Kaivokset


Vuoden 2018 analyysi

Vuoden kohokohdat Vuosi alkoi vähän tahmeasti, kun tammikuussa, keskellä kirkasta sunnuntaipäivää, liukastuin ja mursin ranteeni. Se piti vielä parin viikon päästä murtumasta leikata Oulussa. Joten käsi oli kipsissä kuukauden päivät ja lähes pari kuukautta pienellä kuormituksella. Eniten harmitti se, että en pystynyt olemaan lapseni kanssa juurikaan itsekseni käden varomisen vuoksi. […]

Share Button

Terrafamen kipsisakka-allasta ei saa käyttää

Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen siitä, että Terrafamen kipsisakka-allasta ei enää saa käyttää. Metallipitoisille jätteille pitäisi olla erillinen sakka-allas. Tai olisi pitänyt olla jo vuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2014 ympäristölupa vahvisti asian. Näin oleellinen asia hukkuu helposti Talvivaara-Terrafame-yhtiöiden äärettömän monimutkaiseen lupaprosessiin useampine lupineen, täydennyksineen, valituksineen ja päätöksineen eri oikeusasteista. Viimeisimpänä […]

Share Button

Ilmastotyötä ja elinvoimapolitiikkaa Kainuussa

Puheenjohtaja, hyvät kollegat – niin valtuutetut kuin kainuulaisetkin, Kainuun tulevaisuutta suunnitellaan nyt hyvissä merkeissä: meillä on töitä, ja oikeastaan pula osaajista. Tilanne on muuttunut muutamassa vuodessa ihan päälaelleen – aiemmin kärsittiin työpaikkapulasta, nyt työvoimapulasta. Vaikka osaajien saatavuuteen liittyvät uhkakuvat voivat olla pahimmillaan aikamoiset, kannattaa tilanne ehdottomasti kääntää vahvuudeksi. Nyt jokainen, […]

Share Button

Terrafamen akkukemikaalitehtaan YVA

Laitettiin Kainuun Vihreinä menemään mielipide Terrafamen akkukemikaalitehtaan YVAsta. Terrafamen tuotteiden jalostaminen pidemmälle tehdasalueella on periaatteessa hyvä ja kannatettava asia. Nyt kuitenkin herää kysymys siitä, että onko samaan aikaan menossa liian paljon asioita. Kaivostoiminnan ylösajo ja perustoiminan kehittäminen, nykyisten prosessien ajon opettelu ja optimointi, uraanintalteenotto ja nyt tämä akkukemikaalitehdas. Kemikaalien käyttö […]

Share Button

Sotkamo Silverin YVA

Hopeakaivos Sotkamon Tipasojalla, Sotkamo Silver, on käynnistänyt YVA-prosessin. Siihen liittyvät asiakirjat löytyvät täältä. Laitan ao. mielipiteen menemään. Väkisellä tuli mieleen yksittäisen ihmisen pienuus suhteessa kaivosyhtiöön. Materiaalia on valtavasti, ja sitten tätä tehdään ihan vain omalla vapaa-ajalla. Minulla nyt sattuu olemaan tähän lähes täydellisesti sopiva koulutus (ympäristötekniikan DI). Kuitenkin, olisi aivan […]

Share Button

Terrafame ja uraani

Terrafame hakee lupaa ottaa malmista liukeneva uraani talteen, eli aloittaa uraanintuotanto kaivosalueellaan. Koska uraani liukenee malmista joka tapauksessa, mielestäni sen talteenotto ja hyödyntäminen on järkevää. Tällä hetkellä uraani päätyy sekä kipsisakka-altaille että sekundääriliuotuskasoille. Vaikka en vastustakaan Terrafamen uraanintalteenottoa, tulee sen luvitus hoitaa mielestäni kunnolla. Talvivaaran aikana ja nyt Terrafamenkin kohdalla, […]

Share Button

Terrafame – uraanista ja paljon muustakin

Valtava kokonaisuus, mistähän sitä aloittaisi. Aloitetaan vaikka uraanista. Terrafame hakee lupaa ottaa talteen malmista liukeneva uraani, eli siis ryhtyä uraanintuottajaksi. Tällä hetkellä uraani päätyy joko kipsisakka-altaille tai sekundääriliuotuskasoille. Terrafamen uraani on haitallista etenkin raskasmetallina esimerkiksi vesistöissä – ei niinkään säteilynsä vuoksi. Uraanituote vietäisiin jatkojalostettavaksi edelleen Suomen ulkopuolelle, Terrafame ei siis […]

Share Button

Talvivaara suljetaan – mitä Kainuun tai Kainuulle pitäisi nyt tehdä?

Uskotaan, että kaivostoiminta todella ajetaan alas Tässä tilanteessa ei kannata jäädä elättelemään toivoa siitä, että jos kaivostoiminta Talvivaarassa sittenkin jatkuisi. Jos löytyisi joku Terrafamen Migrit Solarna Energie, joka ’pelastaisi’ hankkeen. Jos joku uskottava taho löytyy, sitten löytyy ja asia ok. Mutta sitä toivoa ei kannata pitää yllä.   Varmistaa Kainuun […]

Share Button

Pitäisikö valtion edelleen rahoittaa Terrafamea?

Minusta ei pitäisi. Toisin oli vielä vuosi sitten – silloin ajattelin, että pitäisi. Ajattelin, että niin ympäristön, osaamisen kuin seudun elinvoiman kannalta ensin kaivoksen ajaminen alas ja sitten sen ajaminen ylös on huonompi ratkaisu kun sen toiminnassa pitäminen. Pidän todennäköisenä (pidin aiemmin ja pidän edelleen), että jossain vaiheessa 2-20 vuoden […]

Share Button

Talvivaaran purkuputken tarkkailusta

Talvivaaran purkuputken tarkkailusuunnitelma on nähtävillä 20.9 saakka, ja siitä voi jokainen kertoa mielipiteensä. Tarkemmin ELYn sivuilla. Laitoin siitä juuri seuraavanlaisen mielipiteen: Tarkkailusuunnitelma on pääosin hyvä. Kuntien – eli Kajaanin ja Sotkamon – sekä Kainuun Soten lausunnot tulee ottaa huomioon, niissä oli tärkeitä näkökohtia ja parannuksia suunnitelmaan. Se, mikä tässä eniten ihmetyttää on […]

Share Button