Keskustelua Ilmastonmuutoksesta la 1.2 klo 16 Raatihuoneella


Muistutus:

Lauantaiseurassa 1.2. aiheena ilmastonmuutos, alustajina Oras Tynkkynen (vihr.) ja Antti Majava (Mustarinda-seura)

Lauantaiseura-keskustelutilaisuuksien sarja saa jatkoa lauantaina 1.2.2014 klo 16 Kajaanin Raatihuoneella. Vuoden ensimmäisen lauantaiseuran teemana on ilmastonmuutos ja alustajina ovat Oras Tynkkynen ja Antti Majava. Tilaisuuden järjestää Kainuun Vihreät, Kajaanin Demarit sekä Kainuun Vasemmisto yhteistyössä opintokeskus Vision kanssa.

Oras Tynkkynen on Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eurovaaliehdokas. Hän vastaa ryhmän ilmasto- ja energiapolitiikasta. Viime hallituskaudella Tynkkynen toimi hallituksen ilmastopoliittisena asiantuntijana, ja hän on osallistunut neljääntoista YK:n ilmastokokoukseen Kioton kokouksesta 1997 lähtien. Tynkkynen kertoo alustuksessaan, mitä Kainuu voi tehdä ilmastokriisin taltuttamiseksi. Lisäksi hän arvioi EU:n suunnittelemien uusien ilmasto- ja energiatavoitteiden merkitystä.

Antti Majava on taiteilija ja Mustarinda seura ry:n perustajajäsen. Taiteilijantyönsä ohella Majava opettaa ja luennoi taiteen, talouden ja ekologian teemoista mm. Kuvataideakatemiassa ja Aalto-yliopistossa. Mustarinda-seura pyrkii energiaomavaraisuuteen ympäristöystävällisesti taitelijaresidenssissään Hyrynsalmella. Majava on tämän talven ajan osallistunut Sitran Uusi turvallisuus -foorumiin, jossa on käsitelty muun muasa ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien aiheuttamia turvallisuusriskejä. Alustuksessaan hän tulee käsittelemään ilmastonmuutosta myös turvallisuuspoliittisena kysymyksenä.

laseura_ilmasto

Keskustelutilaisuus on avoin ja maksuton. Tervetuloa!

Share Button