Metsä


Kommentteja Kainuun metsäohjelmaan

Metsäkeskus valmistelee alueelliset metsäohjelmat. Otin kantaa Kainuun metsäohjelmaan. Siellä oli paljon hyvää, esimerkiksi laajasti metsäisiin elinkeinoihin liittyen (luontomatkailu, luonnontuotteet).  Ohjelmassa oli myös paljon kehitettävää. Etenkin ekologinen kestävyys pitäisi huomioida huomattavasti kokonaisvaltaisemmin. Hakkuiden lisääminen ei ole ilmastoteko. […]

Share Button

Jatkuva kasvatus valtavirraksi

Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan 75 prosenttia talousmetsäalasta kannattaisi hoitaa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä. Tutkijoiden tavoitteena oli selvittää, millä tavoin metsien monikäyttö parhaiten onnistuisi. He ottivat huomioon niin talouden kuin hiilensidonnan, luonnon monimuotoisuuden, virkistyskäytön ja maisemankin. He mallinsivat […]

Share Button

Sellutehdas ei ole ekoteko

Paltamoon kaavailtu KaiCell Fibers Oy:n sellutehdas sai ympäristöluvan. Kirjoitin Maaseudun Tulevaisuuden uusimman kolumnini siitä, että yhä vain halutaan lisää bulkkisellun tuotantoa ja että sellutehdas ei ole mikään ekoteko.  Samaan aiheeseen otimme Kainuun Vihreiden hallituksella kantaa.  MT:n […]

Share Button

Jätetään turve suohon

Koronasta huolimatta tai juuri siksi on tärkeä miettiä myös muita asioita. Ensi syksyn aikana tehdään päätöksiä energiaverotukseen, myös turpeen verokohteluun, liittyen. Työ- ja elinkeinoministeriö perusti huhtikuun alussa työryhmän selvittämään turpeen käytön näkymiä: ”miten turpeen käyttöä voidaan […]

Share Button

Miehet miehittävät metsäalan johtopaikat

Metsänhoitoyhdistysten johtajista miehiä on 90 prosenttia. Metsä Groupin 52-jäsenisessä edustajistossa on kymmenen naista, kahdeksanjäsenisessä hallituksessa vain yksi, ja johtoryhmässä ei ainuttakaan. Näiden organisaatioiden perustan muodostavat metsänomistajat, joista kuitenkin lähes puolet on naisia. Sama linja jatkuu UPM:n […]

Share Button

Metsätalouden aliarvioidut vesistöpäästöt

Metsätalouden vesistöpäästöjä on aliarvioitu. Ne ovat jopa kaksinkertaiset aiempaan arvioon verrattuna. Näin sanoo Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen tutkimus vesistöjemme kuormituksesta. Se ilmestyi viime syksynä. Samoin uutta tietoa on se, että typpi- ja kiintoainekuormitus lisääntyykin vuosien […]

Share Button

Hillintää hakkuuhimoihin!

Hämeenlinnan kaupunki meinaa tehdä avo- ja siemenpuuhakkuita Evon retkeilyalueella. Evolla, joka on valtakunnallisesti tunnettu ja arvostettu retkeilyalue. Minäkin olen viettänyt siellä useita kymmeniä öitä teltassa partioleireillä. Meillä Kajaanissa kaupunki meni tekemään harvennushakkuita mahdollisesti Metso-suojelukelpoiseen alueeseen, jonka […]

Share Button

Ovatko MTK ja mhy:t hereillä?

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia, mutta pysyvätkö MTK ja metsänhoitoyhdistykset tahdissa mukana? Tällä hetkellä sekä Suomessa että maailmalla on valtava kysyntä hiilensidontapalveluille. Niille palveluille, joita me metsänomistajat tuotamme. Suomen metsät ja puutuotteet sitoivat vuonna 2018 noin 24 […]

Share Button

Puusta on moneksi

Luen lapsilleni usein Koiramäen tarinoita. Tarinoita siitä, miten 1800-luvun Suomessa elettiin. Kun kaikki tehtiin itse. Kun ei ollut sähkövaloja, sukkahousuja, moottorisahoja tai ruuhka-aikoja. Lapsiani nämä tarinat kiinnostavat. Niin minuakin, mutta samaan aikaan olen äärettömän kiitollinen nykyajan […]

Share Button

Suomen luonto köyhtyy

Perjantai 8.3.2019 oli merkittävä päivä. Politiikkaa paljon seuraava muistaa, että se oli se päivä, jolloin Juha Sipilän hallitus erosi. Tämän silmänkääntötempun jalkoihin jäi kuitenkin mitä olennaisin asia: Suomen luonnon uhanalaisuuskartoituksen julkaiseminen. Parin vuoden ja lähes parin […]

Share Button

Luomumustikkaa Suomesta vai USAsta?

Kun asuin Helsingissä, kävin aina silloin tällöin Stockmannin Herkussa. Sattuipa erään kerran silmääni irtomyynnissä oleva yhdysvaltalainen kuivattu luomumustikka. Pohjoissuomalaisena minusta tuntui aivan absurdilta, että Suomessa myydään amerikkalaista mustikkaa. Tämän vieläpä kasvatetun mustikan kilohinta oli ”kohdallaan”: 69 […]

Share Button

Sellutehtaiden Suomi

Metsä Group ilmoitti taktisesti eduskuntavaalien vaalipäivän jälkeen ennen hallitusneuvotteluiden alkamista, että he aikovat rakentaa Kemiin valtavan sellutehtaan. Myös Äänekosken iso uusi sellutehdas on saman yhtiön. Näiden tehtaiden lisäksi ympäri Suomen ja etenkin täällä Pohjois-Suomessa on lukuisia […]

Share Button

Vihreää metsätalouspolitiikkaa

Vihreiden ajatus – myös metsäpolitiikassa – keskittyy kestävän kehityksen määritelmän ympärille. ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella.” Toimitaan siis nyt niin, että oman hyvinvointimme lisäksi turvaamme tulevien sukupolvien […]

Share Button

Eurovaaliehdokkaana

On hienoa olla yksi vihreiden eurovaaliehdokkaista. Meillä on todella kova – monipuolinen ja osaava – lista. Eri puolilta maata, erilaisia taustoja. Todella huippu porukka. Oma mielenkiintoni EU-asioissa suuntautuu luonnollisesti maa- ja metsätalouspolitiikkaan. Vihreiden maatalousohjelmassa otimme kantaa […]

Share Button

Miksi jumiudutaan vain hakkuumääriin?

Puolueiden puheenjohtajien ilmastopolitiikkaan keskittynyt vaalipaneeli 9.1.2019 herätti keskustelua hakkuumääristä ja siitä, mitä mieltä eri puolueet niistä ovat. Meidän vihreidenkin linjaa tivattiin sekä tentissä että sen jälkeen. SDP:tä edustaneen Sanna Marinin kommenttia ”Kestävää hakkuutasoa ei voi määritellä, […]

Share Button