Vihreät


Kajaanin elinkeinostrategia

Maanantaina kokoustettiin kaupunginhallituksen voimin. Listalla oli mm. Kajaanin elinkeinostrategian hyväksyminen. Hyvä paperi, ja kohtalaisen laaja valmistelu. Ajattelin kuitenkin, että tavoitellaanpas parasta mahdollista lopputulosta (=parasta mahdollista elinkeinostrategiaa) ja luin paperin erityisesti ympäristö- ja (paluu)muuttajasilmälasien läpi. Lisäksi vihreiden […]

Share Button

Oma etu, äänestäjien etu vai ei kenenkään etu

Maailmankatsomuskeskusteluissa olen pari kertaa kuullut ajattelevani harvinaisesti. Ajatusmaailmani lähtökohta on reiluus ja tasapuolisuus. Minulle se tarkoittaa sitä, että omia puolia pitää pitää, jos niitä jotenkin selvästi sorretaan. Pitää vaatia itselle (& muille) reilua kohtelua ja tasapuolisia […]

Share Button

Velalla elämistä

Nykyinen maailmanmenomme tuntuu perustuvan velalla elämiseen. Otetaan velkaa luonnolta ja toisilta ihmisiltä. Luonnolta siten, että luonnonvaroja kulutetaan kestämättömästi, yli varojen. Maailman luonnonvarojen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 22.8. Se tarkoittaa sitä, että luonnonvarojen kulutus ylittää niiden tuotannon. […]

Share Button

Miksi Vihreät?

Mielestäni Vihreät ovat puolue, jolla on paras visio ja ymmärrys tulevaisuudesta. Siitä, millaisia päätöksiä nyt pitää tehdä, jotta meillä, tulevilla sukupolvilla ja luonnolla on hyvä olla myös 50, 100 tai 500 vuoden kuluttua. Ei jäädä pelkästään […]

Share Button