Suomen ylikulutuspäivää vietettiin lauantaina 10.4. Tämä jokakeväinen päivä muistuttaa siitä, että elämme jatkuvasti yli varojemme.
Elämämme ei ole maapallon kantokyvyn kannalta kestävää, vaan käytämme jo huhtikuun alkuun mennessä loppuun ne resurssit, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi. Samaan aikaan ilmasto lämpenee katastrofaalisen nopeasti ja luonnon monimuotoisuus heikkenee.
Nämä eivät ole mitään vihreiden puoluetoimiston viestinnän keksintöjä, vaan luonnontieteellisiä tosiasioita.
Siksi onkin todella outoa ja etenkin äärimmäisen surullista, että näiden kohtalokkaiden haasteiden ratkaisemisen sijaan turhan usein joko asetutaan puolustusasemiin tai pahimmillaan levitetään jopa väärää tietoa.
Nämä haasteet ovat niin isoja ja monimutkaisia, että niiden ratkaisemiseksi tarvitaan kaikkien panosta sekä aitoa, eteenpäinmenevää ja ratkaisuhakuista dialogia.
Metsäkeskustelun puolella tunnetuin siilipuolustusargumentti on ”suomalainen metsätalous on kestävää”. Näinhän ei kuitenkaan ole, koska metsäluonnon monimuotoisuus ei ole kohentunut ja koska metsät ovat uhanalaisten lajien merkittävin elinympäristö.
Sen sijaan että itsepäisesti väitettäisiin mustaa valkoiseksi, toivoisin todella paljon, että metsätaloudesta, metsänhoidon käytännöistä ja biotalousratkaisuista voitaisiin keskustella aidosti yhteistä näkemystä hakien.
Ilahduttavan monen metsäalan toimijan kanssa keskustelua pystyy käymään ja todella moni haluaa toimia ja toimiikin luonnon, ympäristön ja ilmaston eteen mahdollisimman hyvin. Mutta etenkin edunvalvontapuolen argumentit näyttäytyvät harmittavan usein paikkaansapitämättömän tolkuttamisena.
Se kuitenkin vain jarruttaa väistämättömiä muutoksia, ja siten kaivaa koko ajan syvempää kuoppaa edunvalvottavien alle. Esimerkiksi turpeenpolton väheneminen on ollut nähtävillä jo pitkään. Koska siihen ei kuitenkaan reagoitu, ollaan nyt äkkitilanteen edessä ja turvetuottajat harmittavan ahtaalla.
Metsätalouden puolella käytäntöjen muutokseen ja kehittämiseen kannattaisi ruveta yhdessä. Metsä- ja biodiversiteettistrategiat, hiilinielutavoitteet ja suojelutarpeet eivät ole metsänomistajien tai metsäalan vihollisia.
Ne ovat kirittämiskumppani ja uusien mahdollisuuksien lähde: laadukkaan ja hintavan puutavaran tuottaminen, hiilinielupalvelut, luonnontuotteiden tuottaminen näin esimerkiksi.
On luonnon ja tulevien sukupolvien, mutta myös metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden etu tunnistaa tosiasiat ja lähteä niiden pohjalta hakemaan ratkaisuja yhdessä. Lähdetäänhän?