Tarvitsemme kansallisen datakeskusstrategian, jossa määritellään selkeät pelisäännöt   Recently updated !


Datakeskukset ovat nousseet yhdeksi Suomen merkittävimmistä investoinneista, ja myös Pirkanmaalla on jo vireillä useita hankkeita. Yhteiskunnallisen keskustelun pitäisi keskittyä siihen, millä ehdoilla datakeskuksia haluamme ja miten varmistamme niistä mahdollisimman suuren hyödyn.

Pirkanmaalla on vahva teollinen perusta, ja maakunnan puolijohde-, data- sekä tekoälyosaaminen luovat hyvän pohjan sille, että datakeskukset voivat rakentua osaksi tulevaisuuden elinkeinoelämää. Parhaimmillaan ne tuovat alueelle investointeja, verotuloja ja uusia mahdollisuuksia tutkimukseen ja yritystoimintaan sekä vahvistavat Suomen digitaalista huoltovarmuutta ja eurooppalaista itsenäisyyttä.

Hyvä esimerkki löytyy Kainuusta. Kajaaniin on vuosien aikana rakentunut datakeskusekosysteemi, jossa kaupunki, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot sekä yritykset tekevät tuloksellista yhteistyötä. Datakeskukset, veturinaan CSC, muut yritykset, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto sekä Kajaanin kaupunki maakuntaliiton vahvalla tuella ovat mukana kehittämässä uusia ratkaisuja, joista yhtenä konkretiana on työ ylijäämälämmön hyödyntämisen parissa. Tällaisesta kokonaisuudesta Pirkanmaalla kannattaa ottaa oppia. Datakeskus voi parhaimmillaan olla osa laajempaa tutkimuksen, koulutuksen, energiantuotannon ja yritystoiminnan kokonaisuutta.

Kasvava sähkönkulutus on keskeinen kysymys. Datakeskusten mainittu maksimiteho ei yleensä vastaa todellista kulutusta, sillä huippulukemiin ylletään harvoin. Silti kantaverkon kapasiteetti usein rajoittaa mahdollisuuksia ottaa vastaan uusia suuria sähkönkuluttajia ainakin lähivuosina. Sijoittamisessa onkin tarkasteltava yhtä aikaa sähkön saatavuutta, puhtaan tuotannon mahdollisuuksia, verkon kapasiteettia ja joustoratkaisuja.

Myös sähkön hinnasta on käytävä rehellistä keskustelua. Suuret datakeskukset lisäävät sähkön kysyntää, mutta niiden vaikutuksia ei pidä tarkastella vain Suomen rajojen sisällä. Pohjoismaat toimivat yhteisillä sähkömarkkinoilla, ja datakeskuksia rakennetaan joka tapauksessa johonkin. Jos investointi sijoittuu Suomen sijasta esimerkiksi Ruotsiin, vaikutus sähkömarkkinoihin ei katoa. Suomi menettää vain investoinnin työpaikat ja verotulot.

Tarvitsemme kansallisen datakeskusstrategian, jossa määritellään selkeät pelisäännöt investoinneille. Strategiassa tulee huomioida sijoittamisen kriteerit, verkon kapasiteetti, kulutusjousto, energiatehokkuus sekä paikalliset hyödyt.

Datakeskusbuumissa on muistettava myös virkistysalueet ja luonto. Metsät, lähiluonto ja ulkoilureitit ovat tärkeitä ihmisten hyvinvoinnille, alueiden vetovoimalle ja luonnon monimuotoisuudelle, eikä niitä pidä nähdä rakentamisen reservinä. Datakeskuksista, kuten muustakin toiminnasta, aiheutuva luontohaitta tulee kompensoida täysimääräisesti. Sijoittamista on tarkasteltava erityisen kriittisesti virkistyskäytön kannalta tai luontoarvoiltaan merkittävillä alueilla. Datakeskuksia tulisi ohjata ensisijaisesti teollisuus- ja yritysalueille, joilla infrastruktuuri on valmiina.

Myös hukkalämpö on otettava vakavasti. Datakeskus Suomeen on järkihanke etenkin silloin, kun sen tuottama lämpö voidaan hyödyntää. Kaukolämpö on usein ensisijainen hyödyntämiskohde, mutta muitakin mahdollisuuksia on ja niihin tulee panostaa.

Suomella on mahdollisuus olla datakeskusten kehittämisessä edelläkävijä. Se ei tarkoita suurinta määrää datakeskuksia, vaan sitä, että osaamme yhdistää investoinnit, osaamisen, puhtaan energian, elinvoiman ja ympäristövastuun. Kannatamme hyvin suunniteltuja ja vastuullisesti toteutettuja datakeskuksia. Kasvun ja luonnon välillä ei tarvitse valita, vaan meidän pitää tehdä päätöksiä, joiden ansiosta molemmat vahvistuvat.

Marika Uusi-Illikainen
valtuutettu (vihr.), Kangasala

Silja Keränen
DI, valtuutettu (vihr.), Kajaani

—
Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 15.9.2026.