Kun sekä Suomen että Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan mannerlaatat kuukausi sitten järkkyivät, vyöryi sieltä tsunami myös energiapolitiikan puolelle.
Meidät yllätettiin häntä koipien välissä. Euroopan riippuvuus Venäjältä tuotavasta, etenkin fossiilisesta, energiasta on mittava. Aiemmin ”vain energiapoliittisina kysymyksinä” pidetyt Fennovoiman ydinvoimalahanke Pyhäjoella tai Itämeren pohjaan rakennettava Nord Stream 2 -kaasuputki ymmärrettiin yhtäkkiä mitä olennaisimpina ulko- ja turvallisuuspoliittisina kysymyksinä.
Tai olihan näitä puheenvuoroja ollut jo aiemmin, mutta ne oli silitelty maanrakoon.
Nyt uudessa tilanteessa meidän – sekä Suomessa, että Euroopassa – on varmistettava energiatuotannon omavaraisuus. Tällä hetkellä jokainen Venäjän fossiilisiin käytettävä miljoona tukee maan hyökkäyssotaa Ukrainassa. Suomi käyttää näitä miljoonia päälle 16 joka päivä, ja koko EU-alue yli 600.
Onneksi Suomessa energia-alan vihreä siirtymä on jo aloitettu. Sipilän hallitusta käy kiittäminen kivihiilikiellosta sekä biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen kasvattamisesta. Marinin hallitus oman puolueeni vahvasti viitoittamana on todella panostanut kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, fossiilisista eroon pääsemiseen sekä sitä kautta energiaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden parantamiseen.
Juuri nyt tuleekin nopeuttaa vihreää siirtymää, eli talojen energiaremontteja, öljylämmityksestä luopumista sekä muutosta kohti sähköistä sekä biopolttoainepohjaista liikennettä.
Lämmöntuotannossa turve tullee hetkeksi takaisin, jotta meillä ei ensi talvena olisi kylmä. Suomalainen metsähake myös käy kaupaksi.
Samaan aikaan kaukolämpötoimialalla siirtymä kohti hajautettua, sähköistyvää ja hukka- sekä maalämpöjä hyödyntävää tuotantorakennetta kiihtyy entisestään. Se on ollut energiateollisuuden trendi jo aiemmin, ja tämän kriisin myötä siihen tulee entisestään vauhtia.
Polttaminen kaukolämmön tuotannossa tulee vähenemään, joten 70-luvun öljykriisin jälkeistä turvebuumia ei ole tulossa. Turpeentuottajia ajatellen tällainen tempoilu toki lähentelee jo kohtuuttomuutta, kun ensin päästöoikeuden hinnan nopean nousun vuoksi turpeenpoltto väheni minimiin ja sitten yhtäkkiä Ukrainan sodan vuoksi sitä huoltovarmuusmielessä tarvitaankin kaavailtua enemmän parina tulevana talvena.
Mannerlaattojen järkkyminen ja sitä seurannut tsunami voi näköjään tuoda jotain hyvääkin. Nyt kriisin keskellä onkin tärkeä tehdä ratkaisuja, jotka rakentavat kestävää, vähähiilistä ja omavaraista energiajärjestelmää. Siten pärjäämme paremmin tulevaisuudessa – oli sitten kriisiaika tai toivottavasti ei.
—-
Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 5.4.2022.
