Ruoantuotannon kestävyysmurroksen toteuttaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen myötä ruoantuotanto saadaan ekologisesti kestävälle tolalle ja viljelijöiden toimeentulo riittäväksi. Lisäksi huolehditaan ruoantuotannon omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta.
EU:n maatalouspolitiikan myötä tällainen muutos on mahdollista saada aikaan, koska EU tekee yhteistä maatalouspolitikkaa ja käyttää budjetistaan noin 40 % maataloustukiin. Tukia tulee suunnata nykyistä enemmän ympäristön ja luonnon tilaan parantaviin toimiin sekä ilmastopäästöjen vähentämiseen. Samaan aikaa viljelijöiden toimeentulo tulee taata, jotta ruoantuotanto on kannattavaa ja jotta meille ei tuotettaisi ruokaa talkootyönä.
Myös erilaisia minimiehtoja esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta tulee ottaa käyttöön nykyistä enemmän. Se on tietysti tuotantoeläimille mitä tärkeintä, mutta se on myös suomalaisen viljelijän etu.
EU:n maatalouspolitiikan on turvattava myös se, että ruokaa tuotetaan eri puolilla Eurooppaa – ja myös eri puolilla Suomea. Lisäksi ruoantuotannon huoltovarmuutta on kohennettava ja siirtymää pois fossiilisista polttoaineista ja teollisesti tuotetuista lannoitteista on vauhditettava.
Byrokratiaa on pyrittävä vähentämään (tässä myös Suomen itse on syytä katsoa peiliin) ja jäsenmaiden erilaiset olosuhteet on otettava huomioon.
Ruoantuotannon kestävyysmurrokseen liittyy olennaisesti myös ruoankulutuksen muutos nykyistä kestävämmäksi – eli etenkin eläinperäisten tuotteiden kulutuksen vähentäminen. Tämä hyödyttää sekä ympäristöä että ihmisten terveyttä.
Jotta kokonaisuus ei vain olisi liian yksinkertainen, maatalouspolitiikassa on huomioitava samalla myös se, että erilaiset tavat tuottaa ruokaa yleistyvät tulevaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi reaktoreissa tuotettua proteiinia tai sisätiloissa kasvatettua ruokaa. Näitä uusia tapoja tuottaa ruokaa on edistettävä, toki niiden kestävyys varmistaen.
EU:n maatalouspolitiikalla pystytään vauhdittamaan tätä kokonaisvaltaista ruoantuotannon muutosta, joka on mitä olennaisinta maapallon kantokyvyn, ihmisten terveyden, eläinten hyvinvoinnin, viljelijöiden toimeentulon, koko elintarvikesektorin kannattavuuden sekä omavaraisuuden ja huoltovarmuuden parantamisen kannalta.
