Puoluetoverini Helsingistä, Hannu Oskala, tiesi kirjoittaa blogissaan 24.4.2016 (Voi Juha, minkä teit), että Kainuussa on kylmää, metsää ja eläkeläisiä.
On täällä niitäkin, mutta myös paljon muuta. Mihin, Hannu, havaintosi perustuu?
Hannu on oikeassa siinä, ettei suunnattomalla hajauttamisella kannata odottaa suunnatonta määrää innovaatioita, ja että ns. kriittinen massa on monin paikoin taloudellisen toimeliaisuuden tae (esim. HS 25.4.2016). Toki kannattaa miettiä, onko esim. Mikkelillä tai Kajaanilla tässä potentiaalia – Ristijärvellä ehkä ei ole.
Mutta, Hannu ei tunnu muistavan, että me ihmiset tarvitsemme ruokaa ja tavaraa. Vaikkakin toivottavasti nykykulutustasoa vähemmän. Joka tapauksessa jonkin verran, josta vielä suuremman osan soisi tuotettavan Suomessa.
Asuin Singaporessa (kapunkivaltio päiväntasaajalla, Kaakkois-Aasiassa, pinta-alaltaan noin Hki+Espoo+Vantaa, asukasmäärältään 4,2 miljoonaa) kevään 2007, ja kävin siellä uudelleen 2011. Tuollainen kaupunkivaltio on aivan riippuvainen naapurimaistaan. Juomavedestä merkittävä osa tulee Malesiasta (loppu puhdistetaan joko sadevedestä, merivedestä tai jätevedestä). Ruokaa Singaporessa ei tuotettu käytännössä lainkaan. Kemianteollisuutta saarella oli, mutta lähes kaikki muut elämän kannalta välttämätön: vaatteet, paperi ja tietysti polttoaineet (tuolloin sähkö tuotettiin pääasiassa kivihiilellä) tuotiin.
Minä en halua sellaista Suomea. Että kaikki nämä olisi ulkoistettu.
Aluepoliittisilla toimilla on väliä. Sillä on väliä, onko Kajaanissa opettajankoulutuslaitos (ei enää ole, ja nyt on jo pula lastentarhanopettajista), voiko meidän keskussairaalassa synnyttää (määräaikaisluvalla kesäkuuhun 2017 asti, toivottavasti jatkuu), koulutetaanko täällä hitsaajia (hitsaajista on pula), kuinka usein juna Ouluun kulkee (nyt kulkee yhden vuoroparin vähemmän, vaikka Oulu on keskeinen asiointisuunta) tai onko meillä ammattikorkeakoulua (on, ja kouluun hakijoista yli 60 % on Kainuun ulkopuolelta). Jokainen näistä luo helposti joko positiivisen tai negatiivisen kierteen.
Ehkä arvaattekin, että minä toivoisin kierteen olevan ennemmin positiivinen.
Keskustelua voisi käydä myös kaupungistumisen ekologisesta jalanjäljestä (mikä on toisaalle uuden infran rakentamisen ja toisaalla käyttämättömäksi jäävän infran ekologinen jalanjälki); siitä, että kannattaako työttömänä tai vanhustentalossa elää pk-seudulla; siitä, minkä verran pk-seutu todellisuudessa saa tukea esim. valtion työpaikkojen muodossa; siitä, mitä arvoa Suomen eri seuduilla on; siitä, kuinka puoluspoliittisesti meidän kannattaa keskittää asumistamme tai siitä, kuinka suomalaisissa soisi säilyvän myös luontaiselinkeinojen (marjastus, metsästys, kalastus…) osaaminen.
Mutta minä haluan käydä keskustelua siitä, että Kainuussa on kuulema kylmä, metsää ja eläkeläisiä.
Kyllä on, ja hyvä niin!
Kainuussa on myös elämää. Nuorelle aikuiselle. Jopa siten, että muuttaessani Katajanokalta Kajaaniin, yllätyin. Vaikka olenkin täältä kotoisin. Täällä on nuorta porukkaa, joka järjestää tapahtumia, joka yrittää & luo työpaikkoja, joka viihtyy maakunnassa ja joka vielä lisääntyy. Kajaanissa lasten (0-14 v) määrän ennustetaan pysyvän samana – eikä suinkaan laskevan.
Haluan myös käydä keskustelua siitä, onko vihreiden strategisesti järkevää tehdä tuollaisia ulostuloja. Meidän oikea ja iso haaste on ilmastonmuutos – ei se, kulkeeko nelosen ratikka seitsemän vai yhdeksän minuutin välein tai se, ajataanko Oulu-Kajaani-junavuoro vanhalla vai uudella kalustolla. Meillä on oikeasti isoja haasteita ratkottavana – ja päästäksemme sitä tekemään, meidän pitää voittaa vaaleja. Puolueen kasvupotentiaalilla Helsingissä on rajansa, ja ne rajat ovat kohtuullisen lähellä. Sen sijaan keskisuurissa kaupungeissa potentiaalia on vielä valtavasti, maa- ja syrjäseuduillakin selvästi. ’Kainuussa on kylmää, metsää ja eläkäisiä’ ulostuloin me ollaan aina vain se cityvihreä puolue. Ja sitten Hyrynsalmen, Ruoveden ja Toholammin toreilla keskustellaan cityvihreydestä – eikä niistä vihreille oikeasti tärkeistä asioista: ilmastonmuutoksesta, koulutuksesta, köhyydestä, työstä ja ympäristöstä. Mitä me halutaan?
Parisen vuotta sitten bloggasin erään helsinkiläisvaltuutetun Facebook-seinällä käydyn keskustelun innoittamana, tai oikeammin siitä hermostuneena. Siinä keskustelussa muistini mukaan vallitsi varsin yksimielinen mieliala, joka muistutti lynkkausta. Keskustelussa, joka koski sanomalehtien laatikkojakelua, ei hirveästi löytynyt myötämielisyyttä aamulehtien laatikkojakeluun, sille, että tiedonsaanti sellaisella tavalla, joka huomioisi vastaanottajansa tarpeet (kaikki suomalaiset eivät todellakaan ole digitalisoituneet siinä määrin että etätyöhön perustuva hajauttaminen olisi mahdollista, kun ei edes sanomalehden selaaminen tabletilla onnistu), olisi sellainen kansalaisen perusoikeus, jota pitäisi verovaroin subventoida.
Bloggaukseni, jossa sanoin tuollaisen keskustelun vahvistavan cityvihreisiin liittyviä ylimielisiä mielikuvia, hermostutti tuolloin kyseisen valtuutetun, vaikka kirjoitin hänen nimeään mainitsematta. En halunnut nostattaa häntä tikunnokkaan, vaan tarkoitukseni oli muistuttaa siitä, että on kaikkien vihreiden, myös helsinkiläistenkin etu, jos puolue kasvaa, ja kasvupotentiaalia on enemmän maakunnissa kuin suurissa kaupungeissa, eivätkä tällaiset lynkkauskeskustelut hyvää tee sille kasvupotentiaalille. Myönnän kyllä, että minun oli vaikeuksia pysyttäytyä asiassa, mutta päättäjältä tätä on voitava aina vaatia.
Enhän nyt halunnut kusta puoluetoverin aamiaismuroihin, mutta hän selvästikin menetti malttinsa, ja totesi, että hänen aamiaismuroihinsa tullaan kusemaan, vaikka kai täysi-ikäinen päättäjä on vastuussa omista sanoistaan ja oman sosiaalisen mediansa moderoimisesta eikä ole vastuullista luovuttaa sitä mellakoivien kansalaisjoukkojen käsiin. Ne sanat voivat herättää ajatuksia ja reaktioitakin, mikä pitäisi tietää, jos politiikka-nimiseen leikkiin lähtee.
Nyt kyseinen helsinkiläisvaltuutettu on silmin nähden jälleen hiiltynyt – käsittääkseni jostain pääministeri Sipilän hajauttamislausunnosta, jossa tämä oli siteerannut olemattomia hajauttamista puoltavia tutkimustuloksia – ja tullut samalla kusaisseeksi maakuntavihreiden aamiaismuroihin. Kai se olisi tärkeää jaksaa pitää vihreää lippua korkealla maakunnissa, vaikka tällaiset kirjoitukset antavat näkyvää aineistoa, jonka perusteella vihreitä voi syyttää ylimielisiksi ja city-keskeisiksi. Aineistoa, joka karkoittaa puoluevalintaansa arpovat maakuntien vaaliteltoilta. Ja sitten pitäisi jaksaa osata perustella niillä teltoilla, miksi Vihreitä kannattaa tästä huolimatta äänestää. Kiitos tästä korvaamattomasta vaalivetoavusta, ja tämä siitä hyvästä, että minä ja moni muukin on tehnyt vaalityötä helsinkiläisten ehdokkaiden eteen.
Tärkeää on raitiovaunujen vuoroväli ja stadilaisten etäisyys synnytyssairaalaan, kuten todettiin puoluetoverini Silja Keräsen mainiossa vastineessa Hannu Oskalan tuoreeseen kirjoitukseen, jonka sisältö sinänsä voisi olla paljolti asiaa, kunhan vain siinä pysyttäydyttäisiin kiihkeältä kärjistämishalulta:
”Kaupungeissa on koulutus, työpaikat, talouskasvu ja tulevaisuus. Kainuussa on kylmää, metsää ja eläkeläisiä” (suora sitaatti)
Stadissa vielä asuessani en käsittänyt, mistä kumpuavat puheet helsinkiläisestä ylimielisyydestä. Arvostin tuolloin poliitikkoja – kuten Jan Vapaavuorta – jotka uskalsivat rehellisesti olla Stadin asialla ilman tarvetta mielistellä muita kuin potentiaalisia äänestäjiään, sillä kotiinpäinvetämisen jalo taito osataan kyllä muuallakin. On Stadikin alue, oikeastaan oma maakuntansa.
Vaikka sen verran tajusin ummikkostadilaisenakin valtakunnallistumisen olevan kohtalonkysymys, että äänestin Länsi-Helsingin Vihreiden edustajana varapuheenjohtajistoon aikanaan yhden helsinkiläisen lisäksi siuntiolaista ja jyväskyläläistä, huolimatta silloisen toiminnanjohtajan vahvasta suosituksesta antaa kaikki äänet oman piirin ehdokkaille.
Voi voi, Hannu. Tarkoituksesi oli kai ärhäkän oppositiopolitiikan – jota minäkin kannatan – nimissä tölväistä Keskustapuoluetta, mutta maakunnissa asuu muitakin kuin keskustalaisia ja heidän kannattajiaan. Tämä satoi suoraan Keskustapuolueen laariin, joka kannattajineen vain saa tällaisesta lisää vettä myllyyn.
Mitäs jos Oskala olisikin tyytynyt kirjoittamaan em. sitaatistaan vain ensimmäisen lauseen? Mitäs jos keskityttäisiin Helsingin vahvuuksiin Kainuun heikkouksien sijasta? Olisi ehkä riittänyt vaatia sitä todistustaakkaa Sipilältä ja jättää tämän todisteluvaatimuksen ulkopuolelle maakunnissa eläjät. Jotka kaikki eivät ole maalaisia. Joista aika moni pyörittää kasvukeskusten asukkaiden peruspalveluita.
Minun maailmankuvassani heikkoja autetaan, sillä vahvat pärjäävät omillaankin. Sitä sanotaan lähtökohtien tasa-arvoistamiseksi, josta aluepolitiikka on vain yksi erityistapaus. Ei Keskustapuolueelle kannata jättää siihen yksinoikeutta.
Hei Michael,
Huomasin kommenttisi vasta nyt. Se oli jäänyt tänne blogin moderointiin, johon enimmäkseen tulee vain roskapostia.
Kiitos asiallisesta ja hyvästä kommentistasi.
Minua kaikista eniten tässä keskustelussa vaivaa se, että meillä on maailma pelastettavana ja sitten me sorrutaan tällaiseen nappikauppaan. Hyvinhän tällä saa huomioita, mutta tärkeisiin asioihin tämä vaikuttaa lähes vain negatiivisesti.
-Silja