Vuoden 2014 analyysi


Vuoteen mahtui

36 virallista kokousta, parisenkymmentä epävirallista
29 blogikirjoitusta
10 yleisönosastokirjoitusta
11 seminaaripäivää
vajaa 2000 euroa palkkioita

Omaa ajankäyttö-kirjanpitoa en enää jatkanut syksyllä, koska eduskuntavaalikampanjointi ja pienen ihmisen syntymä tuntuivat vievän suurimman osan ajasta.

Yhteenveto

Takana on kaksi vuotta toimintaa kaupunginvaltuutettuna. Sinä aikana olen ideoinut ja ollut aktiivisesti järjestämässä kahta tapahtumaa:

  • Ilmastonmuutos-aiheinen Lauantaiseura-keskustelutilaisuus Kajaanissa 1.2.2014. Alustajina Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ja Mustarinda-seuran puheenjohtaja Antti Majava. Keskusteltiin ilmastonmuutoksesta, sen ehkäisemisestä ja siihen varautumisesta.
  • Kainuu Connection –tapahtuma 5.9.2014 Bottalla Helsingissä. Tapahtuman ideana oli kertoa Kainuun monipuolisista mahdollisuuksista pääkaupunkiseudun opiskelijoille ja vastavalmistuneille. Tavoitteena siis rekrytoida nuoria osaajia Kainuuseen.

Lisäksi olen käynyt kertomassa lukiolaisille Kainuun mahdollisuuksista oman tarinani kautta. Siitä, että hyvä on lähteä ja nähdä maailmaa, mutta Kainuuseen voi palata. Kertoja taisi olla yhteensä kuusi. Toivottavasti näiden seurauksena he ajattelisivat paluumuuttoa mahdollisena vaihtoehtona. Yhtenä kuntavaaliteemanani oli ’Tervetuloa Kajaaniin / Kainuuseen – (paluu)muutto houkuttelevaksi’.

Pyöräilyn puolesta olen puhunut monessa eri yhteydessä. Lisäksi olen pitänyt sen parantamisesta palaveria kaupungin virkamiesten kanssa.

Osaltani yritän edistää biokaasun tuottamista ja hyödyntämistä (myös liikennekäyttöön) Kainuussa. Työnsä puolesta tätä edistää jo hyvä porukka, ja tätä yritän tukea.

Kaikista tärkeintä: Yritän kaikin tavoin hyödyntää ne vaikuttamisen ja vallan paikat, joihin olen päässyt. Osallistun aktiivisesti kokouksiin, perehdyn, kysyn, keskustelen ja esitän muutoksia tarpeen mukaan. Näistä jää vähemmän jälkiä, eikä kunniaa tietenkään voi tai pidä yksin ottaa.

Kainuulle vuoden 2014 aikana tehty uusi maakuntastrategia on tästä hyvä esimerkki: osallistuin vapaaehtoisiinkin seminaareihin, toimin aktiivisesti maakuntavaltuustossa, olin mukana kirjoittamassa Kainuun Vihreiden lausuntoja, lähetin oma-aloitteisesti palautetta valmisteluvaiheessa, keskustelin niin virkamiesten kuin kolleega-poliitikkojenkin kanssa. Kokouksessa, jossa strategia hyväksyttiin, esitin kahta muutosta (turve-linjaukseen ja Oulujärven ylitystiehen). Ensinmainittu niistä hyväksyttiin yksimielisesti ja jälkimmäinen kumottiin äänestämällä.

Luottamustoimet

Kaupunginhallitus: läsnä 19/24 kokouksessa, pois viidestä kokouksesta, kahdesta matkan vuoksi ja kolmesta äitiysvapaan vuoksi

Kaupunginvaltuusto: läsnä 7/7 kokouksessa

Työllisyystyöryhmä: läsnä 2/5, poissaoloista yksi työmatkan vuoksi, yksi työesteen takia ja yksi vaaleihin liittyvän Oulun reissun vuoksi

Kajaanin Veden johtokunta: läsnä 2/5, poissaoloista yksi matkan vuoksi, yksi päällekkäisen kokouksen takia ja yksi äitiysvapaan vuoksi

Kaupunkikeskustan seurantaryhmä: läsnä 2/2

Kaupunkikeskustan osayleiskaavan ohjausryhmä: läsnä 2/2

Maakuntavaltuusto: läsnä 2/2

Muita aktiviteetteja vuoden aikana:

  • Pidin alustuspuheenvuoron ja osallistuin paneelikeskusteluun Kainuun Lääkäriyhdistyksen ’Sairaan hyvä’ –leffafestareilla 25.1. Elokuvana oli John Websterin Katastrofin aineksia, jossa perhe halusi luopua kokonaan öljyn käytöstä.
  • Ilmastonmuutos-aiheisen lauantai-seuran järjestäminen 1.2.
  • Vihreiden poliittisen ohjelman työryhmän jäsen, ohjelma hyväksyttiin puoluekokouksessa kesäkuussa. Olin myös Kainuun Vihreiden puoluekokousedustaja Jämsässä 6.-8.6.
  • Osallistuin Connection Kainuu –innovaatioleirille 14.-15.3., jossa kainuulaisten nuorten porukalla ideoitiin tulevaisuuden Kainuuta. Ihan huippujuttu!
  • Olin ehdokkaana ammattiliittoni Tekniikan Akateemisten (TEK) valtuustovaaleissa.
  • Vihreä työpäivä Kajaanissa (ja Kuhmossa) 26.4. Kyseltiin, mitä pitäisi tehdä – eli mistä töitä.
  • Eurovaalit, järjestelin vihreiden eurovaaliehdokkaiden kampanjatilaisuuksia Kainuussa: 12.5 Tarja Cronberg Sotkamo & Kajaani ja 19.5 Satu Haapanen sekä Anne Bland Kajaani, Sotkamo & Kuhmo. Kävin myös auttamassa Satun kampanjoinnissa 17.5 Oulussa
  • Tein kansantaloustieteen opintoja Oulun avoimessa yo:ssa
  • Vihreät oli Kajaanin markkinakadulla 2.7. Mukana Satu Haapanen. Taas ainoa markkinakadun päivä, jolloin oli todella huono keli. Lupaan tänä vuonna ilmoittaa hyvissä ajoin etukäteen päivän, jolloin me olemme menossa markkinakadulle – osaavat muut sitten varautua huonoon säähän. 🙂
  • Kainuu Connection –tapahtuma Helsingissä Bottalla, 5.9. Kerrottiin Kainuun mahdollisuuksista pk-seudun nuorille aikuisille. Olin idean äiti, mutta toteutus ei olisi onnistunut ilman Kajaanin kaupunkia, Kainuun liittoa & sotea sekä yrityksiä. Ilmeisen kohtalainen idea, kun jatkoa on suunniteltu!
kuva 26042014-02

Mitä pitäisi tehdä, eli mistä töitä – Vihreiden työpäivä Kajaanin Raatihuoneentorilla

Eduskuntavaalikampanjointi tuli aloitettua:

  • 25.7 Kuhmon kamarimusiikki
  • 17.8 ravintolapäivä, Kajaani
  • 21.8. Oulun taiteiden yö
  • 20.9 Pyhäjoki
  • 29.11 ehdokaskoulutus, Oulu
  • 13.12 joulumarkkinat, Kajaani
  • 15.12 Oulu

Aika hengästyttävää jälleen, kuten vuoden 2013 analyysia tehdessä. Paljon on tullut mentyä ja tehtyä – toivottavasti hyviä asioita on saatu aikaiseksikin. Politiikka on kuitenkin loppupeleissä joukkuelaji, jossa onnistumiset saadaan aikaa yhdessä. Ihan kiva laji, näin kahden vuoden kokemuksella!

Share Button