Onpa hienoa kirjoittaa tätä tekstiä Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana ja vihreänä metsänomistajana. On ilo päästä metsä-kolumnistiksi Maaseudun tulevaisuuteen. Kovasti mietin, että millä aiheella aloittaisin tämän urani. Päädyin tärkeimpään, eli metsätalouden kestävyyteen.
Tosiasia kun valitettavasti on se, että suomalainen metsätalous ei puheista huolimatta ole kestävää. Harhaluulo syntyy siitä, että Luonnonvarakeskuksen laskemista teknis-taloudellisesti kestävistä hakkuumääristä puhutaan vain kestävinä hakkuumäärinä. Etuliite teknis-taloudellinen tippuu pois.
Luonnonvarakeskus siis laskee minkä verran metsiä voi hakata, jotta se ei vähennä niiden tulevaa taloudellista tuottoa. Ekologista tai sosiaalista kestävyyttä näissä laskelmissa ei huomioida.
Metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee. Metsiemme lajeista yli 800 on uhanalaisia, ja viimeisimmässä inventoinnissa uhanalaisten lajien määrä on kasvanut. Ja eiköhän ekologiseen kestävyyteen ole syytä ottaa huomioon myös metsätalouden vesistökuormitus sekä ilmastonmuutos. Metsätalouden tulee kantaa kortensa kekoon haittojen vähentämisessä – niin vesistöpäästöissä kuin ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Monta asiaa on toki mennyt eteenpäin: esimerkiksi lahopuun määrää pyritään talousmetsissä lisäämään ja säästöpuuryhmiä jättämään. Suojelualueita on perustettu. Monimuotoisuusinventointi tehdään kymmenen vuoden välein. Seuraavan tulokset julkaistaan kahden vuoden kuluttua, vuonna 2020. On todella mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan metsäluonnon monimuotoisuus kehittyy. Metsissä kun se kvartaali on kolmen kuukauden sijaan 25 vuotta.
Monimuotoisuuspanostuksia täytyy jatkaa. Niin talousmetsissä kuin suojelualueita perustamalla. On aivan uskomatonta, että nykyhallitus tiputti kaikkien rakastamia Metso-rahoja heti kautensa alussa 44 miljoonasta eurosta 11 miljoonaan. Vuosi sitten rumpujen päristessä tähän pottiin löydettiin lisää 5 miljoonaa euroa. Ja siitäpä otsikot: hallitus panostaa metsien suojeluun. Justiinsa!
Hyvä puoli on se, että tietoa on olemassa. Kysymys kuuluukin, löytyykö tahtoa. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Onhan metsäalalla tahtoa ja kykyä tunnustaa tämä aivan oleellinen kestävyysvaje?
Toivon todella niin! Päästäisiin oikeasti keskustelemaan siitä, kuinka metsätalouden saisi kestävälle uralle. Metsätalouden sosiaalinen kestävyys tulee ihan alkuun määritellä, ja ekologistakin kestävyyden määritelmä tarkentaa. Sen jälkeen päästäisiin miettimään porukalla, mitä pitäisi tehdä. Näin osattaisiin myös neuvoa metsänomistajaa toimimaan entistä paremmin. Ja saataisiin oikeasti puhua kestävästä suomalaisesta metsätaloudesta, rinta rottingilla.
——-
Ensimäinen Metsä-kolumnini julkaistiin Maaseudun tulevaisuudessa 31.1.2018. Sen voi lukea myös täältä.
