Vihreiden ajatus – myös metsäpolitiikassa – keskittyy kestävän kehityksen määritelmän ympärille.
”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella.”
Toimitaan siis nyt niin, että oman hyvinvointimme lisäksi turvaamme tulevien sukupolvien hyvinvoinnin. Metsätalouspolitiikassa Sipilän hallituksen tavoittelemat lisähakkuut eivät turvaa tulevien sukupolvien hyvinvointia.
Ne pienentävät hiilinielua ja heikentävät luonnon monimuotoisuutta. Tilanteessa, jossa ilmastonmuutos pitäisi hillitä nyt – eikä vasta vuosisadan loppupuolella. Tilanteessa, jossa kuudes sukupuuttoaalto on todellisuutta ja metsälajistonkin monimuotoisuus heikkenee.
Tutkijoiden viesti on yhtenäinen: ”Hakkuiden lisääminen ei hillitse ilmastonmuutosta” ja ”Metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee”.
Vihreän metsätalouspolitiikan ydin on ylisukupolvinen kestävyys. Metsien käyttö on oikein hyvä ja kannatettava asia – kunhan se on kestävää.
Nyt se ei ole.
”Kestävät” hakkuumäärät ovat vain teknis-taloudellisesti kestäviä. Hakkuumääriä laskevan Luonnonvarakeskuksen sivuilla todetaan: Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys on toistaiseksi otettu laskelmissa huomioon aineistoon sisältyvinä käytönrajoituksina tai optimoinnin rajoitteina.
Laskelmissa ei ole siis otettu huomioon alati heikkenevää metsäluonnon tilaa tai hiilinielutasoa, jotka ainakin itse lukisin osaksi ekologista kestävyyttä.
Ensi hallituksen metsätalouspolitiikan prioriteetin tuleekin olla aidosti kestävän metsätalouden määrittely. Luodaan määritelmä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle metsätaloudelle. Ja sen perusteella lasketaan hakkuumäärät.
Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan myös todellinen puurakentamisbuusti. Ei vain juhlapuheissa, vaan teoissa.
Koska metsäluonnon monimuotoisuuden tila on huono, tarvitaan myös kunnollinen panostus suojeluun ja talousmetsien luonnonhoitoon.
Perjantaina julkaistun Suomen luonnon monimuotoisuusselvityksen mukaan, Suomen luonto köyhtyy edelleen. Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä. Lajien uhanalaistumiseen ovat vaikuttaneet merkittävimmin metsäelinympäristöjen muutokset eli metsien uudistamis- ja hoitotoimet, vanhojen metsien ja kookkaiden puiden sekä lahopuun väheneminen.
On myös todennäköistä, että metsien hiilinieluista tulee kauppatavaraa ja entistäkin olennaisempi osa ilmastonmuutoksen hillintää. Siksi hiilensidontaankin tulee luoda taloudellisia kannustimia.
Kuitenkin, päättyvän hallituskauden aikana METSO-suojeluohjelman rahoitusta leikattiin yli puolet. Taso on ensin palautettava ennalleen, ja sitten lisättävä. Samalla on kehitettävä Kemeran ympäristötukea ja metsäluonnon hoitohankkeita.
Erityishuomiota pitää kiinnittää turvemaiden metsätalouteen, koska turvemaiden päästöt (ilmakehään ja vesistöihin) ovat korkeat. Siksi avohakkuista tulisi luopua turvemailla.
Talouden puolella pitää keskittyä etenkin metsätalouden arvonlisän kasvattamiseen. Olennaista eivät ole hakatut puukuutiot, vaan kansantalouden tuotos. Keskitytään siis jalostusasteen kasvattamiseen ja puukuution hinnan maksimointiin.
Sahoja ja sellutehtaita tarvitsemme – samoin metsätaloutta. Kyse on siitä, että toiminta on kohtuullista ja kestävää. Nykymallilla näin ei ole, ja siihen me vihreät haluamme muutoksen.
—
Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 11.3.2019.
