Kajaanin kaupunginhallituksessa äänestettiin eilen rajataanko subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kasvatetaanko päiväkodissa ryhmäkokoja. Äänestyksen tuloksena rajataan ja kasvatetaan. Todella huono asia! Valtuusto voi vielä päättää toisin maanantaina 7.12.
Kainuun sanomien uutinen aiheesta.
Minusta ei pitäisi rajata oikeutta eikä kasvattaa ryhmäkokoja, koska:
Ryhmäkokoja on suunniteltu kasvatettavan yli kolmevuotiaiden ryhmissä (yksi hoitaja seitsemää lasta kohden suhdelukuun 1/8). Lasten hyvinvointiin, etenkin niiden kaikkein haavoittuvimpien, pitäisi nimenomaan panostaa. Kasvattajien kiire & stressi lisääntyy ja käytettävä aika yhden lapsen kanssa vähenee. Perusopetuksen puolella ei kasvateta ryhmäkokoja, vaikka siihen ei saataisi erikseen avustusta. Tutkimustietoa ryhmäkokojen kasvattamisen haittavaikutuksista on paljon.
Nyt esitetty mahdollisuus ryhmäkokojen tilapäiseen kasvattamiseen johtaa todella helposti siihen, että ryhmäkoot tulevat muutaman vuoden aikana kasvamaan lain sallimaan maksimiin. Mahdollisten säästöjen määrää ei osattu arvioida, ja ne tuskin ensi vuodelle tulevat olemaan kovinkaan suuret – kun ensi vuonna kyse olisi nimenomaan joistakin tilapäisistä tapauksista. Kyse on pidemmän tähtäimen ratkaisusta ja sen vuoksi nyt on tärkeää olla kasvattamatta ryhmäkokoja.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta ei välttämättä saavuteta lainkaan säästöjä, koska tapauskohtainen oikeuden tarkastelu lisää byrokratiaa. Lisäksi lyhyiden työsuhteiden, niiden välisten työttömyysjaksojen, osa-aikatyön, pienimuotoisen yrittäjyyden sekä opiskelun lisääntyminen on arkipäivää. Oikeuden rajaamisella pallotellaan lasta paikasta toiseen sekä aiheutetaan lisäepävarmuutta lapsiperheisiin. Lisäksi helposti huonoiten käy juuri sille pienelle lapselle, jolle päiväkoti on ollut ainoa valopilkku oman perheen ongelmien vuoksi. Myöskään Kelan tutkijoiden mielestä päivähoito-oikeuden rajaaminen ei ole järkevää.
90-luvun laman aikana tehtiin monia supistuksia myös lapsiperheiden palveluihin. Niiden seurauksista on tehty tutkimuksia – seurattu mm. -86 ikäluokkaa ja todettu lisääntynyttä masennusta käytöshäiriöitä, oppimisvaikeuksia ja syrjäytymistä. Nämä tulevat myöhemmin todella kalliiksi. Inhimillisesti ja kansantaloudellisesti meillä ei ole siihen varaa.
Lisäksi tässä on kyse myös kaupungin imagosta. Arvostetaanko lapsia ja lapsiperheitä. Arvostetaanko varhaiskasvatusta, jota tässä kaupungissa opetettiin sata vuotta.
Etenkin tässä on kyse niistä lapsista, joilla ei ole kaikki hyvin. Joista ei kotona välitetä, joiden ehkä pitää kotona pelätä. Niistä, joille päiväkoti ja päiväkodin täti tai setä sekä kaverit ovat elämän valopilkku. Nyt tällä päiväkodin sedällä tai tädillä on yhä vähemmän aikaa käytettävissä.
