomalainen viljelijä pärjää

Maaseudun Tulevaisuudessa on ihan oikein uutisoitu huolestuneena S-ryhmän päätöksestä tuoda tanskalaista sianlihaa oman tuotemerkin kautta suomalaisiin kauppoihin. Käytännössä tässä halpuutetaan suomalaisen viljelijän sekä eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Olisikin äärimmäisen viisasta ja hyvä, että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan myötä […]

Share Button

Ennallistamisasetuksesta liikkuu väärää tietoa

Osallistuin maanantaina 29.4 MTK Keski-Pohjanmaan ja Keskipohjanmaa -lehden yhteiseen eurovaalipaneeliin Reisjärven kristillisellä opistolla. Siellä puhuttiin myös ennallistamisasetuksesta, kuten toki ennalta pystyi arvaamaan. Hieman näytti menevän sekaisin myös metsäkatoasetus ja ennallistamisasetus, jotka ovat kaksi eri asiaa. Metsäkatoasetus on todella tarpeellinen […]

Share Button

Miksi KaiCell-hankkeessa ei ole järkeä?

Kokoan tähän samaan tekstiin useita eri näkökulmia KaiCell Fibers Oy:n sellutehdashankkeesta (ja sen mielettömyydestä). Varoitus: teksti on todella pitkä.  KaiCell-hanketta on puuhattu nyt jo lähes kymmenkunta vuotta. Tarina lähti liikenteeseen Sipilän hallituksen alkupuolen aikaisesta biotaloushuumasta, jossa […]

Share Button

Ehdolla eurovaaleissa!

Olen tästä aika innoissani, koska nämä kevään EU-vaalit ovat todella tärkeät. Niissä ratkaistaan EU:n suunta monelta osin. EU:n merkitys etenkin rauhan takaajana ja turvallisuuden varmistajana korostuu tässä maailmanajassa. Kevään EU-vaalit ovat myös olennaiset ilmasto-, luonto- ja […]

Share Button

Vahva yhteinen EU:n maatalouspolitiikka on Suomen etu

Eurovaalien lähestyessä ja Ukrainan voittoa toivoessa EU:n yhteinen maatalouspolitiikka keskusteluttaa Suomessakin. On perusteltua, että EU-jäsenyysprosessi Ukrainan kanssa etenee. Maa sotii meidän puolestamme sekä myös meidän tuellamme, ja geopoliittisesta näkökulmasta Ukrainan EU-jäsenyys on tarpeellinen asia. Jäsenyysprosessin myötä […]

Share Button

Uusi sykäys naisnäkökulmapilottiin

Muutama vuosi sitten Kainuun liitto ja Kajaanin kaupunki olivat aktiviisia edelläkävijöitä naisnäkökulman tuomisessa aluekehittämiseen. On nimittäin todettu, että nuoret naiset ratkaisevat aluekehityksen suunnan. Ja meillä Kainuussa tilanne on tästä näkökulmasta hyvin haastava: nuoria naisia on huomattavasti […]

Share Button