Lähes puolet suomalaisista on tavalla tai toisella monipaikkaisia. Suurimman osan tekee monipaikkaiseksi mökki, toisilla taas työpaikka on oman kotikunnan ulkopuolella ja joillain kiinteistön omistus. Ilmiön laajuuteen nähden, sen huomiointi lainsäädännön tasolla on erittäin vähäistä.
Muutama vuosi sitten toteutettiin selvitys kaksoiskuntalaisuudesta. Selvityksen johtopäätös oli aika vaisu: kaksoiskuntalaisuus on lähes mahdoton toteuttaa verotuksen järjestämisen sekä äänioikeuden näkökulmasta. Verotuksen pystyy varmasti järjestelemään eri tavoin, mutta jälkimmäinen syy on ihan paikkansapitävä. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteen mukaan, ihminen voi käyttää äänioikeutensa vain yhdessä paikassa. Näin ollen ihmisellä ei voi olla kahta tasavertaista kotikuntaa.
Luomalla toissijainen kotikunta -määritelmä saisimme ratkaistua tämän perustuslaillisen haasteen. Äänioikeus olisi ensisijaisessa kotikunnassa.
Toissijaisen kotikunnan määrittelyn avulla hahmottaisimme monipaikkaisuusilmiön huomattavasti nykyistä paremmin. Tällä hetkellä palveluiden ja infran suunnittelu perustuu kunkin kunnan asukkaiden määrään, vaikka tosiasiassa iso osa näistä asukkaista ei edes asu kunnan alueella kuin osan vuodesta. Toisaalla taas on kuntia, joiden vakituisten asukkaiden määrä on pieni, mutta osa-aika-asukkaiden määrä todella merkittävä.
Tuomalla toissijaisen kotikunnan määrittely lainsäädäntöön, pystyisimme huomattavasti paremmin ymmärtämään monipaikkaisuusilmiön eri puolia. Samalla myös kunnat tietäisivät nykyistä paremmin, keitä heidän osa-aika-asukkaansa ovat. Nykyinen tiukka lainsäädäntö yhdestä kotikunnasta ei vastaa enää ihmisten arkea, joten vanhentunut lainsäädäntö tulisi päivittää.
—
Kirjoitus on julkaistu myös puolueen blogissa.
