Maailmanparannus


Ekologisen elämän mahdollisuudet

Kajaanin kaupunki teetätti viime keväänä yhdessä Sotkamon ja Paltamon kuntien kanssa paluumuuttajaselvityksen. Halusimme tietoa siitä, millä ajatuksilla ihmiset voisivat muuttaa takaisin Kainuuseen. Selvityksestä nousi esiin yksi todella outo asia. Merkittävä muuttamisen este vastaajilla oli se, ettei […]

Share Button

Kajaanin kestävä elinkeinorakenne

Liityin keväällä 2011 vihreisiin, koska halusin osaltani toimia sen eteen, että elämä ja toiminta olisi maapallon kantokyvyn kannalta kestävää. Näin se ei ollut silloin, eikä ole valitettavasti vieläkään. Ihmiskunta kuluttaa jatkuvasti maapallon resursseja enemmän kuin maapallo […]

Share Button

Koronamietteitä Kainuusta katsottuna

Uusimaa eristettiin. Moni kunta ja sairaanhoitopiiri toivoo, että mökkiläiset pysyvät nyt kaupunkikodeissaan. On sitä aikoihin eletty, sillä uusmaalaiset mökkiläiset ja osa-aika-asukkaat ovat keskeinen osa mökkipaikkakuntien elämää. Tässä tilanteessa Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta oli kuitenkin oikea ratkaisu. […]

Share Button

Metsätalouden aliarvioidut vesistöpäästöt

Metsätalouden vesistöpäästöjä on aliarvioitu. Ne ovat jopa kaksinkertaiset aiempaan arvioon verrattuna. Näin sanoo Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen tutkimus vesistöjemme kuormituksesta. Se ilmestyi viime syksynä. Samoin uutta tietoa on se, että typpi- ja kiintoainekuormitus lisääntyykin vuosien […]

Share Button

Kainuun maakuntavaltuusto

Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa nostin esille seuraavia asioita: Koitan tässä puheessani nostaa sellaisia asioita, joita ei välttämättä muuten nousisi esille. Suotta toistelemaan sitä, mitä on jo sanottu.  Parin viikon päästä siirrytään uudelle vuosikymmenelle. 2020-luvulle. Ihan huima ajatella, että […]

Share Button

Kaupungin tervehdyspuheeni itsenäisyyspäivän juhlassa

Kahdeksankymmentä vuotta sitten, itsenäisyyspäivänä vuonna 1939 Suomi oli ollut sodassa viikon päivät. Kainuu oli talvisodan päänäyttämöitä. Suomussalmella heti sodan alettua noin 10 000 venäläistä sotilasta ylitti rajan Juntusrannan kohdalla. He etenivät nopeasti kohti Suomussalmen kirkonkylää. Itsenäisyyspäivän illalla […]

Share Button

Ympäristöongelmat eivät ratkea itsestään

Toisin kuin Martti Niemi kirjoituksessaan (KS 17.7) antaa ymmärtää, otsonikato ja happosateet eivät ratkenneet itsestään. Molemmat olivat aikoinaan oikeasti vakavia ympäristöongelmia. Otsonikerros oheni merkittävästi fluorattujen hiilivetyjen takia. Tehtaan piipuista tulleet rikin ja typen oksidit puolestaan happamoittivat […]

Share Button

EU:n on tehtävä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa

EU on tähän asti ollut globaalin ilmastopolitiikan kirittäjä. EU on varmistanut sen, että maailman on ylipäätänsä saatu aikaiseksi maailmanlaajuisia ilmastosopimuksia. Ilman Euroopan Unionia tilanne olisi todella masentava. On aivan olennaista, että EU jatkaa tässä roolissa. Jos […]

Share Button

Vaalikonevastauskoontia

Pitäisikö EU:n säätää lentovero? Pitäisikö uudet bensa- ja dieselautot kieltää? Pitäisikö Venäjä-pakotteista luopua? Lukuisia hyviä kysymyksiä saimme vastattaviksi vaalikoneissa. Tässä koonti vastauksistani.   EU:n on kiellettävä uusien pelkästään bensalla tai dieselillä kulkevien autojen myynti vuoteen 2030 […]

Share Button

EU:ta tarvitaan edelleen

Euroopan Unionin alku on Euroopan hiili- ja teräsyhteisössä, joka perustettiin pian toisen maailmansodan jälkeen takaamaan rauha Eurooppaan. Siitä vähitellen kehittyneen Euroopan Unionin perustavanlaatuinen olemassaolon syy on edelleen se, että Euroopassa ei enää koskaan sodita. Tämä syy […]

Share Button

Ilmastoahdistus ei vähene vähättelemällä

Vihreät suhtautuu vakavasti tutkittuun tietoon ja suomalaisen sekä maailmanlaajuisen tiedeyhteisön varsin yksimieliseen näkemykseen maapallon keskilämpötilan huolestuttavasta noususta. Mikkolan esiinnostama (KS 4.4.2019) selvitys auringon osuuden vaikutuksesta on tehty. Se on arvoilta noin 10-15% kokonaisuudesta. Tällä hetkellä auringon […]

Share Button

Vihreää metsätalouspolitiikkaa

Vihreiden ajatus – myös metsäpolitiikassa – keskittyy kestävän kehityksen määritelmän ympärille. ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella.” Toimitaan siis nyt niin, että oman hyvinvointimme lisäksi turvaamme tulevien sukupolvien […]

Share Button

Vuoden 2018 analyysi

Vuoden kohokohdat Vuosi alkoi vähän tahmeasti, kun tammikuussa, keskellä kirkasta sunnuntaipäivää, liukastuin ja mursin ranteeni. Se piti vielä parin viikon päästä murtumasta leikata Oulussa. Joten käsi oli kipsissä kuukauden päivät ja lähes pari kuukautta pienellä kuormituksella. […]

Share Button

llmastonmuutos kuuluu politiikan keskiöön

”Lähivuodet ovat luultavasti tärkein ajanjakso koko ihmiskunnan historiassa.” Näin arvioi YK:n alaisen ilmastopaneelin IPCC:n puheenjohtajistoon kuuluva Debra Roberts. Maanantaina julkaistiin ilmastopaneelin raportti, jossa arvioidaan ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuksia. Pääviesti on se, että toivoa on, mutta toimia pitää […]

Share Button