Edellinen Kansallinen metsästrategia linjasi vuotuiseksi hakkuutavoitteeksi 80 miljoonaa kuutiota. Viime vuoden hakkuutaso oli historian valossa ennätyksellisen suuri, jopa 76 miljoonaa kuutiota.
Suuret hakkuut taas olivat osasyy hiilinielutason romahtamiseen. Samaan aikaan luonnon monimuotoisuus heikkenee, myös metsissä. On selvää, että luonnon ja ilmaston kannalta 80 miljoonaa kuutiota ei ole kestävä taso.
Ylipäätänsä on aika absurdia, että valtiotasolta on asetettu tavoite jonkin raaka-aineen tuotantomääräksi. Me kuitenkin elämme markkinataloudessa, jossa kysynnän ja tarjonnan pitäisi toimia ilman valtion ohjaustakin.
Toki tässä energiakriisin ja inflaation ajassa valtiojohtoinen hyödykkeiden ja niiden hintojen sääntely on paikoin tarpeen. Silloin, kun puhutaan välttämättömyyshyödykkeistä. Sellukattiloihin ja sahoille päätyvä ainespuu ei kuitenkaan ole välttämättömyyshyödyke.
Valtiotason hakkuumäärätavoite vielä jyvitettiin puutavaralaji- ja maakuntakohtaisiin hakkuumäärätavoitteisiin. Ja sitä pyrittiin toteuttamaan koko ketjussa jopa niin, että julkiset tahot ryhtyivät edistämään biotalousinvestointeja näiden tavoitteiden perusteella ja että metsäpalveluiden tavoiteasetanta johdettiin valtakunnan tavoitteista.
Viime viikolla hyväksyttiin uusi kansallinen metsästrategia. Oli ilahduttava huomata, että siinä ei enää asetettukaan kuutiomääräistä hakkuutavoitetta vaan tavoiteasetanta tehtiin sekä taloudellisin että ekologisin mittarein.
Toivottavasti tämän osaltaan ohjaa kohti kestävämpää metsätaloutta, kun koko suunnittelu- ja toteutusketju ei rupea enää optimoimaan ylimitoitetun hakkuutavoitteen saavuttamista.
Vaikka ekologinen näkökulma olikin läsnä uuden kansallisen metsästrategian tavoitteissa, jäi sen kunnianhimon taso tarpeeseen nähden liian alhaiseksi. Metsien hiilinielutaso on laskenut todella huolestuttavasti, monessa maakunnassa on ylitetty jopa taloudellisesti kestävät hakkuumäärät, eikä tämä kehitys tule kohentamaan metsäluonnon monimuotoisuutta.
On selvää, että hakkuiden määrä ei Suomessa voisi enää nousta. Lähitulevaisuuden näkymä voi kuitenkin olla toinen. Sodan ja sitä seuraavan energiakriisin myötä kotimaisen puun kysyntä kasvaa, kun tuonti Venäjältä loppui ja kun energiantuotannon omavaraisuus kasvaa. Eikä Kemin sellutehdas ole vielä edes aloittanut toimintaansa.
Voi olla, että suomalaisessa metsäpolitiikassa pitäisi hakkuumäärän kasvattamistavoitteen sijaan ruveta pohtimaan keinoja siihen, miten ylisuuria hakkuita voitaisiin hillitä. Ja kunpa muutama vuosi sitten hakkuumäärätavoitteen asettamista olisivat ohjanneet ekologisetkin näkökohdat, niin tätä asiaa ei tarvitsisi miettiä.
Hiilinielutason kasvattaminen ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen pitää ottaa suomalaisen metsäpolitiikan keskiöön yhtä lailla metsätalouden arvonlisän kohentamisen kanssa. Näiden sovittaminen samaan yhtälöön on vaikeaa. Mahdollista se kuitenkin on, ja ennen kaikkea tärkeää.
—
Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 23.12.2022.
