Eettisempää ja ekologisempaa ruokaa tarjolle – oikeasti!


Jätin 26.9.2016 valtuustoaloitteen: Entistä eettisempiä ja ekologisempia aterioita.
Siihen vastattiin 1.11.2016. Vastaus ei tyydyttänyt minua lainkaan. Alla neljässä osassa ensin aloitteeni teksti, sitten vastaus ja sen jälkeen kommenttini.

————–

Kohta 1

Valtuustoaloite

”Sillä on väliä, mitä syömme. Meille itsellemme, omalle terveydellemme. Mutta myös ympäristölle ja eläimille. Kajaanin Mamselli on tehnyt paljon hyvää työtä kehittääkseen toimintaansa, myös ympäristönäkökulmasta. Esimerkeiksi käyvät henkilökunnalle tarkoitetut ympäristöpassit sekä pyrkimys vähentää ruokahävikkiä.

Tästä on hyvä jatkaa ja parantaa edelleen Mamsellin tarjoamien aterioiden eettisyyttä ja ekologisuutta. Koska Mamselli valmistaa päivittäin noin 11 500 ateriaa, tarjonnalla ja toimilla on todella paljon väliä.

Näistä syistä esitetään seuraavaa:

  1. Kasvisruokavaihto yhdeksi ateriavaihtoehdoksi linjastoon.

Tällä hetkellä monessa paikassa kasvisruokavaihtoehto tulee erikseen pyytää erityisruokavaliona. Kasvisruokavaihtoehdon tulee olla tarjolla kaikille, yhtenä vaihtoehtona linjastoissa.

Osassa Mamsellin ravintoloista / ruokaloista on tarjolla pari vaihtoehtoista ruokaa (esim. pääterveysaseman henkilöstöravintola Tähkä). Tällaisissa paikoissa yhden kaikille tarjolla olevan vaihtoehdon tulee olla kasvisruokaa. (ei siis erillinen, erikseen pyydettävä erityisruokavalio)

Osassa Mamsellin ravintoloita / ruokaloita on yleensä vain yksi ruokavaihtoehto tarjolla, ja erityisruokavaliot sitten erikseen pyydettäessä (esim. koulut). Tällaisissakin paikoissa pääruokalajia on yleensä useampi astiallinen tarjolla. Yhden näistä voi vaihtaa kasvisruoalle, joka on siten tarjolla kaikille.”

Kohta 1: saatu vastaus

Kohta 1: kommentti

Varpe-alueen osalta ok. Esimerkiksi Kätönlahden koulussa kasvisvaihtoehto oli erinomaisesti tarjolla yhtenä muiden joukossa linjastossa.

Mutta, esimerkiksi Kajaanin lukiossa kasvisvaihtoehto piti erikseen mennä hakemaan erityisruokavalioiden joukosta. Tästä syystä esitinkin, että kasvisvaihtoehdon tulisi olla yhtenä vaihtoehtona linjastossa. Linjastossa on useampi paikka lämpimälle ruoalle. Yhteen niistä paikoista voi laittaa kasvisvaihtoehdon.

Sote-alueen henkilöstöravintoloissa aika paljon syövänä (työpaikka aivan Kajaanin tk:n vieressä) pystyn sanomaan, että joka päivä ei ole tarjolla mitään kasvisruokaa. Salaattivaihtoehdon proteiinilisä voi olla kinkkua tai tonnikalaa. Vastauksessa mainittuja pyydettäessä saatavia aterioita ei ole ollut (tai ainakaan niitä ei ole tarjottu). Tarjolla on kuitenkin joka päivä kaksi lämmintä ruokaa sekä salaattilounas. Minusta yhden näistä tulisi aina olla kasvisvaihtoehto.

Vastauksessa vedotaan paljon siihen, etteivät ruokailijat halua ottaa kasvisruokaa. Tai oikeastaan sanotaan, että päivästä riippuu kasvisruoan menekki. Käytännössä se tarkoittaa, että tarjolla olevasta kasvisruoasta riippuu sen menekki. Ja sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että kasvisruoan maulla ja laadulla on valtavasti väliä. Niin kuin sillä onkin. Hyvien kasvisruokien valmistamiseen tuleekin oikeasti panostaa.

Kohta 2

Valtuustoaloite

2. Kasvisvaihtoehto mahdollisimman usein vegaaninen

Vegaaniset tuotteet ovat kehittyneet viime vuosina huimasti. Kasvisvaihtoehto kannattaakin mahdollisimman usein olla suoraan vegaaninen. Erilaiset kaura- ja soijapohjaiset ’maitotuotteet’ sekä kasvisproteiinit mahdollistavat herkullisen ja terveellisen vegaanisen aterian.

Kommentti: Tässä aloitteeni teksti oli hieman harhaanjohtava. Proteiininsaanti on tärkeää myös lakto-ovo-kasvisruokavaliossa, ei pelkästään vegaaniruokavaliossa. Tämän kohdan idea oli se, että kun tehdään kasvisruokaa (jolla tässä tarkoitetaan lakto-ovo-kasvisruokaa), kannattaa siitä mahdollisimman usein tehdä suoraan vegaanista. Esimerkiksi erilaisten laatikoiden / vuokien ’kastike’ voi olla tomaattipohjaista maitopohjaisen sijaan. Jos suurkeittiöille löytyy fiksun hintaisia vegaanisia maitoja, niitä tulisi käyttää. Kun kasvisruoan proteiininlähdettä mietitään, se voisi olla palkokasvipohjainen – eikä suinkaan juusto tai maitotaloustuote.

Kohta 3

Valtuustoaloite

3. Ilmastoystävällinen ruokalista

Lahden ateria kävi ruokalistansa läpi ottaen huomioon niiden hiilijalanjäljen. Tällä tavoin saadaan luotua ilmastoystävällinen ruokalista – ruokaan kun liikkumisen ja asumisen ohella tulee eniten kiinnittää huomiota hiilijalanjäljen pienentämisessä. Lahden ateriasta oppia ottaen myös Mamsellin ruokalistat tulee tehdä mahdollisimman ilmastoystävällisiksi.

Vastaus

Kommentti: Tätä kohtaa kirjoittaessani tavoitteenani oli, että Kajaanista oltaisiin yhteydessä Lahteen ja kysyttäisiin kokemuksia ja neuvoja ilmastoystävällisen ruokalistan laatimiseen. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta asumisella, liikkumisella ja syömisellä on eniten väliä. Kajaanin Mamselli tarjoaa päivittäin 11 500 ateriaa. Se vastaa kolmihenkisen perheen kolmen vuoden aterioita (kolme ateriaa päivässä). Vuodessa Mamselli ruokkii 4,2 miljoonaa suuta. Jo näillä Kajaaninkin volyymeillä on valtavasti väliä.

Epävarmuus hiilijalanjäljen laskentamalleissa tulee vain sietää. Mallia valittaessa tulee toki pyrkiä valitsemaan paras mahdollinen (ravitsemusvasteen huomiointi on tärkeä). Voi olla, että valituksi tulikin toiseksi paras tai että pian markkinoille tulee parempi vaihtoehto. Sen toiseksi parhaan mallin valitseminen on kuitenkin huomattavasti parempi kuin valitsematta jättäminen!

Ja jos kerran käytössä olevassa tuotannonohjausjärjestelmässä on olemassa tällainen palikka, vastauksessa tulisikin kertoa milloin tämä palikka otetaan käyttöön.

Kohta 4

Valtuustoaloite

4. Eläintuotteisiin suomalaiset vaatimukset

Eläinperäiset tuotteet eivät ole Mamsellin ruokalistoilta häviämässä, vaikka niiden osuus pienenisikin. Siltä osin kuin eläinperäisiä tuotteita (maito, kananmuna ja liha) käytetään, niiden tulee täyttää suomalaiselta eläintuotannolta vaaditut olosuhteet. Tällä hetkellähän Suomessa voidaan tarjota ruokaa, jota Suomessa ei saisi tuottaa. (Esimerkiksi eläinten ennaltaehkäisevä antibioottien käyttö, sikojen saparoiden katkaisu – kielletty suomalaisessa eläintuotannossa). Julkisten keittiöiden tuleekin asettaa vaatimuksensa siten, että ne ostavat vain sellaisia tuotteita, joita saa Suomessa tuottaa.

Vastaus

Kommentti: Mitä tarkoittaa, että ’maito, kananmuna ja lihat sekä lihavalmisteet hankintaan vastuullisilta suomalaisilta elintarviketoimittajilta’? Sitäkö, että tarjouskilpailussa ovat sattuneet pärjäämään suuret suomalaiset elintarviketalot. Mutta jotka voivat silti tuoda eläintuotteita ulkomailta tarjottavaksi Kajaanin kouluissa?

Vastauksen viimeinen kappale tarkoittanee sitä, että Mamselli mielellään kuulee tarjouspyyntöihin liittyviä asioita etukäteen, kun on suunnittelemassa kilpailutusta. Tässä vaiheessa esim. MTK:n edustajat voivat esittää tarjouspyyntöihin kirjauksia, joilla taataan kotimaisten eläinperäisten tuotteiden käyttö. Minä olisin lukenut vastauksesta mielelläni Mamsellin tahtotilan. Halutaanko pyrkiä siihen, että tuotantoeläimiltä vaaditaan suomalaisia olosuhteita.

Loppukommentti

Pakko sanoa, että olin todella pettynyt vastaukseen. Kuvani Mamsellista kun oli hyvin kehittämishaluinen. Liikelaitos, joka aidosti haluaa kehittää toimintaansa, joka on vapaaehtoisesti panostanut ympäristöasioihin ja joka suhtautuu vakavasti ruokahävikin pienentämiseen. Liikelaitosta johdetaan hyvin ja ammattitaitoisesti – sekä aidolla kiinnostuksella hyvien ateria- ja puhtaanapitopalveluiden tuottamiseen. Mamselli on myös palkittu erinomaisena yli 50-vuotiaiden työpaikkana.

Tämän aloitteen vastaus ei yhtään vastannut kuvaani Mamsellista. Vastuksessa kerrottiin, että ei me mitään näitä kohtia haluta kehittää. Ei meinata säätää ruokalistoja niin, että kasvisruokaa olisi useammin ja paremmin tarjolla. Ei yritetä tehdä vegaanista ruokaa mahd. usein. Ei meinata yrittää tehdä ilmastoystävällisempiä ruokalistoja. Eikä erityisesti yritetä vaikuttaa siihen, että eläinperäisiltä tuotteilta vaadittaisiin suomalaisia tuotanto-olosuhteita.

Ymmärrän, että moni (minäkään) ei halua luvata, jos ei varmasti pysty niin toimimaan. Kun olin jättänyt aloitteen, keskustelin siitä Mamsellin johtajan kanssa. Siinä keskustelussa sanoin, että tärkeintä ei ole aloitteeseen vastaaminen vaan siinä mainittujen asioiden kehittäminen. Vastaus voi viipyä puolestani vaikka vuosikausia, kunhan itse asiat etenevät. Nyt tehtiin ihan päinvastoin: vastattiin mahdollisimman pian, jotta saadaan asia pois päiväjärjestyksestä. Ja koska noita asioita ei kuukaudessa saa kehitettyä ja koska ei haluta luvata liikoja, vastaus oli juuri tuollainen ’ei me mitään näitä meinata tehdä’.

No, puoleltani homma jatkuu. Sen verran tärkeästä asiasta on kyse.

Share Button