Vihreiden VPJ


Minut valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi kesäkuun 2023 puoluekokouksessa Seinäjoella. Tämä on kunniatehtävä, jota hoidan ilolla ja innokkaasti.

Tässä vpj-kamppiksen aikaisia nostoja, jotka ovat aivan valideja edelleen:

 
Haluan, että olemme tulevaisuudessa iso ja vaikuttava, aidosti koko maan puolue. Meitä todella tarvitaan tässä maassa ja maailmanajassa, jossa populismi nousee, ilmastokriisi pahenee ja moni ihminen voi huonosti. Vihreiden ratkaisuilla on kysyntää.
 
Puolueelle valitaan kolme varapuheenjohtajaa. Toisin puoluejohtoon:
 
1. Uskottavuutta koko maan puolueeksi
 
Kainuulaisena, isojen kaupunkien ulkopuolella asuvana – toisaalta myös Helsingissä, Singaporessa, Oulussa ja Kuopiossa asuneena – pystyisin puhuttelemaan erilaisia ihmisiä. Me tarvitsemme sitä, jotta pystymme olemaan aidosti koko maan puolue.
 
2. Osaamista ja kiinnostusta maa- ja metsätalouden kestävyysmurroksen tekemiseksi
 
Teollisuus ja energiantuotanto vähentää päästöjään nopeasti, mutta maa- ja metsätaloussektori on jäänyt vähän katsojan ja vastustajan rooliin. Kestävyysmurros maa- ja metsätaloudessa on olennaista sekä maapallon kantokyvyn että elinkeinopolitiikan näkökulmasta.
 
3. Laajaa ymmärrystä lukuisilta politiikan sektoreilta
 
Kymmenvuotisen poliittisen kokemuksen myötä hallitsen myös kohtuullisen hyvin lukuisia eri politiikan sektoreita koulutuksesta soteen ja yrittäjyydestä EU-politikkaan.
 
4. Halua kehittää puolueen järjestötoimintaa
 
Taloudellisten resurssien vähenemisen myötä meidän on nojattava entistä enemmän vapaaehtoisiin. Olen aiemmin toiminut todella aktiivisesti Suomen Partiolaisissa, nimeomaan järjestöjohtamisen tehtävissä. Lisäksi olen vihreissä aktiivisesti mukana valtuustoryhmätyöskentelyssä, paikallisyhdistyksessä sekä puolueen tasolla. Ajatuksia järjestötoiminnan kehittämiseksi on paljon, ja implementointikykyä löytyy.
 
5. Tahtoa tehdä yhdessä
 
”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä.”
 
Minä haluan mennä pitkälle, ja se edellyttää, että asiat tehdään oikeasti yhdessä. Erilaisia näkemyksiä puolueeseen pitää mahtua, mutta jokaisen on koettava olonsa tervetulleeksi.
 
6. Tarvittavaa jatkuvuutta
 
Puolueen puheenjohtaja vaihtuu, puoluesihteeri vaihtuu, varapuheenjohtajista vähintään 2/3 vaihtuu, valtuuston pj vaihtuu, puoluehallituksesta todennäköisesti moni vaihtuu, kuten myös valtuustosta.
 
On tärkeä uudistua, mutta kaiken ei kannata vaihtua kerralla. Valtuuston puheenjohtajana olen ollut osa puoluejohtoa edeltävät neljä vuotta. Varapuheenjohtajana toisin johtoon jatkuvuutta tilanteessa, jossa väistämättä vaihtuvuutta on paljon.
 
7. Kasvojen laajentamista eduskuntaryhmän ulkopuolelle
 
Perinteisesti vihreiden varapuheenjohtajistossa on ollut ihmisiä eduskuntaryhmän ulkopuolelta. Tällä tavoin saamme lisättyä meistä ulospäin näkyvien ihmisten määrää, jaettua vastuuta ja laajennettua profiiliamme.
 
8. Kykyä tehdä töitä, rakentavasti
 
Politiikassa myös puheet ovat tekoja, mutta paljon tarvitaan myös tietokoneella istumista, ihmisten kanssa keskusteluja, asioiden hoitamista, tekstien kirjoittamista, strategioiden eteenpäinviemistä, viesteihin vastaamista, palavereissa olemista – eli asioiden ja itsensä johtamista. Tämän osaan. Teen töitä ahkerasti. Pyrin myös löytämään kompromisseja ja etsimään ratkaisun, joka on mahdollisimman monelle mahdollisimman hyvä.
 
Tällaisilla ajatuksilla olen ehdolla puolueen johtoon. Olisi suuri ilo ja kunnia toimia puolueen varapuheenjohtajan tehtävässä, ja uskon, että olisin siinä tehtävässä hyvä.
 
Jos sinäkin näin koet: saa jakaa, saa suositella, saa kertoa puoluekokousedustajille ja saa tukea muutoin! ❤️
Share Button