Perjantai 8.3.2019 oli merkittävä päivä. Politiikkaa paljon seuraava muistaa, että se oli se päivä, jolloin Juha Sipilän hallitus erosi. Tämän silmänkääntötempun jalkoihin jäi kuitenkin mitä olennaisin asia: Suomen luonnon uhanalaisuuskartoituksen julkaiseminen.
Parin vuoden ja lähes parin sadan asiantuntijan työn tulokset julkaistiin. Ja sanoma oli selvä: Suomen luonto köyhtyy edelleen.
Vaikka olemme sitoutuneet pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen tämän vuoden loppuun mennessä. Vaikka olemme panostaneet luonnonsuojeluun esimerkiksi suojelualueita perustamalla ja talousmetsien luonnonhoidolla.
Uhanalaisuusindeksin avulla voidaan arvioida uhanalaisuuden kehitystä ja vertailla eri lajeja ja elinympäristöjä toisiinsa. Indeksin mukaan tilanne metsissä ei ole merkittävästi muuttunut kymmenen vuoden takaisesta ja on muihin elinympäristöihin verrattuna parhaimmassa päässä.
Elinympäristöistä huolestuttavin tilanne on tunturipaljakoilla ja lajeista linnuilla. Metsät ja metsien monimuotoisuus ovat tärkeitä etenkin siksi, että ne ovat suomalaisten lajien tärkein elinympäristö.
Suomen uhanalaisista lajeista noin kolmasosa elää metsissä. Se on yhteensä 833 lajia. Se on paljon.
Selvityksen mukaan nykymuotoinen metsätalous on suurin syy lajien uhanalaistumiselle. Ja se on suurin uhka myös tulevaisuuden kehitykselle.
Metsälajien uhanalaisuus painottuu Etelä-Suomeen, jossa suojeltuja metsiä on vain 5 prosenttia. Meillä täällä Pohjois-Suomessa metsistä on suojeltu 19 prosenttia.
Henkilökohtaiset havainnot vievät ajatusta joskus toiseen suuntaan: “Miten se hömötiainen muka voi olla uhanalainen, kun viimeksi viime viikolla näin yhden.” Hömötiaisen kanta on puolittunut 2000-luvulla. Siitä syystä se määritellään erittäin uhanalaiseksi.
Henkilökohtaiset havainnot pitää aina suhteuttaa kokonaisuuteen. Minä arvioin tunnistavani pari sataa lajia. Kansakoulun käyneen, maalta kotoisin olevan äitini lajintuntemus mennee 500 paremmalle puolelle. Alan ammattilaisella tuhat menee varmasti rikki, todennäköisesti toinenkin, joiltain jopa kolmas.
Suomessa lajeja arvioidaan olevan ainakin 48 000 kappaletta. Kukaan yksittäinen ihminen ei pysty tunnistamaan kaikkia Suomen luonnon lajeja.
Siksi tällaisia kattavia, useita asiantuntijoita työllistäviä arvioita tehdään. Niiden tuloksissa ei ole mitään epäselvää. Suomen luonto köyhtyy edelleen ja metsät ovat uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö.
Näiden tosiasioiden valossa on suoranaista valehtelua väittää suomalaista metsätaloutta kestäväksi. Sitä se ei ole. Jos olisi, Suomen luonnon tilanne ei olisi tällainen.
Suomalainen metsätalous on toki kestävämpää kuin monessa muussa maassa. Gaussin käyrällä kolkutellaan siis huipputuloksia.
Absoluuttisesti mitattuna emme. Ja se absoluuttinen mittari on maapallon ja luonnontieteiden näkökulmasta ainoa oikea. Ihminen ei pysty muuttamaan fysiikan lakeja.
Tunnustetaan siis tosiasiat. Sitten päästään miettimään ratkaisuja. Se on olennaisinta ja vieläpä mielenkiintoisinta. Itse uskon siihen, että metsätaloutta on mahdollista harjoittaa aidosti kestävästi.
Siten, että luonnon monimuotoisuus kohenee. Siten, että hiiltä sidotaan vähintään entiseen tahtiin. Siten, että metsät ovat virkistyksen ja hyvinvoinnin lähde. Ja siten, että puuta hakataan metsäteollisuuden tarpeisiin tuottaen työtä ja toimeentuloa.
Metsien uhanalaisista lajeista lähes puolet elää lehdoissa. Lehtojen osuus Suomen metsätalousmaasta on yksi prosentti. Täsmäsuojelu ja luonnonhoito lehtometsissä parantaa metsälajiston tilannetta huomattavasti.
Seuraavaksi eniten, noin kolmannes, metsien uhanalaisista lajeista elää vanhoissa metsissä. Se tarkoittaa lisää suojelualueita, etenkin Etelä-Suomeen.
Samaan aikaan metsäsertifioinnin kriteeristöt pitää käydä läpi ja parantaa luonnonhoitotoimia edelleen.
Luonnon köyhtyminen on saatava pysäytettyä. Emme me ihan oikeasti voi ahneuttamme jättää luontoa tässä kunnossa lapsillemme. Meillä oli tietoa. Meillä oli ratkaisut. Mutta emme vain tehneet. Niinkö?
