Tuumaustauko Kajaanin lähivirkistysalueiden metsäsuunnitelmiin


Kun kaupungin koko metsäomaisuuden metsäsuunnitelmaa tehtiin vuosina 2015-16 irrotettiin siitä taajamien lähivirkistysalueet suunniteltavaksi erikseen. Näistä Kätössä sijaitsevan Heinimäen suunnitelma on hyväksytty.

Pirunvaaran, Olliskanvaaran ja Otanmäen Pirttimäen suunnitelmat palautuivat tänä keväänä pitkällisestä oikeusastekäsittelyprosessista. Prosessin aikana näiden suunnitelmien hakkuita vastaan jätettiin 875 ihmisen allekirjoittama adressi. Taloudellisesta näkökulmasta mitättömät hakkuut haittaavat todella monia kaupunkilaisia, jotka haluaisivat nauttia lähivirkistysalueista ja niiden luonnosta.

Maaliskuun ajan Vimpelin ja Huuhkajanvaaran suunnitelma oli nähtävillä. Sen nähtävilläolossa etenkin tiedottamisen näkökulmasta oli paljon puutteita. Lisäksi hakkuiden määrä näillä virkistysalueilla olisi todella suuri. Tämä suunnittelu kannattaa tehdä huolellisesti, muokata suunnitelmia saadun palautteen perusteella, teettää ajantasaiset luontokartoitukset, kerätä laajasti alueiden käyttäjiltä palautetta, laittaa muokattu suunnitelma uudelleen nähtäville kesän ajaksi ja järjestää oikeasti saavutettavat yleisötilaisuudet.

Parhaillaan on vireillä nimienkeruussa kuntalaisaloite: ”Kajaanin arvokkaat virkistysmetsät on rajattava metsätalouskäytön ulkopuolelle”. On tärkeää, että kaupunki odottaa kuntalaisaloitteen saapumisen ja käsittelee sen asianmukaisesti ennen minkäänlaisia toimenpiteitä.

Kaupungilla on 6000 hehtaaria talousmetsää, joissa hakkuita voi toteuttaa ja joissa talousmetsästä sekä hakkuuaukoista tai taimikoista virkistysmielessä pitävät kaupunkilaiset voivat käydä ulkoilemassa. Kajaanin lähivirkistysalueiden hakkuista ei kannata tehdä kiistakysymystä vaan säilyttää ne luonnoltaan ja virkistysarvoltaan arvokkaina kohteina.

Tämän vuoden talousarviossa on toimenpide sopivan metsänsuojelukohteen löytämiseksi Kajaanissa. Tämän tavoitteen edistäminen on tärkeää, ja esimerkiksi Olliskanvaaran alue voisi luontoarvoiltaan sopia suojelukohteeksi.

Esitämmekin, että talousarvioon kirjattua metsänsuojelua edistetään mahdollisimman nopeasti.

Lisäksi esitämme, että:

  • metsäsuunnitelmien toimeenpanossa otetaan tuumaustauko ja odotetaan kuntalaisaloitteen saapumista.
  • Vimpelin ja Huuhkajanvaaran suunnitelmien jatkotyöstö tehdään edelläkuvatun tavoin.
  • Pirunvaaran, Olliskanvaaran ja Pirttimäen hakkuista luovutaan.

Kajaanissa 23.4.2024
Vihreiden valtuustoryhmä

 

Share Button

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.