EU:n ennallistamisasetus tarvitaan – muutosten kera


Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen. Ensin se sitouduttiin tekemään vuoteen 2010 mennessä. Kun siinä ei onnistuttu, siirrettiin tavoitevuosi vuoteen 2020. Ja kun vieläkään ei onnistuttu, on uusi tavoitevuosi 2030.

Luonto joustaa ja sopeutuu aika paljon, mutta ei loputtomiin. Valitettava tosiasia on, että luonto köyhtyy koko ajan niin globaalisti kuin Euroopassakin, ja myös meillä Suomessa. Elämme jatkuvasti luonnon suhteen yli varojemme. Otamme velkaa tulevilta sukupolvilta.

On päivänselvää, että ikuisesti tällainen kehitys ei voi jatkua.

EU on osaltaan tarttunut toimeen ja valmistellut erilaisia säädöksiä luontokadon ehkäisemiseksi. Tällä hetkellä keskustelussa oleva ennallistamisasetus on yksi sellainen. Sen idea on parantaa heikentyneiden elinympäristöjen tilaa.

Ennallistaminen ei estä alueen talouskäyttöä. Metsiä ei museoida, eikä ennallistamisen idea ole palauttaa alueita 50-luvulle – sieltä vain haetaan luonnontilan referenssi. EU ei myöskään tule sanelemaan, miten ennallistaminen Suomessa toteutetaan. Se päätetään Suomessa tehtävässä ennallistamissuunnitelmassa EU:n asettaman tavoitteen puitteissa.

On myös hyvä muistaa, että metsät eivät suinkaan ole ennallistamisasetuksen koko kuva, eikä edes isoin asia. Merkittävin ennallistettava elinympäristö Suomessa ovat vesistöt – järvet ja virtavedet. Ennallistamisen myötä saadaan esimerkiksi palautettua vaelluskaloja vesistöihimme.

Asetus nostaa esiin myös pölyttäjäkadon ja vaatii jäsenmaita tekemään toimenpiteitä sen ehkäisemiseksi. Vastaavasti toimia on tehtävä kaupunkien viherryttämiseksi.

Toki ennallistaminen koskee myös metsiä, joiden tarkemmin toimet tosiaan päätetään kansallisesti. Todennäköisesti nykyisiä luonnonhoitotoimia tullaan vahvistamaan ja esimerkiksi heikkotuottoisia turvemaita palauttamaan luonnontilaan. Nämä ovat asioita, joita tehdään jo ja on tarpeen tehdä entistä enemmän.  

Se, että tavoiteasetanta tähän kaikkeen tapahtuu EU:ssa, eikä Suomessa tai kunkin metsänomistajan itse päättämänä, on järkevää.Tällä tavoin varmistetaan se, että kaikki tekevät töitä luonnon tilan parantamiseksi. Ettei ole vapaamatkustajia ja toisaalta, että luontokato saadaan oikeasti pysäytettyä.

Jos asia jätetään pelkän vapaaehtoisuuden varaan, on suuri vaara, että toimet eivät riitä. Kun tavoitteet asetetaan EU-tasolla ja toimenpiteet mietitään jäsenmaissa, varmistetaan toisaalta tavoitteen toteutuminen ja toisaalta kustannustehokas sekä järkevä toimenpidekokonaisuus.

Paljon puhutut ennallistamisen kustannukset ovat todennäköisesti arviota paljon alhaisemmat, koska iso osa vesistökunnostuksista tehdään vapaaehtoisvoimin. Tästä suuri kiitos teille kaikille, jotka tätä työtä teette. 

Olennaista on tietysti tehdä asiat mahdollisimman fiksusti, eikä ennallistamisasetus ole tältä osin vielä valmis. Sitä on tarpeen muuttaa, esimerkiksi juuri kustannusten kohtuullistamiseksi. Tätähän nimenomaan valtioneuvosto omassa kannassaan myös vahvasti painotti. 

Kategorinen vastustaminen ei ole järkevää – ennallistamisasetus perustuu jo aiemmin hyväksyttyyn EU:n biodiversiteettistrategiaan, eikä ole siten tullut mitenkään puskista. Lisäksi luonnon monimuotoisuuden parantaminen on oikeasti todella tärkeää ja tarpeellista, ja sellainen asia, jossa meidän on kirittävä. Kategorisella vastustamisella harvoin myöskään saa tarpeellisia muutoksia aikaiseksi, kun energia ja pelimerkit käytetään jarrutukseen kompromissin etsimisen sijaan. 

On myös turha tehdä ennallistamisasetuksen vastustamisesta isänmaan asia. Loppupeleissä suomalaisen metsäteollisuudenkin etu on ekologisesti kestävällä pohjalla oleva metsätalous, ja lisäksi moni metsänomistaja haluaa tehdä luontotekoja. Todellisuudessa isänmaan etu on hyvinvoiva ja monimuotoinen luonto, jonka voimme jättää perintönä lapsillemme.

Share Button

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.