Vuoden 2017 analyysi


Huikea vuosi – kertakaikkiaan!

Alkuvuodesta tuli tietoon, että Ärjänsaari siirtyy valtion omistukseen, Metsähallituksen Luontopalveluiden vastuulle. Ihan parasta – paras mahdollinen omistaja aivan ainutlaatuiselle luontokohteelle!

Sitten olikin kuntavaalit, ja vihreiden valtakunnallinen huipputulos. ”Vihreät vyöryivät Kainuussakin” uutisoi Kainuun Sanomat. Ja minulla henkilökohtaisesti koko Kainuun suurin äänimäärä: 546 ääntä. Kajaanissa meidän valtuustoryhmän koko kasvoi 2 -> 5. Meidän Kemppaisen Anne ponkaisi heti ensikertalaisena konkaripoliittikkojen äänimääräkaartiin noin kolmellasadalla äänellä. Kainuussa kokonaisuutenakin meni hyvin: saatiin valtuustopaikka Paltamoon; Ristijärvellä ja Sotkamossa oli todella lähellä; ja Kuhmossa säilytettiin kaksi paikkaa.

 

Koko maassakin meillä meni loistavasti – ’Vihreyttä maaseudulle’ eteni taas valtavasti!

Syksyllä olen useamman kerran siunaillut, että ihana tehdä tätä politiikkaa yhdessä isommalla porukalla. Kun nyt meillä on ihan oikeasti valtuustoryhmä – ei enää valtuustopari. Ja vielä fiksuja, osaavia ja tekeviä tyyppejä.

Minut valittiin vetämään vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman tekemistä. Tarkoituksena on luoda ensin visio vihreästä maatalouspolitiikasta ja sitten miettiä keinoja kuinka tavoitteisiin päästään. Esimerkiksi kuinka maataloustukia tulisi uudistaa. Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana saan jatkaa edelleen.

Iso juttu omassa elämässä oli myös loppukesästä syntynyt pieni, ihana vauva. Parisen kuukautta olin luottamustoimista ’äitiyslomalla’. Onneksi on osaavat varajäsenet! Pikkulapsiperheen arki ihanuuksineen ja tekemisineen on nyt todellakin tuttua. Sitä on hyvä elää Kajaanissa.

Vuoteen mahtui

78 virallista kokousta, kolmisenkymmentä epävirallista
26 blogikirjoitusta
9 yleisönosastokirjoitusta
9 seminaaripäivää tai puolikasta
6 Vihreiden kokousviikonloppua
Lyhyet

  • RekryKainuu –hanke käynnistyi syksyllä. Taustalla siinä on valtuustoaloitteeni maakuntavaltuustosta. Ja nyt on todella hyvä sauma rekrytä Kainuuseen ihmisiä – meillä kun on pula osaajista usealla alalla. Olen hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.
  • Maakuntauudistusta tehdään edelleen paljon, vaikka uuden maakunnan aloitus siirtyikin vuodella eteenpäin. Keväällä olin mukana yhdessä työryhmässä (ympäristö, vedet, liikenne ja maankäyttö), ja sen lisäksi uudistuksen ohjausryhmässä.
  • Kuntavaaleihin liittyen tehtiin tietysti paljon, ja Kajaanissa meillä oli hyvä porukka & hyvä tekemisen meininki. Kävin myös Kuhmossa, Suomussalmella, Puolangalla, Paltamossa ja Ristijärvellä.
  • Olen herätellyt keskustelua metsätalouden kestävyydestä kirjoittamalla mm. yliö-kirjoituksen Maaseudun Tulevaisuuteen. Metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee, ja silti hakkuita halutaan lisätä. Samoin EU:n ilmastopolitiikkaa halutaan vesittää, jotta hakkuita voitaisiin lisätä (lulucf).

Valtuustoaloitteet

  • Puita ja puistoja. (Jätetty 6.11.2017, vielä valmistelussa)
  • Vuonna 2015 jätettyyn Kaupungin sijoitukset pois fossiilisista ei ole tullut vieläkään vastausta (Kajaanilla on ollut aika turbulenssia talousjohtajan kanssa, mutta voisi näihin nyt jossain ajassa vastatakin).
  • Sote-valtuustossa vihreät valtuutetut Päivi Haverinen Kuhmosta ja Mari Saarenpää Paltamosta jättivät aloitteen maksuttoman ehkäisyn järjestämisestä. Tästä saa kiittää myös Annea.

Muita aktiviteetteja:

  • 20.3. Pekka Haavisto kävi Kainuussa
  • 20.5 Mahdollisuuksien tori Kajaanissa
  • 21.5 Kävin Vuolijoella viemässä kaupungin tervehdyksen Kaatuneiden muistopäivän juhlaan
  • 25.5 Olin tuomassa yhteiskunnallisen vaikuttajan näkökulman Helatorstain Uskonpuhdistus-messun saarnaan
  • 15-16.6 osallistuin Farmari-messuille Seinäjoella. Siellä pidettiin mm. paneelikeskustelu maataloustukipolitiikan uudistamisesta
  • 16-18.6 osallistuin Vihreiden puoluekokoukseen Tampereella
  • 6.7 Oltiin Markkinakadulla (taas se sateisin päivä!)
  • 8.7 Osallistuin Kainuu Pride -piknikiin
  • 19.7 Kävin Kuhmossa Kuhmon vihreiden tapahtumassa Kamarimusiikin aikana (ja samalla yhdessä konsertissa)
  • 26.8 Mustarinda-talolla vietettiin Suomen luonnon päivää – olin siellä mukana paneelikeskustelussa
  • 25.9 Kerroin omasta näkökulmastani (diplomi-insinööri, poliitikko) Tytöt ja teknologia –seminaarissa
  • 10.10 Osallistuin Metsäbio-seminaariin
  • 11.10 Osallistuin Tasa-arvo-päiville
  • 29.11. Käytiin Hanna Halmeenpään kanssa Helsingin vihreiden valtuustoryhmässä viemässä ’maaseutu’terveisiä
Share Button