Kirjoitin Tieteen ja teknologian vihreiden – tuttavallisemmin Viitteen – blogiin näkökulmia turpeesta luopumisesta.
Linkki sinne on tässä ja kirjoitus myös kokonaisuudessaan alla:
——
Pyrin tässä kirjoituksessa käymään seikkaperäisesti läpi turpeen käytön vähentämiseen ja vähittäiseen loppumiseen liittyviä näkökulmia. Asiassa on sekä tekninen että sosiaalinen näkökulma, jotka sitten nivoutuvat yhteen poliittisessa päätöksenteossa.
Käydään ensin läpi se tekninen näkökulma. Turpeen polton päästöt ovat noin 12 % Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Samaan aikaan turpeella kuitenkin tuotetaan vain 6 % käyttämästämme energiasta. Hyötyyn, eli tuotettuun energiaan verrattuna, päästöt ovat todella suuret.
Turvetta käytetään pääasiassa kaukolämmön tuotannossa, ja yleensä yhdessä puun kanssa. Polttokattilat ja sitä myöten sekoitussuhteet vaihtelevat – osa kattiloista on suunniteltu lähes vain turpeelle ja osassa kattiloista turve on huomattavasti pienemmässä roolissa. Osassa turpeen voi vain jättää pois, kun taas osa kattiloista pitää saneerata tai jopa vaihtaa.
Valtiolla on olemassa energiainvestointituki, jota pienemmille kohteille myöntää Business Finland ja suuremmille TEM. Onkin tärkeä, että valtion energiainvestointitukea suunnataan kattiloiden muuttamiseen. Muuttamiseen kuluu väistämättä useita vuosia, mutta se kannattaa aloittaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Samalla kannattaa suunnitella koko kaukolämmön tuotanto uudella tavalla hyödyntämään erilaisia hukkalämmön lähteitä ja muita lämpöpumpputekniikkaa hyödyntäviä ratkaisuja. Esimerkiksi Kajaanissa aiotaan hyödyntää uuden supertietokoneen hukkalämpö kaukolämpönä. Se tulee tuottamaan noin 20 % koko kaupungin kaukolämmöstä.
Supertietokoneita ei (vielä) ole kaikkialla, mutta teollisuuden hukkalämpöä, jätevedenpuhdistamojen poistovirtoja ja maalämpöä on. Geotermisen lämmön – eli todella syvien maalämpökaivojen – potentiaali on suuri, kuten myös erilaisten lämpöakkujen. Kiinteistökannan energiatehokkuuden parantuminen sekä älykkäiden ratkaisuiden kehittäminen vähentävät kaukolämmön tarvetta ja myös mahdollistavat kulutushuippujen tasaamista.
Huoltovarmuusnäkökulmasta turpeen käytön jatkamista pitkälle tulevaisuuteen ei voi eikä kannata perustella. Tällä hetkellä turvetta on Suomen varmuusvarastoissa – kuten on öljyäkin. Kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, tulee myös huoltovarmuusasia ajatella kokonaan uudelleen. Eihän meillä todellakaan kannata olla huoltovarmuusvarastoissa polttoaineita, joille ei löydy paikkaa, jossa niitä voisi polttaa.
Itse asiassa lämpöpumppuihin perustuva kaukolämmön tuotanto lienee huoltovarmuuden kannalta varsin hyvä ratkaisu, koska se ei riipu polttoaineista. Tärkeää on huolehtia lämpöpumppujen vaatiman sähkön riittävästä kotimaisesta tuotannosta sekä sähkön tuotannon ja jakelun varmuudesta. Sähköverkon kriisinkestävyys on kriittinen asia ihan joka tapauksessa, ei vain lämmöntuotantoon liittyvissä kysymyksissä.
Teknisesti turpeen polttamisesta luopuminen onnistuu. Ei kivuttomasti, ei ilmaiseksi eikä aina helposti. Mutta onnistuu.
Sitten sosiaalinen puoli. Turvetuotannon suora työllistävä vaikutus on alan etujärjestön mukaan noin 2300 henkilötyövuotta. Jotkut heistä tulevat jäämään turpeentuotannon pariin, koska turvetta käytetään esimerkiksi kuivikkeena ja kasvualustoina. Näihin tuotteisiin ei kuitenkaan kannata satsata, koska turpeentuotannolla on negatiivisia vaikutuksia, kasvihuonekaasupäästöihin, suoluonnon monimuotoisuuteen ja vesien tilaan. Eli ei kannata tähdätä korvaamaan poltossa vähenevää turpeen käyttöä muilla turpeen käytön muodoilla. Tästä kirjoitin perusteellisemmin Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissani Jätetään turve suohon.
Korvaavia työpaikkoja tarvitaan joka tapauksessa. Ennen koronaa isossa osassa maakuntia ja maaseutua oli työvoimapula. Toivottavasti pääsemme korona-ajasta yli siten, että hyvä taloudellinen tilanne palaa. Näin turvekenttien työntekijöille löytyy töitä esimerkiksi teollisuudesta.
Alueilla, joissa vaihtoehtoja ei ole näin helposti, pitää korvaavien työpaikkojen löytämiseen ja luomiseen panostaa enemmän. Tätä tulee sopivasti tukemaan EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, jonka avulla voidaan luoda korvaavia työmahdollisuuksia sinne, missä niitä on kovin vähän. Koska työ turvekentillä on ensinnäkin kausiluonteista (painottuu kesään) ja toiseksi sijaitsee yleensä usean kymmenen kilometrin päässä työntekijöiden kotoa, on vaihtoehtoisen työn luomisessa kohtalaisesti liikkumavaraa. Työpaikkoja ei siis tarvitse luoda turvekentän viereen, vaan samalle seudulle/työssäkäyntialueelle.
Etenkin kotiseutuni Kainuun perspektiivistä maailmaa katsovana, näen potentiaalisina vaihtoehtoisina työmahdollisuuksina ensinnäkin työt teollisuudessa (kaivoksella kiviauton kuljettajana, metalliteollisuudessa hitsaajana…) tai metsätalouden parissa esimerkiksi metsureina tai metsäkoneenkuljettajana. Mahdollisuuksia tietysti on myös luontomatkailun, luonnon arvotuotteiden (pakuri, mahla…), maatalouden (maatilojen työvoima, lomittajat) parissa tai infrarakentamisessa. Tai sitten ihan uusilla aloilla palveluiden, kaupan, kiertotalouden tai digitalisaation parissa. Uusiutuvan energian tuotanto avaa myös lukuisia uusia työmahdollisuuksia aurinkopaneelien asennuksista, tuulivoimaloiden huoltoon ja biokaasulaitosten rakentamiseen & operointiin.
Yllä mainitut korvaavat työmahdollisuudet pitää tarkentaa aluekohtaisella tarkastelulla, jossa käydään läpi turvetuotannon työllisyys ja alueen mahdolliset korvaavat työmahdollisuudet. Tähän ohjaa myös EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahaston myötä tehtävä oikeudenmukaisen siirtymän alueellinen suunnitelma.
On tärkeä ottaa huomioon myös koneyrittäjien tilanne. He ovat investoineet konekantaan. Ei ole reilua, jos koneet jäävät käsiin ja velat maksettaviksi. Valtion pitää kompensoida heille mahdolliset taloudelliset menetykset sen jälkeen, kun on arvioitu konekannan (esimerkiksi traktoreiden) jälleenkäyttöarvo.
Siirtymä koskee myös turvealan isoja yrityksiä, jotka joutuvat miettimään liiketoimintansa uusiksi. Esimerkiksi Vapo on tämän jo aloittanut, koska yhtiö linjaa turpeen olevan siirtymäkauden polttoaine. Vapolla on suuria liiketoimintamahdollisuuksia kunnallisten kaukolämpöyhtiöiden pyörittäjänä ja ei-polttoon perustuvien menetelmien kehittäjänä. Jo tällä hetkellä Vapo vastaa esimerkiksi Sysmän, Sotkamon ja Utajärven kaukolämmön tuotannosta.
Kuten aiemmin on todettu, kaukolämmön tuotannossa kannattaa hyödyntää erilaisia lämmönlähteitä geotermisestä lämmöstä teollisuuden hukkalämpöön. Vapon kannattaakin ruveta panostamaan nimenomaan näihin ei-polttoon perustuviin menetelmiin, koska se vaatii erityisosaamista ja koska se on tulevaisuutta. Minua huolestuttavat Vaponkin suunnitelmat kehittää turpeelle korvaavaa käyttöä, koska turpeentuotannosta aiheutuu sekä kasvihuonekaasupäästöjä että päästöjä vesiin. Turve kannattaa jättää suohon. Lisäksi, Vapon kannalta liiketoimintapotentiaalia olisi nimenomaan ei-polttoon perustuvassa kaukolämmön tuotannossa sekä älykkäiden järjestelmien kehittämisessä.
Kun nämä sosiaaliset ja tekniset näkökulmat nivotaan yhteen, päästään politiikan areenalle. Se on ehkä sittenkin se vaikein. Marinin hallitusohjelmassa linjataan turpeenpolton vähintään puolittuvan vuoteen 2030 mennessä. Tämä on oikea suunta ja on todennäköistä, että turpeen käyttö tulee vähenemään huomattavasti enemmän. Kunniaa tulee antaa myös Sipilän hallitukselle heidän säätämästään kivihiilikiellosta.
Asiaan liittyy keskeisesti raha, jotta siirtymä voidaan tehdä hallitusti. Se tarkoittaa energiaverotukseen ja energiatukiin liittyviä päätöksiä ja EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa (JTF, Just Transition Fund). Suomessa tuetaan turpeenpolttoa tänä vuonna lähes 200 miljoonalla eurolla. Tuki johtuu alemmasta verokannasta ja se on kasvanut vuoden 2014 74 miljoonasta tämän vuoden 196 miljoonaan euroon.
Tämä vuosittainen turpeen tukisumma kannattaa käyttää siihen muutokseen, joka tarvitaan turpeesta luopumiseen. Syksyllä tehdään energiaverotuksen kokonaisuudistus, jonka yhteydessä tämä asia pitää muuttaa. Samalla voidaan hyödyntää EU:n JTF:n tuki. Rahaa tarvitaan kattilainvestointeihin, uusien lämmönlähteiden hyödyntämiseen, uusien työpaikkojen luomiseen, uudelleenkoulutukseen sekä yrittäjien konekannan kompensointiin. Näin vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä ja huolehditaan työpaikoista sekä maaseudun elinvoimasta.
