EU on meitä varten


Britannian kansanäänestyksen jälkeen EU:n hyödyistä ja haitoista keskustellaan, ja paljon. Hyvä niin. Valuvikoja ja parannettavaa löytyy rutkasti.

Mutta niin löytyy niitä hyötyjäkin. Suomessa EU:ta syytetään kuitenkin liikaa. Monissa asioissa meidän pitää vaan katsoa peiliin ja muuttaa omaa toimintaamme. Toki syyn sysäämisellä toisaalle pääsee helpommalla. Hetkellisesti. Esimerkiksi maatalouden ahdingosta, ja tuottajia kiusaavasta byrokratiasta, syytökset satelevat kohti Brysseliä. Sen sijaan ihan täällä kotimaassa pitäisi tulkita säädöksiä fiksummin – olla rohkea ja käyttää maalaisjärkeä.

Suomi liittyi Euroopan Unioniin ollessani ala-asteella. Euro otettiin käyttöön, kun muutin omilleni aloittaessani opiskelut. Palkkaa olen saanut EU:lta sekä suoraan EU-virkamiehenä Kemikaalivirastossa että välillisesti EU-hankkeista Kainuun Edulla. Matkustaminen Euroopassa ja eurooppalaiset ystävät ovat osa elämää.

IMG_2053

Euroopan Unionin hyöty piiloutuu helposti. Suomalaista kansainvälisille markkinoille ponnistavaa yritystä helpottaa se, että Suomen markkinoiden säännöt pätevät myös 27 muussa maassa. Ei tarvitse standardoida tuotetta 27 kertaan, tai hakea lupia joka maahan erikseen. Meitä ihmisiä auttaa se, että käyttämiemme tuotteiden turvallisuus on taattu. Esimerkiksi kemikaalien tuottajien tulee todistaa tuottamiensa kemikaalien haitattomuus. Meitä ihmisiä auttaa myös se, että matkustaminen, vaihto-opiskelu ja työnteko on tehty helpoksi. Ja meitä auttaa etenkin se, että me emme ole sodassa.

Tällaisina aikoina, jolloin rauha ei ole mikään itsestäänselvyys, jolloin miljoonat ihmiset joutuvat jättämään kotimaansa ja lähtemään pakolaisiksi, jolloin talouden epävarmuus on kasvanut ja jolloin meidän täytyy hillitä ilmaston lämpeneminen siedettävälle tasolle, Euroopan Unionia tarvitaan enemmän kuin koskaan. Meidän kannattaa ratkaista nämä asiat yhtenä Eurooppana. Meidän kannattaa puolustaa demokratiaa, vapautta ja tasa-arvoa sekä huolehtia ihmisten turvallisuudesta ja ympäristömme hyvinvoinnista.

Silja Keränen
Diplomi-insinööri
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Kajaani

————–
Julkaistu Kalevassa 1.7.2016

Share Button

3 ajatuksia aiheesta “EU on meitä varten

  • Eräs Isä

    Jotain on silti pielessä EU:n kanssa, kun EU-Suomi on vajonnut heti alkajaisiksi taloushistoriansa pisimpään lamaan, eikä tunnelin päässä vieläkään näy valoa. Kansainvälisille markkinoille yritykset tällä hetkellä lähtevät lähinnä viemään tuotantoa pois Suomesta, kuten olemme nähneet. Jotenkin näyttää siltä, että ainoa EU:sta hyötyvä valtio on Saksa. Sen pitäisi varmaan ruveta avustamaan heikompiaan ja lopettaa polkemasta meitä syvemmälle suohon.

    Pakolaiset ovat aivan OK, siis ne jotka ovat aitoja pakolaisia. Kuitenkin irakilaiset rahojamme kuppaamaan tulleet nuoret miehet tulee erottaa oikeista pakolaisista, ellei heillä ole jotakin todellista annettavaa Suomen taloudelle. Viime talvena näin semmoisen arvion, että maahantulijoista olisi n. 2% todellisia pakolaisia, loput vain kieli-, ammatti- ja usein myös lukutaidottomia nuoria miehiä, joiden ainoa motiivi tulla Suomeen on se loputtomasti toimiva taikaseinä josta saa rahaa tekemättä mitään.

    Mutta ymmärrän EU-myönteisyytesi. Olethan ilmoituksesi mukaan koko elämäsi tehnyt töitä vain EU:lle. Ei ruokkivaa kättä ole hyvä purra, siitä olemme samaa mieltä. Ja matkustelu on kivaa, muutaman ensimmäisen vuoden, sitten se alkaa kyllästyttää. Olen minäkin matkustellut töiden takia, mutta EU/Euro ei muuttanut muuta kuin sen, että päässälaskutaito meni unille kun joka maassa ei tarvitse laskea hintojen arvoa markoissa/euroissa/oravannahoissa. En pidä mitenkään merkityksellisenä sitä että jouduin ennen EU:ta lennon lopussa täyttämään maahantulokaavakkeen Britanniaan mennessä. Nykyisten turvatoimirumbien rinnalla tuollaiset ovat mitättömiä pikkuasioita.

    • Silja Artikkelin kirjoittaja

      Mitä tarkoitat heti alkajaisiksi? Jos nykyisestä lamasta siis on kyse. Suomi liittyi rahaliittoon 2002 vuoden alussa, ja nykyinen lama alkoi 2008/9 Wall Streetin pörssiromahduksen seurauksena (jonka ei pitänyt vaikuttaa kuinkaan Suomeen, johtavat poliitikot silloin vakuuttelivat).

      Pakolais-/turvapaikanhakija-asia (sekin) on todella monipolvinen. Ikävintä tässä nykytilanteessa on se, että ne joilla menee tosi huonosti ja jotka eivät pysty lähtemään, kärsivät varmasti älyttömästi. Ja me Suomessa menemme vielä päättämään, että leikkaamme kehitysyhteistyövaroista. Juuri niistä varoista, joilla autamme juuri niitä, joilla menee tosi huonosti ja jotka eivät pysty lähtemään. Viime syksyiseen turvapaikahakijavyöryyn nähden otamme vähän pakolaisia. Ja pakolaisethan kuuluvat myös tähän porukkaan, joka ei itse pysty lähtemään.

      Taustaani liittyen kirjoituksen voi lukea myös noin, kuten sinä olit lukenut. Se minun täytyy korjata, että olen saanut palkkaa myös muualta kuin EU:sta. Kirjoitukseni voi lukea myös niin, että kun on ollut EU:n kanssa paljon tekemisissä, tietää mistä puhuu. Olen lukenut kaksi kemikaaliasetusta (REACH ja CLP), niiden taksa-asetukset, tietoa Covenant of Mayors -verkostosta, tietoa älykkään erikoistumisen strategioista, tietoa CE-merkinnöistä… Ja kyllä nämä kaikki ovat fiksuja juttuja – ja pääosin hyvin toteutettaja. Parannettavaa löytyy myös, esimerkiksi REACH ei ota huomioon nanomateriaaleja tai kemikaalien yhteisvaikutusta.

      • Eräs Isä

        Suomi putosi lamaan muiden kanssa 2008, kyllä. Mutta kaikista aikaisemmista lamoista poiketen Suomen talous ei ole kohentunut vielä 8:kaan vuodessa. Aikaisemmat lamat pidettiin lyhyinä devalvaatiolla, ja lopputulos oli kansan hyvinvointia ajatellen parempi kuin tämä, tolkuttoman pitkälle venynyt lama josta loppua ei ole näkyvissä. Kaikki kiitos Saksalle, joka määrää euron kurssin suurimmaksi osaksi. Mutta se, mikä sopii Saksalle, ei näytä sopivan Suomelle.

        Sori, kehitysapu ei ole auttanut yhtäkään kansaa, ainoastaan sotaherroja jotka varastavat kehitysavusta suurimman osan. Jonka he sitten sijoittavat omaan ylelliseen elämäänsä ja sotiensa käymiseen. Suomi nousi alikehittyneestä sodan runtelemasta maatalousvaltiosta hyvin menestyväksi teollisuusvaltioksi muutamassa kymmenessä vuodessa viime sotien jälkeen. Kuinka paljon kehitysapua Suomi vastaanotti tämä aikana?

        Kyllä se nyt vain on niin, että ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”. Niin minäkin lurittelin kun lapseni olivat vielä riippuvaisia minun elatuskyvystäni. Sama systeemi se on niin yksityissektorilla kuin EU:n leivissäkin.

Kommentointi on suljettu.