Vihreät


Mitä Ärjään kuuluu?

Käytiin Ärjässä tänään. Hiihdeltiin jäätä pitkin – ja hyvä olikin Oulujärvellä vielä hiihdellä. Loistaviksi maastokengiksi monoista ei ole, mutta piti se vähän saaressa käydä hakkuujälkiä katsomassa. Koko saarta en kiertänyt, enkä kaikkia hakkuukohteita siten käynyt katsomassa. Menin päärakennuksen […]

Share Button

Vihreä puoluevaltuuskunta

Olen vihreän puoluevaltuuskunnan jäsen – yksi neljästäkymmenestä. Valtuuskunta on paikka, jossa tehdään vihreää politiikkaa – päätetään vihreiden kannoista eri asioihin. Se on mielenkiintoista ja tärkeää. Keskeinen osa on sitten tietysti työ eri demokraattisesti valituissa paikoissa: lautakunnissa, […]

Share Button

Hakkuut eivät kuulu Ärjään

Kirjoitettiin Markun ja Vesan kanssa Kainariin mielipidekirjoitus (KS 27.1.2016), jossa ehdotetaan omistusjärjestelyjä UPM -> Kajaanin kaupunki ja/tai Metsähallitus Ärjän nimi jo viittaa siihen, että saaren luonto on altis voimakkaille tuulille keskellä pitkää selkää. Mittavat hakkuut avaisivat hiekkasärkkäisen […]

Share Button

Sote- ja itsehallintoalueuudistus

Nyt on kyllä varmasti niin vetävä otsikko, että houkuttelee ihan jokaisen lukemaan. 🙂 Ja luvassa vielä aivan ihanaa hallintokieltä. Koko uudistus on valtava kokonaisuus, joten ajattelin esittää vain muutamia poimintoja / näkökulmia. Nämä ovat omia ajatuksiani. […]

Share Button

Valtuustoaloite: Kajaanin kaupunkikonsernin sijoitukset pois fossiilisista

Valtuusaloite: Kajaanin kaupunkikonsernin sijoitukset pois fossiilisista Jotta ilmastonmuutoksen hillintä on uskottavaa, on vähintään 2/3 maapallon kaikista tunnetuista öljy-, hiili- ja kaasuvaroista jätettävä maahan, koskematta, polttamatta. Tämä tarkoittaa valtavaa kuplaa maailman finanssivarallisuudessa: yksin Euroopassa on arvioitu että […]

Share Button

Sellutehdas ei ole ainoa vaihtoehto

Kainuun liiton valtuuston kokouksessa 30.11. päätettiin, että Kainuun liitto lähtee mukaan perustettavaan teollisuusyhtiöön, jonka tavoitteena on saada sellutehdas Kainuuseen. Liitto voi käyttää ensi vuonna enintään 400 000 euroa, käytännössä aiempien vuosien ylijäämiä, hankkeen jatkotoimenpiteisiin ja väliaikaiseen […]

Share Button

Kainuun biotuotetehdas

Tänään maakuntavaltuuston kokouksessa päätettiin, että Kainuun liitto lähtee mukaan perustettavaan kehitysyhtiöön, jonka tavoitteena on saada biotuotetehdas Kainuuseen. Yhtiöön siirretään 400 000 euroa, ja yhtiön hallitukseen Kainuun liitto nimeää edustajansa. Minä esitin, että Kainuun liitto ei lähde […]

Share Button

Oikeasti kestävää metsätaloutta

Kestävyys koostuu taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Metsätalouden tapauksessa kestävyyspuhe käytännössä tarkoittaa vain taloudellista kestävyyttä. Luonnonvarakeskuksen mukaan hakkuita voidaan Suomessa kestävästi lisätä 15 miljoonaa kuutiota eli 23 prosenttia. Tässä on kyse vain taloudellisesta kestävyydestä. Tarkoittaen sitä, […]

Share Button

Kajaani-Oulu-välille lisää eikä vähemmän junavuoroja

VR on karsimassa junavuoroja rankalla kädellä. Sinänsä ei kovin ihme, kun matkustajamäärät eivät päätä huimaa kaikilla vuoroilla ja väleillä. Mutta karsimisen sijaan pitäisi keskittyä lisäämään matkustajia. Laittaa perushinnoittelu kohdalleen ilman Veturi-tarjouksia, panostaa kalustoon ja aikatauluihin. Miettiä, […]

Share Button

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Kotimaisen keskustelun näyttää täyttävän talouspuhe: julkisen talouden kestävyysvaje, velkaantuminen, kilpailukyky… Toinen velkaantuminen ei juuri näy keskustelussa: me eletään yli varojemme maapallon suhteen. Se on jännä, että talouden ’realiteetit’ ymmärretään, mutta fyysisen todellisuuden realiteetteja ei. Kai tässä […]

Share Button

Hallitusohjelma-analyysi

Tänään julkaistu hallitusohjelma. Ja minun pikaisesti laatimani nelikenttä, olkaa hyvä. Vahvuudet – Selkeä ja konkreettinen ohjelma – Haittaverojen lisääminen ja verotuksen ohjaaminen kohti vähäpäästöisiä energianlähteitä – Sotessa painopiste ennaltaehkäisyyn – Perustulokokeilu! – Osatyökykyisten työllistymistä parannetaan – […]

Share Button

Mitäs sitten?

Eduskuntavaalit käytiin, sain 1289 ääntä. Neljänneksi eniten Oulun vaalipiirin vihreistä. Hanna Halmeenpää Kalajoelta valittiin ylivoimaisesti kansanedustajaksemme 4800 äänellä. Varaedustajapaikan sai Mika Flöjt Kuusamosta 2000 äänellä ja listamme kolmantena oli oululainen Jenni Pitko 1900 äänellä. Olin ajatellut, […]

Share Button

Maapalloa ei voi devalvoida

Lehtien palstat, television ajankohtaisohjelmat ja vaalipuheet ovat täynnä talouspuhetta: Velkaantuminen kasvaa. Kuinka saadaan julkinen talous tasapainoon. Elvytetäänkö vai leikataanko? Talous pitäisi saada kasvamaan, kuinka se tehdään? Juuri näin, mutta muistetaanko tämän talouspuheen ja eurojen syynäämisen rinnalla […]

Share Button

Eduskuntavaalit – sitoumukset, vaalikonevastaukset, videot…

Tähän olen koonnut eduskuntavaaleihin liittyvät sitoumukset, vaalikoneet, videot sekä esittelyt. Päivitän tätä vaalipäivään saakka, koska erilaisia juttuja putkahtelee sähköpostiin joka päivä. Kaikki sitoumussivustot eivät välttämättä ole päivittäneet tietojani listoilleen. Sitoumuksissa todella vaikeaa on se, että suurin osa […]

Share Button

Vihreää virtaa

Vaalikentillä on päässyt ilahduttavan usein keskustelemaan energia-asioista. ’Kuinka te vihreät sitten sen energian tuottaisitte, kun ei saa rakentaa Kollajaa eikä Fennovoimaa?’ Tähän vastaan, että uusiutuvalla energialla, jota voidaan hyödyntää maksimaalisesti energian varastointitapojen kehittyessä. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen […]

Share Button