Miten meidän talville käy?


Vesisadetta tammikuussa, leutoa ja lauhaa parikin viikkoa, kovin vähän lunta. Jos ilmaston lämpenemistä ei saada pysäytettyä, tällaiset ja vielä leudommat talvet ovat uusi normaali Kainuussakin.

Ilmaston lämpeneminen eli maapallon keskilämpötilan nousu näkyy myös Suomen talvisäissä. Talvet lyhenevät ja leudontuvat. Jää lumiukkojen tekeminen, hiihtämiset, pilkkiminen ja talviverkoilla käynti aika vähäiseksi.

Lisäksi Kainuun matkailuvaltti, oikeat neljä vuodenaikaa, ei välttämättä enää kohta pidä paikkansa. Lumilajeihin panostavassa Vuokatissa lunta olisi varmasti vain hiihtoputkessa, sisälumimaailmassa ja lumitykkien tuottamana. Ja aika pimeää olisi tämä aika vuodesta ilman lunta. Lisäksi luonto kärsii.

Suomessa keskilämpötila on noussut jo pari astetta 1800-luvun puolivälistä. Jos mitään ei tehdä, parin asteen nousu lisää tapahtuu muutaman vuosikymmenen välein.

Mutta. Onneksi voidaan ja osataan tehdä. Ilmaston lämpeneminen osataan rajoittaa jopa 1,5 asteeseen, vähintään kahteen asteeseen. Tekniikka ja osaaminen on jo olemassa ja koko ajan kehitetään lisää. Nyt kyse on tahdosta.

Nyt tarvitaan kaikki isommat ja pienemmät teot. Jokaisen omia valintoja ja ilmastotekoja omassa elämässä. Ja samalla Suomen, EU:n ja maailman tasolla päätöksiä, joilla fossiilisista polttoaineista päästään eroon. Ja tämä kaikki vielä kestävästi niin, etteivät heikoimmassa asemassa olevat (esim. syrjäseudulla asuvat pienituloiset) joudu maksajaksi.

—-
Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 27.1. ja Sotkamo-lehdessä 28.1.2020. 
Kuva on viime viikolta, joillon lasten leikkipaikat ja tiet olivat kuin luistinrataa.  

Share Button

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.