Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta pysyvätkö MTK ja metsänhoitoyhdistykset tahdissa mukana?
Tällä hetkellä sekä Suomessa että maailmalla on valtava kysyntä hiilensidontapalveluille. Niille palveluille, joita me metsänomistajat tuotamme.
Suomen metsät ja puutuotteet sitoivat vuonna 2018 noin 24 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Se on suunnilleen kolmannes maamme päästöistä ja päästöoikeuksien nykyhinnalla noin 600 miljoonan euron arvoinen teko.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi tarvitsemme hiilinieluja. Sen sijaan, että MTK lobbaa EU:ssa nielujen pienentämisen puolesta, lobbauspanostukset kannattaisi keskittää hiilinieluista maksamiseen.
Siinä voittaisivat sekä maapallo että metsänomistaja.
MTK on havahtunut asiaan. Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja nosti asian esille puheessaan: ”Metsänomistajille kannattaa maksaa hiilensidonnasta.”
Metsänomistajat ovat myös valmiita tuottamaan hiilensidontapalveluita markkinaehtoisesti. Asia selvitettiin tänä syksynä haastattelemalla metsänomistajia Metsätutka-kyselyssä.
Asian merkittävyyden kannalta toivon todella, että MTK on kehittämässä yksityiskohtaista mallia, jolla hiilensidontakompensaatiota voisi metsänomistajille maksaa.
Yleisluontoiset puheenvuorot eivät riitä, jos asian oikeasti haluaa tapahtuvan. Isolla etujärjestöllä pitää olla kykyä kertoa varsin yksityiskohtaisestikin, millainen malli olisi hyvä.
Ihan samoin kuin MTK ottaa hyvin yksityiskohtaisesti kantaa kemerajärjestelmään tai metsäkeskuksen toimintaan tai maataloustukijärjestelmän yksityiskohtiin.
Näissä hiilensidontakarkeloissa kannattaa olla mukana.
Samalla herättelen metsänhoitoyhdistyskenttää. Yhdistykset kattavat koko valtakunnan mutta toimivat hyvin paikallisesti. Etämetsänomistajat ovat väliinputoajia.
Minulle tulee parin viikon varoajalla kutsuja hakkuunäytöksiin tai jouluglögeille Ruovedelle. Pikkaisen haastava on pienten lasten palkkatyössä käyvänä vanhempana järjestää itsensä ja mahdollisesti koko konkkaronkkansa neljänsadan kilometrin päähän.
Ristijärvelle kolmenkymmenen kilometrin päähän se onnistuisi. Mutta koska en kuulu Kainuun metsänhoitoyhdistykseen, ne kutsut eivät tule minulle.
Voisivat tulla. Metsänhoitoyhdistykset kattavat koko maan. Jäsenrekisteristä saa helposti poimittua alueen ulkopuolella asuvat. Yhtä helppoa olisi kysyä heiltä, haluavatko he tietoa tapahtumista sekä asiointipalveluita omalla asuinpaikkakunnallaan.
Nyt näin ei tehdä.
Selityksenä on tietysti yhdistysten autonomia ja paikallinen päätöksenteko. Tämä on kuitenkin koko metsänhoitoyhdistyskentän tulevaisuuden olemassaolon kannalta kohtalon kysymys.
Muut metsäpalvelujen tarjoajat osaavat toimia monipaikkaisesti ja hyödyntää valtakunnallista verkostoaan joustavasti metsänomistajan eduksi. Nyt onkin metsänhoitoyhdistyksissä ratkaisujen kehittämisen paikka.
—
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.11.2019
