Istutetaan lisää puita taajamiin ja kaupunkikeskustoihin


Tämä kesä oli aikamoinen näyteikkuna siihen, millaisia kesät tulevat entistä enemmän olemaan. Se on ollut tiedossa ja IPCC:n tuorein raportti asian taas vahvisti.

Helleaaltojen määrä kasvaa, kesien lämpötila nousee, voi olla pitkiäkin kuivia jaksoja ja sateet tulevat usein rankasti kerralla.

En voi sanoa mitenkään erityisesti nauttineeni kesän keleistä, koska näin ukkosmyrskyt ja hellejaksot sekä uutiset tulvista ja metsäpaloista ikkunana tulevaan. Sellainen tulevaisuus näyttää ahdistavalta.

Konkreettisesti sai keskittyä jatkuvaan auringolta suojautumiseen.

Se onkin aikamoinen operaatio, koska monen taajaman, kaupunkikeskustan ja kirkonkylän suunnittelussa hellejaksoja ja auringon porotusta ei ole tarpeeksi otettu huomioon. Avaraa ja varjotonta tilaa on vaikka kuinka. Mihinkään ei pääse auringolta pakoon.

Erityisen paha tilanne on silloin, kun kyseessä on paikka, jossa lapset viettävät paljon aikaa. Kajaanissakin on lasten leikkipuistoja, joihin aurinko porottaa suoraan koko päivän. Kesäreissullamme lakeuden huvipuistossa, PowerParkissa, joka muuten oli hyvin viihdyttävä paikka, oli paljon täysin varjotonta aluetta.

Taajamissa jalkakäytävät ja kevyen liikenteen väylät voivat olla paikkoja aikamoisille hiki- ja aurinkokylvyille, kun varjostavia puita ei ole. Varjottomilla parkkipaikoilla autot lämpiävät. Paahteessa sijaitsevien asuntojen lämpötila nousee. Puuttomilla uimarannoilla uimarit eivät pääse uv-säteilyltä pakoon.

Tällä menolla melanoomatapaukset tulevat entisestään lisääntymään ja koitumaan aiempaa useamman ennenaikaiseksi kohtaloksi. Lisäksi auringonpistokset ja muut akuutimmat helteiden ja auringon aiheuttamat haitat tulevat lisääntymään.

Taajamiin tarvitaan lisää puita. Puut tarjoavat paljon kaivattua varjoa. Ja lisääväthän ne myös huomattavasti viihtyisyyttä, vaimentavat melua, sitovat pölyä, auttavat hulevesien hallinnassa, tuottavat happea sekä kaiken päälle vielä viilentävät paikallisesti mikroilmastoa ja sitovat kasvaessaan hiiltä.

Asia on tarpeen huomioida myös tonteilla. Kuitenkin, moni rakennustyömaa tai kiinteistön remontointi aloitetaan poistamalla tontilta puut. Rakentamisen viimeistelyvaiheessa tontille laitetaan sitten kasvamaan uusia puita.

Niillä menee kuitenkin useampi vuosikymmen, että ne rupeavat oikeasti varjostamaan. Sitten voikin jo olla uuden remontin ja puiden poiston aika.

Tässä kaikessa on nyt uudelleenajattelun paikka. Uusien puiden istuttaminen taajamiin, kirkonkylien raiteille, leikkipuistoihin, tonteille, uimarannoille ja pyöräteiden varsille. Vanhojen puiden säilyttäminen aina, kun se vain suinkin on mahdollista.

Uudelleenajattelu on syytä aloittaa nyt. Hyvä hetki istuttaa puu on tänään.

Share Button