Olen ehdolla vihreiden varapuheenjohtajaksi.
Olen nyt neljä vuotta saanut toimia meidän puoluevaltuuston puheenjohtajana ja sitä ennen monessa erilaisessa luottamustoimessa puolueessa. Koen, että minulla on nyt paljon annettavaa varapuheenjohtajana. Pohdin myös tosissani puheenjohtajavaaliin lähtemistä, mutta siinä tehtävässä on niin olennaista olla kansanedustaja, että en ole ehdolla puolueen puheenjohtajaksi.
Varapuheenjohtajakisasta tulee ihan todella tiukka, koska ehdolla on lukuisia todella fiksuja, osaavia, skarppeja ja ihania ihmisiä. Minä tuon tähän porukkaan ja toisin puheenjohtajistoon uskottavuutta isojen kaupunkien ulkopuolisen Suomen elämästä. Minusta meidän vihreiden pitää olla koko maan puolue. Meidän pitää pystyä puhuttelemaan erilaisia ihmisiä heidän elämäntilanteestaan ja asuinpaikastaan riippumatta. Nyt me emme siinä ole onnistuneet lähellekään riittävästi.
Politiikan sisältöihin liittyen oma agendani on kohtuullisen laaja koulutuksesta soteen, aluepolitiikasta EU:hun ja vihreästä siirtymästä maa- ja metsätalouspolitiikkaan. Koen, että eniten annettavaa meidän yhteiseen tekemiseen minulla on nimenomaan maa- ja metsätalouspolitiikassa – sen sektorin vielä alkutekijöissä olevan kestävyysmurroksen vauhdittamisessa. Toki vihreän siirtymän, teollisuuden, energiantuotannon ja rakentamisen aihepiirit ovat oman diplomi-insinööritaustan, politiikan kiinnostusten sekä työelämän myötä tulleita läheisiä aihepiirejä myös.
Haluan puolueen varapuheenjohtajaksi tosissaan, intoa ja paloa tehtävään on valtavasti.
Katsohan myös tarkemmin ajatuksiani täältä: siljakeranen.fi/vihreiden-vpjksi/ sekä tsekkaa tukijalistani (jonne myös mahtuu edelleen mukaan ! ): siljakeranen.fi/tukijat/ 😊