Paljon melua ennallistamisesta


Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen. Ensin se sitouduttiin tekemään vuoteen 2010 mennessä. Kun siinä ei onnistuttu, siirrettiin tavoitevuosi vuoteen 2020. Ja kun vieläkään ei onnistuttu, on uusi tavoitevuosi 2030.

Luonto joustaa ja sopeutuu aika paljon, mutta ei loputtomiin. Tällä hetkellä elämme jatkuvasti yli varojemme. Otamme velkaa tulevilta sukupolvilta.

On päivänselvää, että ikuisesti tällainen kehitys ei voi jatkua.

EU on osaltaan tarttunut toimeen ja valmistellut ennallistamisasetuksen parantamaan heikentyneiden elinympäristöjen tilaa. Ennallistaminen ei estä alueen talouskäyttöä.

Metsiä ei museoida, eikä ennallistamisen idea ole palauttaa alueita 1950-luvulle – sieltä vain haetaan luonnontilan referenssi. EU ei myöskään tule sanelemaan, miten ennallistaminen Suomessa toteutetaan. Se päätetään kansallisesti EU:n asettaman tavoitteen puitteissa.

Metsät eivät suinkaan ole ennallistamisasetuksen koko kuva, eikä edes isoin asia. Merkittävin ennallistettava elinympäristö Suomessa ovat vesistöt – järvet ja virtavedet. Ennallistamisen myötä saadaan esimerkiksi palautettua vaelluskaloja vesistöihimme.

Asetus nostaa esiin myös pölyttäjäkadon ja vaatii jäsenmaita tekemään toimenpiteitä sen ehkäisemiseksi. Vastaavasti toimia on tehtävä kaupunkien viherryttämiseksi.

Toki ennallistaminen koskee myös metsiä, joiden osalta esimerkiksi nykyisiä luonnonhoitotoimia tullaan vahvistamaan ja joitain heikkotuottoisia turvemaita palauttamaan luonnontilaan. Nämä ovat asioita, joita tehdään jo ja on tarpeen tehdä entistä enemmän.

Se, että tavoiteasetanta tähän kaikkeen tapahtuu EU:ssa, on järkevää. Tällä tavoin varmistetaan se, ettei ole vapaamatkustajia ja toisaalta, että luontokato saadaan oikeasti pysäytettyä. Jos asia jätetään pelkän vapaaehtoisuuden varaan, on todennäköistä, että toimet eivät riitä.

Olennaista on tehdä asiat mahdollisimman fiksusti, johon kansallinen suunnittelu antaa hyvät mahdollisuudet. Tätä valtioneuvosto omassa kannassaan myös vahvasti painotti.

Paljon puhutut ennallistamisen kustannukset ovat todennäköisesti arviota paljon alhaisemmat, koska iso osa vesistökunnostuksista tehdään vapaaehtoisvoimin. Tästä suuri kiitos teille kaikille lukuisille suomalaisille, jotka tätä työtä teette.

On aivan turha tehdä ennallistamisasetuksen vastustamisesta isänmaan asia. Loppupeleissä suomalaisen metsäteollisuuden etu on ekologisesti kestävällä pohjalla oleva metsätalous, johon moni metsänomistajakin tähtää. Todellisuudessa isänmaan etu on hyvinvoiva ja monimuotoinen luonto, jonka voimme jättää perintönä lapsillemme.

—-
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden kolumnina 10.11.2022.

Share Button

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Ajatus aiheesta “Paljon melua ennallistamisesta

  • Olavi Koskela

    Eipä se tainnut DI Keränen oikein ymmärtää, mistä tässä syntyneessä kiroilussa on oikein kyse. Pointti on se, ettei jäsenmaiden metsien hoito kuulu ollenkaan komission manttaaliin. Jos komissio olisi demokraattisen kontrollin kohteena, niin sille olisi mahdollista esittää jäsenmaiden taholta epäluottamuslausetta EUn perussopimuksessa määriteltyjen rajojen ylittämisestä. Mutta ei, sen verran niljakkaan kaukaa viisaita ovat unionin hallintojärjestelmää värkänneet olleet, että komission toiminta on kaiken kontrollin ulottumattomissa. Sitä, että jäsenmaat saavat esittää määrävälein ehdokkaita komissaareiksi, ei voi pitää juuri minkäänlaisena demokratiana. Eikähän DI Keränen tunnu piittaavan siitäkään, että esitetyt toimet ovat ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa eduskunnan budjettisuvereniteetin ja kansalaisten omaisuudensuojan suhteen. Mitäs niistä, eihän perustuslaki vihreitä ole ennenkään sitonut.