Valtaa, visio ja toimeliaisuutta


Niillä maailmaa (ja kaupunkia) saadaan mutettua. Tämä ohjenuora osoitti paikkaansapitävyytensä toimiessani partiossa valtakunnan tasolla. Jos haluat saada asioita muutettua ja edistettyä, tarvitset vision siitä mihin ollaan menossa, sinun tulee olla ahkera (toimeliaisuus) ja sinulla täytyy olla myös valtaa. Tästä mallista kiitän Kauppalehden Optiota parin vuoden takaa.

Ilman toimeliaisuutta ihminen muuttuu helposti tyhjänpuhujaksi – sanat ovat isoja ja ehkä viisaitakin, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Ilman visiota voidaan pahimmillaan saada aikaan harmia, koska on valtaa tehdä asioita ja energiaa touhuta niiden parissa. Turhautuminen taas on helposti edessä ahkeralla ihmisellä, jolla on selkeä visio.

Vaaleissa haetaan itselle ja omalle puolueelle valtaa. Toivottavasti sitä on luvassa. Visioista minulla on harvemmin ollut puutetta. 🙂 Väistämättä kuitenkin ajatukset ja päämäärät tarkentuvat, kun pääsen tutustumaan faktoihin ja perehtymään Kajaanin tilanteeseen sen heikkouksineen ja mahdollisuuksineen. Jos valta ja visio ovat kunnossa, toimeliaisuudesta asioiden edistäminen ei kohdallani jää kiinni.

Toivon todella, että tuleva kaupunginvaltuusto haluaa oikeasti kaupungin ja kaupunkilaisten parasta. Haluaa katsoa eteenpäin ja haluaa muuttaa asioita niiden niin vaatiessa. Motivoituneiden valtuutettujen avulla tämä onnistuu. Sinä päätät tästä – muista siis äänestää!

Share Button

Ajatus aiheesta “Valtaa, visio ja toimeliaisuutta

Kommentointi on suljettu.