Ilmastonmuutos


Terrafamen akkukemikaalitehtaan YVA

Laitettiin Kainuun Vihreinä menemään mielipide Terrafamen akkukemikaalitehtaan YVAsta. Terrafamen tuotteiden jalostaminen pidemmälle tehdasalueella on periaatteessa hyvä ja kannatettava asia. Nyt kuitenkin herää kysymys siitä, että onko samaan aikaan menossa liian paljon asioita. Kaivostoiminnan ylösajo ja perustoiminan […]

Share Button

Pelastaako biotalous maailman?

Biotalous tarvitaan mukaan maailmanpelastustalkoisiin. Valtavasti potentiaalia on esimerkiksi puurakentamisessa sekä uusissa puupohjaisissa tuotteissa. Nanosellu voi sopia esimerkiksi 3D-tulostimien materiaaliksi. Ympäristö kiittää, jos vaihtoehtona olisi muovi. Puun käyttäminen nykyistä enemmän rakentamisessa vähentää hiilidioksidipäästöjä. Samalla asukkaat viihtyvät. Puupohjaiset […]

Share Button

Kaupunginhallituksen jäsenet Koti-Kajaanissa

Jatka lausetta: Olen hyvä poliitikko, koska tykkään tästä meidän kaupungista & maakunnasta. Haluan myös tehdä maailmasta paremman paikan elää, jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena. Innokkuuden lisäksi diplomi-insinöörin koulutus, monipuolinen työkokemus sekä touhut partiossa auttavat saamaan asioita oikeasti […]

Share Button

Metsätalouden kestävyydessä tekemistä

Metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee. Ilmastonmuutoksen suhteen pitäisi puhua jo ilmastokatastrofista. Paikallisia hakkuukiistoja on edelleen. Suomalaisen metsätalouden sanotaan olevan kestävää. Tosiasiassa puhutaan vain taloudellisesta kestävyydestä. Luonnonvarakeskuksen arvioima kestävä hakkuumäärä on teknis-taloudellisesti kestävä hakkuumäärä. (Eli määrä jonka voi hakata […]

Share Button

Terveiset Kainuun maakuntavaltuustosta

Juuri päättyneessä maakuntavaltuuston kokouksessa hyväksyttiin Kainuu-ohjelma vuosille 2018-2021 sekä ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelma. Teimme Kainuun ohjelmaan muutaman muutosesityksen – ne ja niiden äänestystulos selitetty alla. Ja sen jälkeen pitämäni ryhmäpuheenvuoro. Kokousasiakirjat (ml. Kainuu-ohjelma) löytyvät täältä. […]

Share Button

Puhe Kajaanin talousarviovaltuustossa: panostetaan koulutukseen, hyvinvointiin ja ympäristöön

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut läsnäolijat ”Vihreät on olemassa turvatakseen tulevaisuuden. Haluamme pelastaa ympäristön: lajien kirjon, luonnon kauneuden, ilman ja vesien puhtauden. Haluamme pelastaa ihmiset: poistaa kurjuuden, saavuttaa todellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, antaa kaikille vapauden […]

Share Button

Kohti kestävää ja monimuotoista metsätaloutta

Metsälajien monimuotoisuus heikkenee. Ihmisten arvot muuttuvat. Ilmastonmuutos tulee saada hallintaan. Nämä ovat asioita, joihin myös suomalaisen metsätalouden on kyettävä vastaamaan. Ihan aluksi, ettei jää epäselväksi: Minusta puu on erinomainen materiaali ja Suomessa kannattaa sitä tuottaa. Metsiin […]

Share Button

Valtuustoaloite: Puita ja puistoja

Puita ja puistoja ”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.” –Kiinalainen sananlasku. Kajaanin keskustan alueella on kaupungilla hallussaan paljon tilaa, johon voisi ja johon kannattaisi istuttaa puita. Puut sitovat ilmakehästä […]

Share Button

Isänmaallisuus, Vihreät, Suomen metsätalous, EU ja lulucf

Isänmaallisuus, Vihreät, Suomen metsätalous, EU ja lulucf EU-komission esityksen puolesta äänestäneitä meppejä on syytetty isänmaan edun vastaisesta toiminnasta. Ensinnäkin: Mielestäni suurinta mahdollista isänmaallisuutta on se, että huolehtii siitä, että lapsillamme ja tulevilla sukupolvilla on täällä hyvä […]

Share Button

#metsä #ilmastonmuutos #lulucf #eu

(Edit 21.9.2017: Maaseudun tulevaisuudessa julkaistavassa mielipidekirjoituksessa on päivitettyjä faktoja. Jos tämä ja se juttu ovat jonkun yksityiskohdan osalta ristiriidassa, se on oikein. Iso kuva on edelleen sama: Suomi olisi saanut hakata metsiään nykyiseen malliin, ja vähän […]

Share Button

TIEDOTE: Silja Keränen valittiin vetämään vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman valmistelua

Silja Keränen valittiin vetämään vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman valmistelua. Tavoitteena on miettiä, miten koko maatalousjärjestelmää uudistetaan niin, että ruoantuotanto on kestävällä pohjalla tulevaisuudessa. ”Sitä ihan innostuu, kun ajattelee vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman tekemistä. Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana ja etenkin […]

Share Button

Puuta pitää käyttää sopivasti, ei liikaa

Eduskunnan varapuhemies Arto Satonen (kok) ei hyväksy vihreiden uuden puheenjohtajan Touko Aallon näkemystä siitä, että Suomeen eivät mahdu kaikki suunnitteilla olevat sellu- ja biopolttoainetehdashankkeet (Kaleva 15.7). Outo näkemys Satoselta, koska kaikkien hankkeiden toteutuessa puun käyttö ei […]

Share Button

Sellutehdas Paltamoon – kaikki on sitten hyvin?

Kainuussa on työttömiä sekä mäntykuitupuuta, joka ei käy tällä hetkellä kaupaksi. Sellutehdas ratkaisee nämä molemmat ongelmat! Ja nyt meillä on maakunnan liiton osin omistama kehitysyhtiö, KaiCell Fibers Oy, tätä tavoitetta varten. Henkeen ja vereen en sellutehdasta […]

Share Button

Kuntavaalit – äänestä 154

Olen ehdolla Kajaanin kaupunginvaltuustoon. Yksi kausi takana, ja jatkohaluja löytyy. Haluan edistää seuraavia asioita: 1. Tervetuloa Kajaaniin / Kainuuseen – (paluu)muutto houkuttelevaksi 2. Joukkoliikenne kuntoon 3. Pyöräily tavaksi liikkua 4. Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa Kajaanissa ja Kainuussa […]

Share Button

Joukkoliikenne Kajaanissa ja Kainuussa

Otin joukkoliikenteen yhdeksi vaaliteemakseni, koska siinä on paljon parannettavaa ja tekemistä. Kirjoittelen tähän ajatuksiani & kokemuksiani. Kerro sinäkin omiasi! Kajaanin kaupunkiliikenne Tämä on Kajaanin kapungin sisällä ajettavaa joukkoliikennettä. Aikataulut & reitit Kajaanin sivuilla. Mielestäni reitit & aikataulut ovat […]

Share Button