Toisin kuin Martti Niemi kirjoituksessaan (KS 17.7) antaa ymmärtää, otsonikato ja happosateet eivät ratkenneet itsestään. Molemmat olivat aikoinaan oikeasti vakavia ympäristöongelmia. Otsonikerros oheni merkittävästi fluorattujen hiilivetyjen takia. Tehtaan piipuista tulleet rikin ja typen oksidit puolestaan happamoittivat luontoa aiheuttaen esimerkiksi puiden kuolemista pystyyn.
Näihin ongelmiin herättiin ja puututtiin. Ja toimittiin. Otsonikato saatiin kuriin kaikkien maailman maiden yhteisellä sopimuksella. Sen sopimuksen mukaan fluorattuja hiilivetyjä ei enää käytetä. Sopimus on pitänyt hyvin, korvaavia kemikaaleja on kehitetty ja otsonikerros on toipunut.
Happosateista taas päästiin eroon muuttamalla polttoprosesseja sekä puhdistamalla tehtaan piipunpään päästöt savukaasupesureilla.
Näiden ympäristöongelmien ratkaisu vaati siis ensin heräämisen asiaan ja sitten toiminnan. Insinöörit kyllä kehittävät uutta teknologiaa, kun sitä tarvitaan.
Tämä sama kaava pätee ilmastonmuutokseen. Siihen ollaan nyt heräämässä. Hallitsemattoman ilmaston lämpenemisen seuraukset ovat oikeasti katastrofaaliset. Siksi se asia ahdistaa ja siksi esimerkiksi nuoret lakkoilevat.
Toivoa ja osaamista onneksi kuitenkin on. Juurikin noiden aiempien ympäristöongelmien ratkaisu antaa toivoa tähän isoon urakkaan. Samalla: Suomen ja EU:n päästöt ovat jo pienentyneet. Ja muuallakin tapahtuu: Saudi-Arabia meinaa luopua öljyn käytöstä energiantuotannossaan, USAn osavaltioista lähes puolet on mukana Pariisin ilmastosopimuksessa Trumpin ulosmarssista huolimatta, Kiina rakentaa valtavasti uutta aurinkoenergiaa.
Osaaminen ja teknologia meillä on olemassa ja lisää kehitetään koko ajan. Toimeen pitää kuitenkin tarttua, se on ihan selvä. Löysin rantein homma ei ratkea.
—
Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 22.7.2019.
