Toisessa videossa Silja kertoo teeseistään kestävään kehitykseen.
//Minna
Oli huippuhienoa saada kutsu puhumaan ammattiopiston valmistujaisjuhlaan. ”Sellainen tsemppaava, maailma on teille avoin, selkeäsanainen puhe, kiitos.” oli tilaus. Alla tulos. Hieno juhla! Hyvät ammattiin valmistuvat, valmistuvien läheiset, ammattiopiston henkilökunta sekä muut juhlavieraat Tämän tilaisuuden nimi on […]
Tänään julkaistu hallitusohjelma. Ja minun pikaisesti laatimani nelikenttä, olkaa hyvä. Vahvuudet – Selkeä ja konkreettinen ohjelma – Haittaverojen lisääminen ja verotuksen ohjaaminen kohti vähäpäästöisiä energianlähteitä – Sotessa painopiste ennaltaehkäisyyn – Perustulokokeilu! – Osatyökykyisten työllistymistä parannetaan – […]
Eduskuntavaalit käytiin, sain 1289 ääntä. Neljänneksi eniten Oulun vaalipiirin vihreistä. Hanna Halmeenpää Kalajoelta valittiin ylivoimaisesti kansanedustajaksemme 4800 äänellä. Varaedustajapaikan sai Mika Flöjt Kuusamosta 2000 äänellä ja listamme kolmantena oli oululainen Jenni Pitko 1900 äänellä. Olin ajatellut, […]
No, ei kiitollisuus ole varsinainen dilemma. Halusin tällä kirjoituksella ihmetellä sitä, kuinka paljon työtä ihmiset ovat valmiita tekemään minun puolestani. Jakamaan esitteitä, keittämään kahvia, paistamaan lettuja, puhumaan puolestani ja värkkäämään mainoksia… Ja tämä vielä hyvällä mielellä, […]
Lehtien palstat, television ajankohtaisohjelmat ja vaalipuheet ovat täynnä talouspuhetta: Velkaantuminen kasvaa. Kuinka saadaan julkinen talous tasapainoon. Elvytetäänkö vai leikataanko? Talous pitäisi saada kasvamaan, kuinka se tehdään? Juuri näin, mutta muistetaanko tämän talouspuheen ja eurojen syynäämisen rinnalla […]
’Puhuhan enemmän susien puolesta’ ’Ei purkuputkelle’ ’Äänestän sinua, jos allekirjoitat vetoomuksen x’ Eri asiat ovat tärkeitä eri ihmisille. Moni tietysti haluaa kansanedustajansa, tai ehdokkaansa, toimivan itselle tärkeiden asioiden puolesta. Mutta mikä on kansanedustajan rooli? Olla sellainen kuin […]
Tähän olen koonnut eduskuntavaaleihin liittyvät sitoumukset, vaalikoneet, videot sekä esittelyt. Päivitän tätä vaalipäivään saakka, koska erilaisia juttuja putkahtelee sähköpostiin joka päivä. Kaikki sitoumussivustot eivät välttämättä ole päivittäneet tietojani listoilleen. Sitoumuksissa todella vaikeaa on se, että suurin osa […]
Uskotteko, että kainuulaiselta vihreältä kansanedustajaehdokkaalta on kohtuullisen usein kysytty mielipidettä Talvivaarasta? Kun ei nyt ääntä lähde, eikä mielipidettä voi kertoa, sen voi kirjoittaa. Lähtökohtaisesti minusta kaivostoiminta, mukaan lukien Talvivaara, on ok. Edellyttäen tietysti, että asiat hoidetaan […]
Vaalikentillä on päässyt ilahduttavan usein keskustelemaan energia-asioista. ’Kuinka te vihreät sitten sen energian tuottaisitte, kun ei saa rakentaa Kollajaa eikä Fennovoimaa?’ Tähän vastaan, että uusiutuvalla energialla, jota voidaan hyödyntää maksimaalisesti energian varastointitapojen kehittyessä. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen […]
Mitä mieltä olet Talvivaarasta? Entä NATOsta? Entä 0-tuntisopimuksista? Entä RAY:n ja Veikkauksen yhdistämisestä? Pitäisikö luokkakoko rajata 20 oppilaaseen? Tulisiko itselataavat aseet kieltää siviileiltä? Vaalikoneita, ihmisten kysymyksiä, paneeleita ja toimittajien kysymyksiä riittää. Lukuisiin asioihin kysytään kantaa. Tottahan […]
Toisessa videossa Silja kertoo teeseistään kestävään kehitykseen.
//Minna
Kajaanilaisten Wahvojen Naisten tilaisuudessa kuvasimme Siljan puheenvuoron ja julkaisemme ne nyt hänen Youtube-tilillään. Tässä ensimmäinen video, jossa Silja kertoo motiiveistaan asettua eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Jakaminen ja kommentointi on sallittua! 🙂
//Minna
Tule tapaamaan meitä ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista Cafe Mokkaan keskiviikkona 25.2.2015 klo 18-19:00. Nähdään!
Uskokaa tai älkää, näin se on. Opintojen tai töiden perästä suuriin kaupunkeihin lähteneitä nuoria ja vähän vanhempiakin haluaisi muuttaa Kainuuseen. YLE Uutisten kyselyn mukaan Kainuuseen kaivataan heti Lapin jälkeen toiseksi eniten. Henkinen koti kun löytyy synnyinmaakunnasta. […]
Ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikulutuksen vuoksi energiapolitiikka tulee muuttumaan. Hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä ja uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlauksesta on päästävä eroon. Onneksi meillä on vaihtoehtoja. Mitä nopeammin ne otamme käyttöön, sitä parempi niin ympäristön kuin taloudenkin kestävyyden kannalta. Sähkön […]