Menestyvä maaseutu

Silja Keränen

On tärkeää, että eri puolilla Suomea on elämisen edellytykset kunnossa. Kestävällä aluepolitiikalla luodaan menestymisen mahdollisuuksia eri puolille maata. 

Meidän pitää huolehtia siitä, että eri puolilla maata on elämisen edellytykset ja menestymisen mahdollisuudet kunnossa. Suomessa on vuosikymmenet tehty päätöksiä, joilla  kaupungistumista on vauhditettu verrattain paljonkin – ja 2000-luvulla vieläpä selvästi isojen kaupunkien ja etenkin metropoliseudun suuntaan. 

Tasapainoisempi aluerakenne on kriisinkestävämpi, ja todennäköisesti samalla myös ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpi, kun uutta ei tarvitsisi rakentaa niin paljoa ja kun ihmiset pystyisivät paremmin valitsemaan haluamansa asuinseudun. Taloudellista kestävyyttä taas edesauttaa kattava korkeakoulutusverkosto sekä yritystoiminnan edellytyksistä huolehtiminen. 

Samaan aikaan on tärkeä muistaa, että lähes puolet suomalaisista ovat tavalla tai toisella monipaikkaisia. Usealla on koti isossa kaupungissa ja toinen koti pienemmällä paikkakunnalla. Monipaikkaisuusilmiö pitäisi tunnistaa huomattavasti nykyistä paremmin ja luoda esimerkiksi käsite toissijaisesta kotikunnasta. Tällöin ihmisellä voisi olla useampi kotikunta. 

Osana maaseutu- ja aluepolitiikkaa on varmistettava maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset sekä etenkin niiden kehittäminen kestävämmäksi. Maatalouden osalta on varmistettava, että Suomessa tuotetaan ruokaa tulevaisuudessakin ja että pidämme huolta ruoantuotannon omavaraisuudestamme. Kuitenkin toimialan on tärkeä reagoida myös muutoksiin – tehdä töitä niin ilmasto- kuin vesistöpäästöjen vähentämiseksi sekä muuttaa tuotantorakennetta kohti kasvipohjaisempaa. 

Metsätaloudessa vastaavanlainen kestävyyssiirtymä on tarpeellinen, koska metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee jatkuvasti ja toisaalta ennätyssuuret hakkuut sekä voimakkaat harvennukset ovat vähentäneet metsien hiilinielutasoa huomattavasti. 

Menestyvät alueet ovat tietysti paljon muutakin kuin maa- ja metsätaloutta. Ne ovat koulutuspaikkoja, sosiaali- ja terveyspalveluita, monipuolista yritystoimintaa, kulttuuria sekä hyvää ilmapiiriä. Tästä aiheesta olen kirjoittanut kohtalaisen paljon. Yhden kirjan verran siis. 🙂 Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki. ilmestyi syksyllä 2021 ja löydät sen monesta kirjastosta tai sitten voi tilata sen minulta. 

Moni kirjoitukseni sivuaa aluepolitiikkaa, mutta ehkä parhaiten olen niputtanut ne Kainuu-otsikon alle. 

    

Share Button